Sunnuntai 20.10.2019
"
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt. 22:37-39

Mukavaa päivää, mitä teetkään

22.2.2019 06:11 | Liisa Huusko
Hyvin kylmänä pakkasaamuna kännykkään ilmestyy hyväenteinen viesti. Tiedän, että lapsenlapseni istuu tuohon aikaan taksissa matkalla kouluun. Vaihdamme säätiedot ja lyhyet kuulumiset. Toivotan pojalle mukavaa koulupäivää. Hän vastaa: “Mukavaa päivää sinulle, mitä teetkään.”

Lapsen toivotus tuntuu vapauttavan jostakin. Saan oivallisen tilaisuuden pohtia, miksi koen tekemisten kyselyn ja arvioinnin niin vaikeana. Mieli alkaa tehdä monitahoista analyysia vaatimuksista, paineista ja mittauksista. Tunnen, että niitä on ollut tarjolla kaikilla elämän osa-alueilla. En moiti yhteiskunnan tarjoamia arvokkaita mekanismeja, joilla lasteni pituudet, painot ja kariekset on kirjattu muistiin. Pohdin kokemuksiani siitä, miten minua ja tekemisiäni on punnittu ja mitattu erilaisilla asteikoilla ja äänenpainoilla.

Usein vaatimukset ja vertailut ovat laskeutuneet hartioille ja sydämelle kysymyksinä. Oletko sinä tehnyt 110 prosentin työpanoksen töissä, kotona, vanhempainilloissa, rauhanyhdistyksen toimikunnissa ja työvuoroissa? Oletko kerännyt marjat, siivonnut, ommellut, tehnyt lihapullat, opettanut lapsille autokoulun, keskustellut taitavasti lasten ikätason mukaisesti, ottanut elämän koettelemukset siunauksena ja perheen yhtenäisyyttä rakentavana? Oletko ollut ennakoivasti ideaalinen yhdistelmä robotiikkaa, keinoälyä ja kaikki kolot täyttävää rakkautta ja myötäelämistä?

Myönteisistä vastauksista saa hyvin lyhyen listan. Riittämättömyyksistä paljon pidemmän. Toisaalta vertailuasetelman saa syntymään hyvin vähällä mielikuvituksella. Siinä minä olen oikeastaan aika hyvä. Esimerkiksi kun istun tavaratalon urheiluvälineosastolla sovittamassa monoja. Tuttu ääni kysyy takaapäin:

– Sinäkö, Liisa, hiihdät? Hiihdätkö pitkiäkin matkoja? Minä olen hiihtänyt jo 400 kilometriä tänä talvena.
– Ajattelin ostaa uudet sukset. Minä hiihtelen lähipellolla omaa lenkkiäni, vastaan vähän selitellen.
– Onko sinulla pitkä lenkki? Vai hiihdätkö monta lenkkiä peräkkäin? tuttu kysyy.
– Ei se lenkki ole pitkä. Minä hiihdän muutaman lenkin. Olen luvannut itselleni, etten hiihdä itseäni näännyksiin. Lopetan siinä vaiheessa, kun on hyvä mieli. Silloin on mukava lähteä toisenkin kerran ladulle. En merkitse hiihtojani muistiin, kuulen vastaavani.

Vertailukokemuksen jälkeen ajatukseni palaavat lapsuuteen. Isä osti minulle uudet, siniset puusukset, kun olin 11-vuotias. Suksen pohjaan laitettiin kynttilää lisäämään vauhtia. Ilmeisesti vauhtia tuli liikaa, koska toinen suksi katkesi. Isä paikkasi suksen siistillä puulistalla, mutta korjatut sukset eivät olleet uudenveroiset. Kouluaikaan hiihtomatkoja merkattiin vaaleanpunaiselle kortille. Tietyn kilometrimäärän jälkeen sai lunastaa hopeanvärisen rintamerkin. Minulla on tuollainen rintamerkki tallessa, joten enää ei tarvitse kerätä hiihtomerkintöjä!

Mittaamista ja vertailuarvoja tarjotaan myös selkäkuntoutuksessa. Fysioterapeutti puhuu asiantuntevasti sykkeen merkityksestä oman terveyden ja kunnon arvioinnissa. Jokaiselle osallistujalle halutaan asettaa tavoitteita, joita voidaan tarkastella seuraavilla kerroilla.

– Entäs, jos on ihan hyvä näin? esitän fysioterapeutille.
– Jos sinä nouset sauvojen kanssa mäelle useita kertoja, vähitellen sykearvot paranevat, hän vastaa.
– Entäs, jos on ihan hyvä näin? Minä en millään jaksaisi mitata enkä kirjata muistiin, mitä teen tai jätän tekemättä, koetan selittää.

Vastuullisena ihmisenä fysioterapeutti ei vapauta minua kotitehtävästä. Päätän itse, että näin on hyvä. En jaksa paneutua sykkeen seurantaan. Pian opin nuoremmilta liikkujilta, että nopeasti yleistyneet mustat ”rannerenkaat” mittaavat muun muassa sykettä. Olen nähnyt noita rannekkeita myös valkoisina, korun näköisinä. Koska en ole jaksanut perehtyä syketietouteen ja olen huono pitämään koruja, en vieläkään toivo sykemittaria äitienpäivälahjaksi.

Emme me aina osaa olla hienotunteisia ja myötäeläviä, kun lähestymme toisia ihmisiä. Joskus uteliaat kysymykset ja töksäytykset jäävät pitkiksi ajoiksi mieleen. Itselle tärkeissä ja herkissä asioissa olemme valppaita, haavoittuvia ja hitaasti toipuvia. Minusta ajattelematonta käytöstä ei voi tulkita myötäelämiseksi eikä small talkiksi. Itselleni lähivuosina toistuvasti esitetty kysymys: ”Miten sinä saat aikasi kulumaan, kun et ole 110%n paineella mukana kaikessa?” ei ole tuntunut mukavalta. Aika on kuitenkin kulunut hyvin.

Minä en ole perinyt enkä oppinut small talkia, vaikka se saattaa olla hyvinkin kätevä kommunikointiväline. En ole aina ehkä tarpeeksikaan kiinnostunut kanssaihmisten asioista. Toisaalta olen perinyt yhden asian, jonka mittaamisessa olen toistaiseksi pärjännyt. Perin alhaisen verenpaineen. Sen avulla ei voi kommunikoida, mutta sillä voi olla käyttöä niin kuviteltujen kuin oikeidenkin vaatimusten ja vertailujen kestämisessä.

Vanhemmat

Uudemmat

Liisa Huusko

Olen leiponut niin kauan kuin muistan. Tarkkaan ottaen kauemminkin. Perimätiedon mukaan minä aloitin leipomisen varpaillaan kurottaen. Sen jälkeen sekä leipomista että kurottelua jatkui monen vuosikymmenen ajan. Nyt molemmat ovat asettuneet pieniin kotitarpeisiin.

Minulla on kokemusta työelämästä, työelämän ulkopuolelta ja siltä väliltä.  Nykyarjessa mietin monenlaisia asioita eri näkökulmista ja eri aikajänteillä. Yritän säästää voimia pahan päivän varalle.

Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: liisaelina.huusko(at)gmail.com

 

Liisa Huusko

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi