Perjantai 22.6.2018
"
Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Ps. 32:5

Apua kauas

8.6.2018 06:43 | Kati Kanto
Otin kummilapsen Syyriasta. Hänelle menee kuukausittain pieni lahjoitus tuleviin opintoihin. ”Kummilapselle voi lähettää myös paketin, mielellään esimerkiksi koulutarvikkeita, joista on pula”, luki kirjeessä, jonka järjestöltä sain. Lähellä olevasta K-kaupasta löysin sopivat pakkaukset: kaksi kumia, kaksi teroitinta, puuvärit, lyijykyniä ja vihko. Kirjoitin mukaan kirjeen ja vein paketin postiin.

Koin iloa jo pelkästä ajatuksesta siitä, miten lapsi hämmästyisi ja ilahtuisi avatessaan paketin. Noin viikon päästä tästä tuijotin postiluukkuani uskomatta silmiäni. Kyllä, pakettihan sieltä tuli, tipahti viimein eteisen lattialle. Nostin sen typertyneenä ylös. Päällä oli tarra: ”Lentoyhtiöt eivät kuljeta postia kyseiseen maahan.” Posti pahoitteli tapausta: sain valita joko korvauksen menetetyistä lähetyskustannuksista tai arkin kirjepostimerkkejä. Valitsin merkit. Mutta lapsi jäi ilman pakettia.

Mietin lapsen tilannetta. En tiedä hänestä mitään muuta kuin sen lyhyen kuvauksen, joka ensimmäisen kirjeen mukana oli. Tiedän, että lapsi pitää keltaisesta väristä ja uimisesta ja kesästä. Tiedän hänen nimensä ja ikänsä, asuinpaikkansa.

Selasin netistä lisätietoa Syyriasta, sen historiasta ja nykyisestä tilanteesta: Syyriassa on sijainnut maailman vanhimpia sivilisaatioita, ja asutus alueella on yli 5000 vuotta vanhaa. Raamatun mukaan Mooses syntyi nyky-Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lähettyvillä.  

Vuonna 2011 alkoi niin sanottu arabikevät, jolloin mielenosoittajat vaativat demokraattisia uudistuksia ja poliittista vapautta. Syyrian hallitus vastasi pyrkimyksiin kovin ottein käyttäen armeijaa ja salaista poliisia. Alkoi sisällissota, jonka seuraukset ovat järkyttävät: lähes koko maa on nyt raunioina.
 
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi Syyrian sodan "aikamme suurimmaksi humanitääriseksi katastrofiksi". Syyrian sisällissodassa on menettänyt henkensä 450 000 ihmistä, 13,5 miljoonaa on humanitaarisen avun tarpeessa, 6,3 miljoonaa on evakossa maan sisällä, yli 5 miljoonaa on paennut maasta.

Turkki on ottanut syyrialaisia eniten vastaan, lähes kolme miljoonaa. Noin puolet on lapsia, ja arviolta vain neljännes heistä pääsee kouluun. Syyriaan jääneistä lapsista noin puolet eivät käy koulua. UNICEF on arvioinut, että lasten kehityksessä on otettu 10 vuotta takapakkia. Noin 95 prosenttia syyrialaisista on vailla terveydenhuoltoa, ja 70 %:lla ei ole puhdasta vettä.

Suomeen syyrialaisia turvapaikanhakijoita on tullut hyvin vähän muihin Euroopan maihin verrattuna. Puhutaan vain 2,5%:sta, 100–200 hakijasta. Tässä on varmasti ollut yhtenä tekijänä taustalla se, että Suomessa ei ole ollut syyrialaisia yhteisöjä aiemmin. 

Suomi vieraana kielenä -opetusryhmässäni on tällä hetkellä kaksi Syyriasta tullutta opiskelijaa. Toinen heistä kutsui minut eräänä päivänä perheeseensä syömään valmistamaansa syyrialaista ruokaa. Vaikka ruoka oli suomalaisellekin hyvin tuttua riisiä ja kanaa, maistui se jotenkin erilaiselta kuin itse tekemäni. Se oli mielettömän hyvää!

Tyhjennän jossain vaiheessa takaisin tulleen lentopostikuoren mahdollisesti penaaliini, joka sekin tarvitsee väliin koulutarviketäydennystä. Toivon, että voin tuolla pienellä lahjoitussummalla olla pisarana meressä. Auttaa.
 
Lähteet:
http://www.globalis.fi/Maat/Syyr
https://yle.fi/uutiset/3-8298830ia
 
 

Vanhemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kuva: Kari Vengasaho

Kati Kanto

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi