Keskiviikko 19.9.2018
"
Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Fil. 1:21

Kohtaamisia Suviseuroissa

7.7.2017 06:58 | Kati Kanto
– Kirjoita Suviseuroista, totesi eräs ystäväni arpoessani hänelle seuraavan blogitekstini aihetta.

Olimme tuolloin vielä seurakentällä. Olin törmännyt tuohon vanhaan ystävääni sattumoisin. Näen häntä yleensä kerran vuodessa – suviseuroissa.

Suviseurat, vuoden kohokohta, odotetuin tapahtuma. Näin olen usean kuullut sanovan. Minulle ne ovat olleet jo pitkään selviytymiskoe. Kyllä, joka vuosi mietin etukäteen, lähdenkö suviseuroihin. En itse seurojen, vaan koko tapahtumaan liittyvien muiden asioiden vuoksi. Suviseuroissa yksinäisyys korostuu, väentungos saattaa ahdistaa, jopa paniikinomaiseen tunteeseen saakka. Paikan päällä voi olla vaikea saada kontaktia tuttuihin, sillä linjat ovat usein tukossa valtavan väkimäärän vuoksi. On hyvä, jos ennen seuroja on sovittu kyseisistä asioista ystävien kanssa.

Myös sopivan majoituksen löytyminen on merkittävä etappi suviseurojen valmisteluissa. Tänä vuonna kaavailimme kahden ystäväni kanssa, että yöpyisimme vuokravaunussa, mutta niiden hinnat hipoivat jo meidän, mattimyöhäisten, kohdalla pilviä. Päädyimme Porin keskustassa sijaitsevaan edulliseen asuntoon.

Eteisessä oli pienessä kipossa Fazerin sinistä ja Pihlajanmarjakarkkeja ja vieressä lappu, jossa luki: ”Tervetuloa!” Miten tuollainen pieni, ystävällinen ele voikin vaikuttaa niin paljon! Todella tunsimme itsemme tervetulleiksi, vaikka asunnon emäntä ei ollut sitä meille suullisesti toivottamassa. Asunto oli oikein viihtyisä.

Seuraavana päivänä menin katselemaan vapaita työpaikkoja työhönotosta. Irrotin seinältä mukaani kaksi seuraravintolan kassavuoroa. Apua, mietin mielessäni – ja varmaan puoliääneenkin –, kun seisoin perehdytettävien kanssa kuuntelemassa ohjeita tabletin käyttöön.

– Tästä naputtelet kaikki ostokset ylös, tästä painat, kun ostaja maksaa, ja tästä, jos hän maksaa käteisellä, tästä, jos kortilla, tästä näet, paljonko sinun pitää antaa hänelle takaisin.
– Täytyykö kaikki laittaa siihen? Myös Trip-mehujen värit?
– Kyllä.

Marssin lievää paniikkia tuntien ravintolakatokseen.

– Nämä kolme tarjotinta tulevat kaikki samaan.
– Ok, hetkinen…

Koetin tiirata linjaston pitkää jonoa. Asiakkaat yrittivät helpottaa kassaraukan tilannetta.

– Näetkö sää sieltä mitään? Kolme Lapin lihakeittoa, kaksi kalakeittoa, puuro, kolme kevytmaitoa, viisi rieskaa, kaksi ruisleipää, yksi gluteiiniton leipä, kaksi juustoa ja leikkelettä, kana-taco- ja kreikkalainen salaatti.
– Mikä gluteiiniton leipä, kaura vai tumma?
– Tää on tällanen sämpylä.
– Ok… Hetkinen….

Silmänurkasta näin loputtomana jatkuvan jonon. Onneksi tauottaja kävi paikalla kahden tunnin välein ja pääsin taukotuvalle syömään ja kahville. Työvuoron jälkeen olin aivan sippi, mutta mieli oli plussan puolella tehdyn urakan ja lompakossa kellottavien ruoka- ja kahvilippujen ansiosta.

Myöhemmin mietin, että Suviseuroissa on se kummallinen puoli, että minut voi nähdä joku, jota minä en näe ja minä voin nähdä jonkun, joka ei näe minua. On myös käsittämätöntä, että johonkuhun törmää useaan kertaan, toisia tuttuja ei välttämättä näe ollenkaan.

Lippujen luona näin erään vanhan tuttavani, joka, muutama vuosi sitten avioiduttuaan, hoitaa nyt pieniä lapsiaan kotona.

– Voi kun pääsisi itsekin reissuun! hän huudahti, kun kerroin alkukesän ulkomaanmatkastani.

Ainahan ihminen kaipaa sitä, mitä ei ole, totesimme. Mikään asia elämässä ei välttämättä ole niin yksinkertaista ja yksiselitteistä.

Illalla kävelimme kentällä ystävieni kanssa.

– Käydäänkö vielä yksi rundi tuolla pikakahvi-pisteen luona, jos näkyisi tuttuja, ystäväni ehdotti.

Siitä on vuosia, kun olin kävellyt näinkin myöhään kuin yhden aikaan yöllä kentällä. No, kerrankos sitä ollaan Suviseuroissa. Väsytti. Ihmiset näyttivät tummilta möhkäleiltä kirkasta taivasta vasten.

– Täällä pitäisi olla sinkkualue jossain erikseen, jotta sinkut löytäisi paremmin, ystäväni totesi humoristisesti.
– Niinpä.

Sattumanvarainen haahuilumme tuotti tulosta: törmäsimme ihmisiin, jotka olivat aina jollekin tuttuja ja jäimme porisemaan. 

Seurakentällä oli paljon lapsia ja nuoria, jotka seikkailivat siellä kavereidensa kanssa. Kenttä tarjosi jo itsessään heille luonnonmateriaaleineen monenlaisia virikkeitä. Heistä oli selvästi hauska heitellä hakepaloja, toisinaan myös kiviä. Niitä sinkoili milloin missäkin, toisinaan valitettavasti myös ihmisiä kohti. Kaiken huippu oli, kun ystäväni kertoi saaneensa vedellä täytetyn limsapullon päälleen. Mietin, että tästä asiasta pitäisi vanhempien puhua lastensa ja nuortensa kanssa. Lisäksi jokainen, joka tällaista toimintaa havaitsee, voi puuttua asiaan – kaikilla on tässä tapauksessa kasvattajan vastuu.

Aurinko oli korkealla lauantaina. Sunnuntaina viileni, maanantaina oli jo sateen uhkaa.

– Olemme koettaneet tehdä parhaamme, silti varmasti puutteita on ollut.

Päätoimikunnan varapuheenjohtajan päätössanat saivat minut muistamaan kassavuoron epämukavan istuma-asennon. Muovituoli oli aivan liian matala minulle pöydän tasoon nähden. Koetin nostaa itseäni laittamalla tuolille villatakkini ja huivini, mutta silti hartiat ja niska puutuivat. No, kyllä se yksi työvuoro näin menee, mietin silloin. Suviseurakentän pystytys ja seurojenläpivienti on järjestäjille absurdi urakka. Siinä ei energia ja aika riitä enää kassan työergonomian miettimiseen, perustehtäviä on niin paljon.

Taas olivat yhdet suviseurat ohi. Etukäteispelkoni romuttuivat: seurat olivat kokonaisuutena mukavat. Ja kaiken lisäksi: Pori ei ollut tukossa, kenttä pysyi kuivana ja kaikki riitti, ruoka ja kahvi, mutta ennen kaikkea Jumalan armo ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan.

Vanhemmat

Uudemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kuva: Kari Vengasaho

Kati Kanto

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi