Lauantai 22.9.2018
"
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään. Jes. 26:19

Uhkarohkeutta ja varjelusta

27.3.2017 06:35 | Kati Kanto
Episodi yksi. Kävelen pitkin rantatietä. Olen Italiassa, matkustanut bussilla Rooman 30 asteen helteestä Nemin kylään, järven rantaan. Veden viileys virkistää suloisesti. Nyt minun pitäisi kivuta takaisin ylhäällä vuorella sijaitsevaan kylään, epävarmana siitä, meneekö bussi vielä illalla takaisin Roomaan.

Vieressäni hidastaa auto. Tumma, noin 50-vuotias mies avaa ikkunan ja kysyy, haluanko kyydin seuraavaan pikkukaupunkiin, josta bussit varmuudella menevät. Punnitsen asiaa hetken mielessäni. Viileä autonpenkki kuulostaa liian houkuttelevalta verrattuna epävarmaan, jyrkkään nousuun ruohottunutta, tukahduttavan kuumaa polkua pitkin.

Mies puhuu vain italiaa. Juttelemme niitä näitä, yritän selvitä kielitaidollani. Hän kysyy, voimmeko käydä kahvilassa mennessä – hän maksaa. Otan jäätelön, hän espresson. Pöydässä hän nostaa katseensa lukemastaan sanomalehdestä ja osoittaa erästä otsikkoa paljonpuhuva ilme kasvoillaan. Otsikossa kerrotaan jotain siitä, miten Italian mafia leviää Ostiassa. Pieni pelon häviävä häivähdys käy mielessäni.

Matka jatkuu. Yhtäkkiä huomaan, että olemme ajamassa kaupungista ulos. Kylteissä on kilometrit kauaksi, suurempiin kaupunkeihin asti. Kysyn mieheltä, minne olemme oikein menossa. Hän sanoo, että vie minut Roomaan.

– Ei sinun tarvitse niin kauaksi lähteä minua viemään, sanon.
– Ei mitään, kyllä minä vien, hän sanoo.

Pysähdymme. Hän haluaa näyttää jonkin paaville kuuluvan vapaa-ajan asunnon. Hän kertoo työskentelevänsä henkivartijana. Lähdemme kävelemään pientä tietä, joka viettää alaspäin. Hän pysähtyy tuon tuostakin tarkastelemaan tien vieressä olevaa pensaikkoa ja sanoo, että täällä on paljon kameroita. Yhtäkkiä hän päättääkin palata autolle. Lähdemme taas eteenpäin. 
 
Yhtäkkiä hän kääntyy pienelle sivutielle. Nyt pelkään jo oikeasti. Pidän kättä oven kahvassa ja olen valmis syöksymään ulos hetkenä minä hyvänsä. Samassa hän lähtee peruuttamaan ja sanoo vain kääntäneensä auton. Hän alkaa toistaa pulma-sanaa. Se tarkoittaa asemaa. Tien yli laskeutuu puomi: juna on tulossa. Hän nojautuu minua kohti ja lähes huutaa:

– Mene tuonne, tuolla on asema!

Yhtäkkiä tajuan, että aivan lähellä, radan toisella puolella on pieni rautatieasema, jolla seisoo jokusia ihmisiä. Mies huitoo edelleen sinne päin ja sanoo vihaisesti:

– Mene tuonne!

Eipä tarvitse kauaa käskeä. Hyppään autosta. Helpotus vie jalat hyytelöksi. Tajuan yhtäkkiä, kuinka hullunrohkea olen ollut. Joka tapauksessa olen saanut kyydin asemalle.

Episodi kaksi. Ajan Hämeenlinnasta viikonlopun opinnoista takaisin Rovaniemelle. Tiedän, että bensaa on vähän. Minulla on kortti, mutta en muista sen tunnuslukua. Ajattelen, että menen sitten seuraavalle isommalle huoltoasemalle, jolla voin maksaa kortilla sisällä ilman tunnuslukua. Asutus harvenee, huoltoasemat sen mukana. Ilta on jo pimeä, kello noin 23. Auto tekee muutaman nytkähtävän liikkeen, jatkaa vielä hetken, pysähtyy sitten kokonaan. Olen pimeällä tiellä jossain rantatiellä, ruotsinkielisellä alueella, jossa on paljon kettutarhoja. Sen verran paikannan. Nousen huitomaan tien viereen. Viereeni pysähtyy ystävällinen kuski, autossa on perhe, joka on ollut muuttoreissussa. Nousen autoon, ja he vievät minut noin 8 kilometrin päässä sijaitsevalle huoltoasemalle. Saan bensaa kanisteriin laskulla. Baarissa istunut, paikallinen mies tarjoaa kyydin autolleni. Hän kertoo olevansa rekkamies, tuntevansa nämä tien mutkat kuin omat taskunsa.

Kaadamme bensan tankkiin ja pääsen huoltoasemalle. Se on ehtinyt mennä tässä välissä kiinni. Kuten pelkäsin, en saa kortilla bensaa, koska en muista tunnuslukua. Kaikeksi onneksi pihaan jäänyt kuskini antaa minulle tilinumeronsa ja maksaa bensaa sen verran, että pääsen Rovaniemelle. Hirvittävässä nolouden ja helpotuksen tunteen aallokossa starttaan Volkkarini ja lähden pohjoista kohti. Muistan vieläkin suurella kiitollisuudella näitä avuliaita ihmisiä. Tuhannet kiitokseni vielä teille, jos satutte tätä tekstiä lukemaan: autoitte sananmukaisesti ystävää hädässä. 

Episodi kolme. Pieni Peugeot kiitää valtatietä. Räntäsade vihmoo tienoota, autot ajavat kuuttakymppiä. Äh, mitä ne hituroi, ei tässä jaksa madella, ajattelen. Lähden ohittelemaan. Mersun kohdalla se tapahtuu: autoni lähtee heittelehtimään siksakkia valtatien laidasta laitaan. Ei mitään mahdollisuutta saada autoa hallintaan. Se lentää ojaan, jossa pyörähtää renkaillaan nokka tulosuuntaan päin. Kömmin autosta ulos. Pitkä hame viistää märkää lunta, kompastelen jyrkkää ojanpenkkaa tietä kohti. Siellä seisoo muuri ihmisiä, jotka ovat nousseet ohittamistani autoista. Olemukseni riittää varmasti kertomaan, kuinka pahoillani ja nolo olen kaahailuni aiheuttamasta hämmingistä. 

– Oli sulla tyttö tuuria! sanoo eräs paikalla olevista miehistä.
– Varjelus, etten sanoisi, vastaan hänelle.

Jäljet osoittavat, että vastaan tullut auto on ollut silmänräpäyksen ajan todella lähellä omaani. Hetken kuluttua kyyhötän vastikään ohittamani Mersun takapenkillä, myöhemmin hinausautossa, joka kiskoo autoni syvän ojan pohjalta maantielle.

Missähän menee rohkeuden ja uhkarohkeuden raja? En tiedä, sillä yleensä vasta jälkeenpäin tajuan ylittäneeni sen. Tietoisestihan tällaisiin tilanteisiin ei hankkiuduta. Taitaapa olla olemassa myös sanonta "kantapään kautta". Tärkeintä kuitenkin on, että varjelus on kaikessa mukana. 

Vanhemmat

Uudemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kuva: Kari Vengasaho

Kati Kanto

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi