Lauantai 17.11.2018
"
"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36

Matkalla Tondelaan

19.6.2017 06:51 | Kati Kanto
Terveiset Portugalin Tondelasta, taideresidenssistä. Tulomatkalla tänne minulle sattui ja tapahtui paljon.

Eräänä aikaisena aamuhetkenä lähdin Helsingissä kohti lentokenttäparkkia uudella autollani, jonka ylellisyytenä on navigaattori kojelaudassa. Enköhän vain ajanutkin rampin ohi! Onneksi laite neuvoi seuraavasta ylös ja taas takaisin.

Seuraavaksi odotin parkkialueen taksia saapuvaksi. Otin lompakon käteeni, jotta olisin valmiina maksamaan laskun. Taksi tulikin hetken päästä, ja lähdimme kohti kenttää. Vähän ajan kuluttua aloin kaivaa lompakkoani – ei missään. Sanoin kuskille, että lompakkoni on varmaan jäänyt vahingossa autooni. Käännyimme takaisin. Juoksin autoon, mutta kauhukseni huomasin, että se ei ollut autossa. Onneksi kuski meni vielä kiertämään auton. Hän nosti lompakon tuulilasin päältä, jonne olin sen ajatuksissani laskenut. Kaikeksi helpotukseksi olin varannut aikaa kentälle tuloon ja lähtenyt liikkeelle heti aamuneljän jälkeen – lento lähti klo 7.05.

Lento sujui kommelluksitta. Olin kuvitellut, että pääsen perille Tondelaan suoraan lentokentältä. Kentän infopisteessä minulle kuitenkin neuvottiin, että pitäisi matkustaa ensin metrolla keskustaa kohti ja jäädä pois tietyllä asemalla, josta bussi lähtee. Tein niin. Bussia ei kuitenkaan heti näkynyt. Kysyin kadulla eräältä pojalta, mistä bussit lähtevät. Hän näytti metrokarttaani ja sanoi, että minun pitäisi mennä vielä eri linjaa ja osoitti erästä asemaa. Olin siinä vaiheessa neljine laukkuineni ja kasseineni jo melko uupunut. Kaikeksi onneksi sain apua vielä parilta ohikulkijalta ja selvisi, että minun piti ylittää vain edessä näkyvä pieni puisto: linja-autoasema olisi siellä.

Kun asema sitten vielä yhden kysymisen jälkeen löytyi, tuudittauduin ajatukseen, että nyt pääsen Tondelaan. Kukaan ei kertonut minulle, että minun pitäisi vaihtaa välissä bussia. Onneksi menin jossain vaiheessa kysymään kuskilta, missä minun pitäisi jäädä pois. Hän sanoi, että olisi pitänyt jäädä pois edellisellä asemalla.

Seuraava bussi takaisinpäin tuli noin puolen tunnin kuluttua. Sain avukseni myös samaan suuntaan matkalla olleen tytön. Matkustin siis vajaan tunnin matkan takaisinpäin, odotin tytön kanssa bussia puolisen tuntia ja olin taas matkalla kohti Tondelaa.

Koko matkan ajan olin yrittänyt saada yhteyttä paikan omistajaan, jonka kanssa olin sopinut, että ilmoitan bussin, jolla tulen Tondelaan. Hän ei ollut vastannut. Tondelan pysäkillä (ainakin uskoin sillä olevani) pyysin taksin. Taksikuski oli vanha mies, joka ajoi vanhanmallista Mersua. Ajoimme jonkun matkaa ja aloimme nousta rinnettä yhä kauemmaksi keskustasta.

Huomasin pian, että mies ei osaa loppumatkaa kyseiseen osoitteeseen. Pysähdyimme laajahkon puistoalueen eteen. Kuski lähti kiertämään rakennusta, minäkin nousin epätietoisena autosta. Hän palasi hetken kuluttua takaisin autolle, ja lähdimme ajamaan eteenpäin pientä hiekkatietä. Ympärillä oli metsää. Sanoin hänelle, että tuskin paikka täällä on. Tien viereen oli pysäköity auto. Kuski hyppäsi autosta ja lähti osoitepaperi kädessä puolijuoksua tietä pitkin huutaen samalla portugaliksi jotain, huhuillen ilmeisesti kyseisen auton omistajia.

Hetken kuluttua hän palasi kuitenkin takaisin ja alkoi kääntää autoa kapealla tiellä. Takarenkaat luistivat tieltä penkkaan ja taksikuski kaasutti, minkä Mersusta lähti – ja auto nousi kuin nousikin tielle jättäen taakseen pöllyävän savupilven. Nauroimme, minä osittain helpotuksesta, mies varmaan autonsa tehokkuudesta. Ajoimme samaan paikkaan kuin aikaisemmin, suuren puistoalueen eteen. Aloin epäillä – tai oikeastaan olin epäillyt jo aiemminkin – onko koko paikkaa olemassakaan, onko minua huijattu nyt pahemman kerran. Se ei voinut kuitenkaan tulla kysymykseen, koska olin saanut kyseisen paikan tietooni ystävältäni.

Seuraavaksi kuski kysyi tietä eräältä kasvimaata kitkevältä mummolta, joka selitti vimmatusti jotain osoittaen samalla tietä eteenpäin. Lähdimme ajamaan. Kuski soitti erään talon ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Seurasin taksimittaria, joka raksutti koko ajan lisää euroja. Tiesin, että taksimatka asemalta residenssiin maksaa normaalisti noin 5 euroa. Mittari näytti jo lähemmäs 20 euroa.

Onneksi kasvimaalla ollut mummo käveli luoksemme ja tuli näyttämään talon. Taksikuski painoi ovikelloa ja jyskytti ovea. Oven tuli aukaisemaan korealainen tyttö, Ann. Kun hän sanoi, että kyseinen talo on etsimäni, olin niin helpottunut, että en voinut muuta kuin itkeä. ”Calma, calma”, ”rauhoitu, rauhoitu”, taksikuski sanoi. Hän peri matkasta 20 euroa. Olin helpottunut, mutta silti tunsin pientä harmia maksaessani ekstraa, joka johtui osittain myös hänen tietämättömyydestään. Toisaalta hän oli myös ystävällisesti huolehtinut loppuun saakka, että pääsen perille. Sisällä selvisi, että olin kopioinut puhelinnumeroon yhden numeron väärin, näin ollen omistaja ei ollut saanut viestejäni tai kuullut puheluitani. 

Keittiössä Ann tarjosi minulle ystävällisesti viiniä, ajatellen, että olen sen tarpeessa. Sanoin, etten juo alkoholia ja myöhemmin kerroin, että se liittyy uskontooni. Miten vaikea tämä asia onkaan aina yrittää selittää? Ann sanoi olevansa kateellinen ihmisille, jotka uskovat, ja että hän ei jostain syystä vain voi. 

Nyt olen onnellinen: olen päässyt perille. Punaiset ja keltaiset ruusut kukkivat, appelsiineja ja luumuja voi poimia puista suoraan, tuttu kissa loikoilee aina puutarhassa ja häipyy yhtä salaperäisesti kuin on siihen tullutkin. Tutut pikkukoirat tassuttelevat katukiveyksellä.

Näin konkreettisesti sitä on aina matkan jälkeen perillä.

Matka jatkuu.

Vanhemmat

Uudemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kuva: Kari Vengasaho

Kati Kanto

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi