Torstai 22.8.2019
"
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. Ps. 119:137

Historian havinaa havupuissa

11.8.2017 09:11 | Kati Kanto
”Hän tuli kotipihaan ja huomasi, kuinka haapojen kultanorkot riippuivat villavina hahtuvina, osa oli jo putoillut alas nuoreen ruohostoon. Hän huomasi sen nyt vasta matkalta palattuaan. Siinä oli jotakin joka jo oli ohi. Järvi lainehti, sitäkin hän tuli ensi kerran silmänneeksi. Niinikään lainehti etäinen ruismaa, laiho oli jo kasvanut pitkäksi ja sen vehreys hieman laimentunut.” (F. E. Sillanpää: Elämä ja aurinko, 1916)

Heinoo, lapsuuteni maisema, maisema, jota en voi koskaan unohtaa. Kun minulla on vaikeaa, lähden sinne, en konkreettisesti, vaan mielikuvissani. Äitini koti, mummola, jossa tällä hetkellä kunnostetaan luhistumaisillaan olevia 1800-luvulla rakennettuja rakennuksia. Vasaran pauke, kesäloman siivittämää musiikkia.

Kaikki kaunis on kilpistyneenä tuohon paikkaan, jossa mummoni ja pappani ovat joskus käyskennelleet. Rakas pappa, pääskysten lentokuvioiden tarkkailija valkoisessa puukeinussa tai puupenkillä päärynäpuun alla, tiiliskivi tyynynä, mitä ei lapsi lakannut ihmettelemästä. Rakas mummo, joka kuskasi ruoan tähteitä harakoille ja pikkulinnuille mäkeen, tai istui saunan edessä puupenkillä.

Päivätyön tehneet vanhukset keskittyivät katsomaan Luojan maailmaa ja lastenlasten kirmailua ja tempauksia pihamaalla. Ja me juoksimme milloin missäkin, haimme vanhasta puurakennuksesta vanhoja kaneli- ja pippuripurkkeja, Kotiliesiä, aapisia, lukukirjoja. Muistan vanhojen mattojen tuoksun, sen, miltä ruoho kuulosti sen alla, miltä se tuntui, ja sen, jos maton alle oli jäänyt kivi. Ja aurinko, saattoiko se tosiaan aina paistaa?

Pyykkipäivänä pesimme pyykin pyykkilautaa apuna käyttäen ja kuskasimme sen maitorattailla rantaan virutettavaksi. Kaivolta kannoimme veden keittiöön. Pienillä oli pienet lärit, isommilla isot ämpärit. Myymäläauto! Jäätelöä! Ja nyt äiti tuli Vammalasta! Äiti toi aina jotain hauskaa, vaatetta ja karkkia. Voi onnea! Voi iloa! Kaikki oli huuto- ja kysymysmerkein varustettuja lauseita. Aina täynnä jonkun odotusta.

Vaikka Suomi on pieni maa, mahtuu meille monenlaista maisemaa. Mummolassa se on aivan erilainen kuin Torniossa, josta olen kotoisin. Havumetsä tuntuu satumetsältä, kun astuu sen ovesta sisään. Tunnelma on tiheä, varjoisa, minua ympäröivät valtavat puuvanhukset.

Heinoon lähellä on Hämeenkyrö, jossa F. E. Sillanpää kirjoitti teoksensa. Valtavan pitkät, verkkaiset luontokuvaukset kertovat siitä, miten ne kirjailijalle merkitsivät rauhan tyyssijaa. Se on minullekin rypsipeltoja, kauniita, kumpuilevia viljapeltoja, lehmiä laitumella. Siellä kasvavat kurjenkellot, jotka ovat ainakin kaksi kertaa kissankellon kokoisia. Yöllä voi kuulla myös ruisrääkän narinan, josta Leino kirjoittaa runossaan Nocturne: ”Ruislinnun laulu korvissani, / tähkäpäiden päällä täysikuu, / kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laakso verhouu. / En ma iloitse, en sure huokaa, / mutta metsän tummuus mulle tuokaa! / Poutapilven, johon päivä hukkuu, / tuoksu vaaran, tuulisen mi nukkuu, / tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen!”

Menneisyys on koko ajan läsnä. Talon vintiltä löytyi vanhoja kirjeitä, joita pappani veli oli saanut silloiselta ystävättäreltään. Niissä heijastui huoli ja hätä siitä, onko isosetäni hengissä enää punakapinan jälkeen. Seutu oli kuuluisa taisteluista. Pappani kertoi, miten ruoanlaitto jäi erässä talossa kesken, kun joku huusi: ”Lahtarit tulee!” Pappa piileksi perheensä kanssa kivikellarissa ja ryömi maata pitkin hakemaan kelloa talosta äitinsä toiveesta.

Äitini lapsuudessa naapurissa asui vanha, lähes 100-vuotias nainen, joka kutoi hiuksista vaatteita. Lapsena tämä tuntui uskomattomalta. Äitini ja hänen sisarensa olivat vierailleet hänen luonaan usein ja saaneet tädiltä karamellia.

Pyhän Marian kirkkoon on tultu satojen kilometrien päästä veneillä kirkonmenoon jo mahdollisesti 300-luvulla, viimeistään 500-luvulla. Kivikirkko seisoo edelleen paikoillaan, ja siellä on joka kesä käytävä. Lueskelin vanhoja tutkimuksia, joissa oli vanhat kirkon istumajärjestykset. Joka sukunimelle oli oma paikkansa, naisille ja miehille omat puolet. Eräs rikkaimpiin kuuluva mies oli kuitenkin sijoitettu hieman kauemmaksi etupenkistä. Arveltiin tämän johtuvan siitä, että mies oli syyllistynyt jonkun toisen isäntämiehen pahoinpitelyyn.

Istun saunan rappusilla. Katson pääskysten lentoa. Aika on aivan kuin sen lento. ”Kaikki muuttuu elämässä koko ajan paremmaksi”, totesi eräs tuttavani kerran. Niin kai se on. Ainakin parempaa kohti on pyrkimys. Miten uskovainen mummoni iloitsi ennen siitä, että pääsi kerran vuodessa kaukaa maalta suviseuroihin! Nyt seuroja on jatkuvasti, seuraradio on mahdollista vääntää esiin yöllä ja päivällä.

Vaikka maailma kohisee ympärillä, on onneksi olemassa jokin, joka ei milloinkaan muutu. Siitä voi lukea hapristuneilta ja kellastuneilta sivuilta vanhasta 1800-luvun Raamatusta, joka löytyy mummolan salin lasivitriinistä.
 

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kuva: Kari Vengasaho

Kati Kanto

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi