Maanantai 24.6.2019
"
Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. Ps. 49:16

Vanhemmuuden kerroksia

15.4.2019 06:53 | Liisa Huusko
Vanhemmuus on monimuotoinen tehtävä. Omat kokemukseni vanhemmuudesta ovat vaihdelleet merkittävästi perheen vaiheen ja omien voimavarojeni mukaan. Vanhemmuus alkaa esikoisen ensimmäisestä parkaisusta ja kulkee mukana elämän loppuun saakka.

Ystäväni Eeva-Liisa Kantola kuvaa mielestäni hyvin tuota tehtävänantoa runossaan, jonka olen liittänyt moniin vauvaonnitteluihin.
 
Sinä, Elämä, lahjoitit minulle tämän tehtävän,
enkä minä rohjennut kieltäytyä.
Hiukset ovat vielä kosteat,
käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.
Suurempi minua
tämä vastasyntynyt.

Uuden lapsen syntymä on ollut ilon aihe myös sisaruksille. Kun tulin kotiin kahdeksannen lapsen kanssa, joku isommista sisaruksista totesi:

– Taivaan Isä ajatteli, että tuossa on niin ihana perhe, että annetaan sinne yksi ihana lisää.

Alkumatkan taluttamiseen on sisältynyt hyvin monenlaisia asioita. Alussa ihastelin, miten oma vauva oppi kääntymään ja liikkumaan. Kun sama lapsi oppi kävelemään ja juoksemaan, toivoin, että olisipa tuo edes hetken paikoillaan. Rinnalla kulkeminen sai ihan uusia merkityksiä, kun lapset oppivat käyttämään erilaisia kulkuvälineitä. Jokainen lapsi on oma persoonansa ja haastaa ikänsä ja luonteensa puolesta vanhempiaan.

Jotta (koti)vanhemmuudesta selviää, on joidenkin asioiden pakko rutinoitua ja löystyä. Olen muistellut, miten nuoren perheemme maailma keikahti ensimmäisen maitolasin kaatuessa. Myöhemmin on kaadettu ja rikottu, parsittu ja paikattu monenlaista, mutta niin vain päivä on vaihtunut toiseen.

Kotona tehtävän kasvatustyön lisäksi yksi iso osa elämääni on ollut yhteistyö koulun kanssa. Aikaisemmin tuo yhteistyö toteutui pääosin vanhempainiltoina, jotka vuosikymmenien ajan rytmittivät erityisesti syksyisiä iltojani.

Tunsin saavani melkein kuin ahkeruusstipendin, kun koulun keittäjä yhtenä syksyisenä iltana totesi.
 
– Muistan, että sinä et juo illalla kahvia, vaan teetä.

Mieluinen muisto opettajan ja vanhemman välisestä yhteistyöstä liittyy vanhempainiltaura(kka)ni ruuhkavuosiin. Olin koululla kolmatta kertaa saman viikon aikana. Joku lapseni luokkatoverien vanhemmista toivoi, että paikallaolijat esittäytyisivät. Nimeni vielä muistin, mutta en sitä, kenen äitinä olin tuona iltana paikalla.  
 
– Ope, ketä meidän lapsista sinä opetat tänä vuonna? kysyin.

Tuttu opettaja tajusi pulmani ja lausui lapseni nimen.

Nykyisin kouluyhteistyö toteutuu hyvin pitkälti sähköisen Wilma-järjestelmän kautta. Wilman kautta alaikäisten huoltajat seuraavat lapsen koulunkäyntiä ja lukevat koulun tiedotteita. Itse vastustin alussa Wilmaa, koska koin sen olevan jonkinlaisena esteenä luontevalle vuorovaikutukselle, johon olin tottunut.
 
Osa vanhaa, hyvää yhteistyötä koulun kanssa hävisi Wilman uumeniin, mutta luultavasti muutos oli välttämätön koululuokkien ja koulujen kasvaessa. Nykyään kaikki kouluvanhemmuuden osapuolet ovatkin parhaiten tavattavissa netin kautta. Paljon energiaa vaatinut kouluvanhemmuus hiipui vähitellen, ja yhtenä aamuna Wilma-kuvake katosi kännykkäni näytöltä. Minusta oli tullut koululapseton äiti.

Jumala antoi vanhemmuuden turvaksi neljännen käskyn, jossa lapsia kehotetaan kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä. Voisiko tuo käsky tavallisessa kotiarjessa tarkoittaa sitä, että vanhemmat erottuvat lasten joukosta? Vanhemmat eivät ole eri puolella kuin lapset, mutta heillä on eri tehtävä. Heidän tehtävänsä on olla vanhempia! Joskus minusta tuntuu, että vanhempien velvollisuudet voivat jäädä lasten oikeuksina esille nostettujen asioiden alle.

Lasten kanssa olisi hyvä käydä läpi esimerkiksi asioiden mittasuhteita ja päätöksenteon perusteita. Viisivuotias voi päättää, minkä värisen paidan hän laittaa aamulla päiväkotiin, mutta vanhempi huolehtii, että vaatetus on säänmukainen. Kotiarjessa tehdään joka päivä erikokoisia valintoja. Arkivoimia säästyy muuhun käyttöön, jos samoista asioista ei tarvitse jatkuvasti käydä valtataistelua.

Minusta vanhemmuus on vaativaa, sitovaa ja aikaa vievää. Ihanassakin perheessä on pitänyt tehdä paljon työtä ja kantaa vastuuta monen ihmisen hyvinvoinnista. Ensiparkaisusta alkaneesta tehtävästä en ole kuitenkaan rohjennut kieltäytyä. Muistan vuosien takaa voimakkaan kokemuksen, kun tajusin, että tämä on meidän urakkamme. Kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa meitä.

Oli kuitenkin hyvä, että kaikkein tiheimpinä vuosina saatiin joskus arkiapua. Lisäksi tiesin, että äitini rukoili minun ja perheeni puolesta. Kun kerroin äidille, että odotan uutta vauvaa, hän lupasi liittää uuden tulokkaan iltarukoukseensa. Sillä oli iso huojentava merkitys.  

Nykyään puhutaan paljon äidin ja isän omasta ajasta. Minusta noissa puheissa on ainakin kaksi ulottuvuutta. Oman ajan vaatimisen taustalla voi olla itsekäs lähtökohta, että lapset eivät saa rajoittaa vanhemman elämää. Tällaiselle ihmiselle kasvava perhe ja sen tuomat vaatimukset voivat näyttäytyä ylivoimaisina.

Toisaalta toive omasta ajasta on terve merkki vastuullisesta vanhemmuudesta. Äiti ja isä tiedostavat, että jaksavat paremmin vaativassa tehtävässä, kun on välillä mahdollisuus vetää henkeä. Lisäksi, minusta on suuri lahja, jos äitinä ja isänä pystyy näkemään omaa aikaa myös arkielämässä oman perheensä keskellä.

Vanhemmat

Uudemmat

Liisa Huusko

Olen leiponut niin kauan kuin muistan. Tarkkaan ottaen kauemminkin. Perimätiedon mukaan minä aloitin leipomisen varpaillaan kurottaen. Sen jälkeen sekä leipomista että kurottelua jatkui monen vuosikymmenen ajan. Nyt molemmat ovat asettuneet pieniin kotitarpeisiin.

Minulla on kokemusta työelämästä, työelämän ulkopuolelta ja siltä väliltä.  Nykyarjessa mietin monenlaisia asioita eri näkökulmista ja eri aikajänteillä. Yritän säästää voimia pahan päivän varalle.

Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: liisaelina.huusko(at)gmail.com

 

Liisa Huusko

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi