Torstai 20.9.2018
"
Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. Joona 2:3

Arkienkeleitä

29.4.2015 06:21 | Juho Mäenpää
Tavallisena maanantaina tuttavaperheestä soitetaan. Tuokaa lapset hoitoon meille ja pitäkää vapaailta. Kerrankin tunnen suoriutuvani lähtöhässäkästä ongelmitta: pipo löytää oikean pään, tästä lapaset näihin käsiin, kaikki kyydissä, mennään.

Isoa perhettä pyöritettäessä saattavat arjen katkaisevat vapaaillat olla etäällä toisistaan. Edellisellä viikolla naapurin Liisa tosin oli hoitamassa tenaviamme, ja istuimme vaimon kanssa kahvilassa luksuksesta tyytyväisinä. Onneksi tavallinen elämämme ei ole sellaista, että siitä selviytyminen perustuu levähdyshetkien odottamiseen. Työelämässäkin pelkkä viikonloppujen tuijottaminen vieraannuttaa itse työstä. Epämieluisan työpaikan voi kylläkin monesti vaihtaa parempaan. Perheen kanssa sellainen ei toimi.

Rinnalla kulkeminen ja tukeminen eivät aina edes vaadi suuria ponnisteluja. Puhelinsoitto, viesti, ystävällinen kuulumisten kysyminen tai lämmin tervehdys ilahduttavat. Minusta on suurenmoinen ele ottaa lapsemme vastuulleen ja päästää meidät puolisot keskenään vapaalle. Ehkä joskus olen itse tilanteessa, jossa voin tällaiseen arjen urotekoon uskaltautua ja häätää pienten lasten vanhemmat ulkoilmaan.

Suurperheellisen elämä mielletään työntäyteiseksi. On totta, että arjessani en jouda vetelehtimään. Harrastukset pitää suunnitella niin, etteivät ne varasta liiaksi aikaa. En kuitenkaan tahdo elää niin sanottua sitku-elämää: sitten kun lapset ovat isoja, sitten kun sitä ja tätä. Eikö ole valtavan rikasta saada viettää aikaa omien lastensa kanssa, seurata heidän kasvuaan, rakentaa vankkoja ihmissuhteita?

Missä on lapsia, siellä on kulta-aika. Tällaisen rohkaisevan evästyksen saimme lukea pientä vauvaamme katsomaan tulleen tuttavapariskunnan kortista. Haluan jakaa samaa rohkaisua eteenpäin. Elämän rutiineissa ei aina huomaa, millainen rikkaus lapsissa on.

Kun katsot lapsijoukkohon,
murheko siitä oisi?
Herranhan lahja lapset on,
hän leipää eikö soisi?
Kun linnut, ruoho, kukat maan
saa ruoan, vaatteet Luojaltaan,
hän myöskin meitä auttaa.

Kun lapset tuovat elämää,
riemua keskellemme,
niin raikkaammin myös helkähtää
ylistys Luojallemme.
Ja missä Herran kiitos soi,
ei hävitä se koti voi,
yhteinen onni kasvaa.


(VK 582: 5–6)

Juho Mäenpää

Olen keski-ikää lähestyvä perheenisä Tuusulasta. Minulla on vaimo ja yhdeksän lasta. Työskentelen historian ja yhteiskuntaopin opettajana.
 
Opettelen isänä olemista. Koulussa opettelen nuoria. Halkokasan tai laastiämpärin vieressä fundeeraan maailman menoa. Yritän kasvattaa lapseni kristillisesti. Näiden tekemisten onnistumisia ja epäonnistumisia kirjoittelen blogiini.

Juho Mäenpää

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi