Keskiviikko 16.10.2019
"
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal. 5:1

Sinä vai te?

6.10.2018 06:34 | Heikki Honkala
Mentyäni Ruotsiin kesätöihin vuonna 1973 tutustuin yhteiskuntaan, jossa kaikki sinuttelivat. Oli se yleistä Suomessakin, mutta läntinen naapurimaamme oli edellä.

Lapsuuteni ja nuoruuteni lähipiiri oli ollut sinutteleva ja se rinnastui mielessäni tasa-arvoon. Epämuodollinen puhuttelutapa sopi ihanteisiini. 

Liike-elämässä toimiessani opin, että soittaessani kenelle tahansa johtajalle tai päällikölle, sinutellaan heti. Tuntui, että asiasta oli tehty hiljainen sopimus.

Siirryttyäni opettajan tehtäviin huomasin sinuttelun vallitsevan myös koulumaailmassa. Minulle sopi, että myös opiskelijat sinuttelivat minua. Ihan kaikille se ei ollut helppoa. Erityisesti venäläisille opiskelijoille tuntui opettajan sinutteleminen lähes mahdottomalta. 

Kun kävin kansa- ja oppikoulua, opettajan sinutteleminen ei ollut tapana. Sanan ’te’ käyttäminen oli kuitenkin harvinaista. Opettaja-sanan käyttäminen riitti. 

Suomessa sinutellaan kaikkialla, missä kokoonnutaan jonkin yhdistävän asian pariin, tavataan usein ja tutustutaan ainakin pinnallisesti. Epämuodollisesta puhuttelutavasta on tullut lähes normi.  

Sinutteleminen levisi aikoinaan hyvin nopeasti. Siksi iäkkäille ihmisille teitittely voi yhä tuntua luontevammalta. Kaikki eivät halua esiintyä ikinuorina. Seurasin kerran kahden sotaveteraanin keskustelua. He teitittelivät toisiaan, vaikka heillä molemmilla on täytynyt olla kokemuksia sodan hirvittävistä olosuhteista. Ehkä he pitivät etäisyyttä siksi, etteivät halunneet ruveta muistelemaan yhdessä kokemiaan kauheuksia. Viestiä voi puhuttelumuodon valinnallakin. 

Eräs taiteilija piti kerran esitelmää eräässä taidemuseossa. Hän vastaili myös kuulijoiden kysymyksiin. Eräs häntä vanhempi henkilö teititteli häntä. Tämä tapahtuma jäykisti tilaisuuden tunnelmaa. Ainakin minun oli sen jälkeen hankala muotoilla kommenttejani taiteilijalle.

Olen joutunut aika harvoin tilanteisiin, joissa teititteleminen on tuntunut välttämättömältä. Olen joskus saanut kuitenkin ojennusta teitittelystä, vaikka kyseessä on ollut minua merkittävästi vanhempi henkilö. Voi olla vaikea arvata, miten kukin seniori haluaa kanssaan puhuttavan. Varmaan auttaisi, jos alkaisimme kaikki kantaa S- tai T-kirjaimista rintamerkkiä ilmaistaksemme, miten sopii lähestyä. 

Mielestäni etäisyyden ja läheisyyden osoittamisen tavat eivät viime vuosikymmenten saatossa ole kehittyneet sellaiseksi järjestelmäksi, jossa puhuttelutavan valinta olisi joka tilanteessa helppoa. Ilmankos teitittely tuntuu olevan palaamassa. 

Jos soitan johonkin asiakaspalveluun aamupäivällä, on kätevää tervehtiä sanomalla ’huomenta’, koska se sopii kaikille. Iltapäivällä on hankalampaa. Jos sanon ’päivää’, saatan saada vastaukseksi ’hein’. Tulee sellainen tunne, että jokin meni vikaan. Jos taas aloitan epämuodollisesti, saatan saada vastaukseksi vaivautuneen ’hein’. Voi olla, että en ole oppinut sanomaan ’heitä’ oikein. Samantapaisia kokemuksia olen saanut kaupoissa asioidessani. 

Minun on täysin mahdotonta teititellä minua nuorempia ihmisiä. En ole koskaan oppinut siihen. Säännöt toki tiedän. Kun sinuttelen nuorta asiakaspalvelijaa, annan hänelle tavallaan luvan sinutella minua. Hän saattaa kuitenkin jatkaa teitittelyä. Sekin sopii minulle. Asiointitilanteissa epäsymmetrisyys toimii ihan hyvin, kun ikäero on suuri.

En muista koskaan osallistuneeni sinunkauppojen tekemiseen. Kun olin nuori aikuinen, eräs minua huomattavasti vanhempi mies sanoi, että voisin kutsua häntä sedäksi. En innostunut asiasta, mutta jälkeenpäin ajatellen täti ja setä voisivat voisivat olla moniin tilanteisiin käyttökelpoisia sanoja. Ehkä nuoruuden idealismini alkaa heiketä.

Ranskassa kaikki toisilleen tuntemattomat teitittelevät toisiaan. Se on itsestäänselvyys. Käytäntö toimii oikein hyvin. Kaikki tietävät pelisäännöt ja kommunikointi on siksi helppoa.

Jos joku tönäisee minua vahingossa kadulla, ’pardon monsieur’ kuulostaa oikein sopivalta. Suomessa herroittelu saattaisi herättää kummastusta. Puhuttelumuodon käyttö on hyvin kulttuurisidonnaista. Kun kerran pahoittelin satunnaiselle englantilaiselle miehelle jotakin ja käytin ilmaisua ’sir’, hän tuohtui. Ymmärrän hänen tahtoneen alleviivata, ettei hän kuulu siihen säätyyn, jonka edustajia puhutellaan noin. 

Suomalaisten puhuttelukäytäntöjen vakiintumattomuus hieman häiritsee minua. Sairaaloissa hoitajat saattavat siirtyä samassa keskustelussa sinuttelusta teitittelyyn ja taas takaisin. Useimmat hoitajat toki sinuttelevat luontevasti. Eräs lääkäri itsepäisesti teititteli minua. Arvioin hänet hieman itseäni nuoremmaksi ja toivoin hänen mukautuvan sinutteluuni. Hän taisi lopulta taipua. 

Mielestäni ei ole oleellista millaisia muotoja puhuttelukäytäntöihin sisältyy, mutta vuorovaikutus olisi asiointitilanteissa vaivattomampaa, jos tavat olisivat johdonmukaisia. Sinuttelu sopii Suomen kaltaiseen pohjoismaahan, jossa ei haluta korostaa hierarkiaa. Hienosäätöä ehkä kuitenkin tarvittaisiin. Minulle riittäisi tervehtimisen sujuvoituminen. 

Arvelen teitittelyn paluun johtuvan siitäkin, että asiakaspalvelijoita koulutetaan puhuttelemaan erityisesti varttuneita ihmisiä muodollisesti.

Ehkä osa kokemastani ongelmasta onkin korvieni välissä. Taidan rimpuilla sitä vastaan, että alan näyttää eläkeläiseltä.

Vanhemmat

Uudemmat

Heikki Honkala

Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan.

heikki.honkala@icloud.com

Heikki Honkala

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi