Maanantai 24.9.2018
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Huhtikuu

20.4.2016 06:50 | Lotta Laitinen
Huhtikuun tahdissa ei meinaa pysyä. Jää häkellyksiin hämärään huoneeseen, kun ikkunan takana vuodenaika vaalenee. Yhtenä aamuna avaa kaihtimet, ja siinä se on, nimensä värinen: vaaleankeltainen, vaaleanpunainen. Ja se väikkyy talojen yllä kuin lasikupu, ja se heijastuu silmiin niin, että mustuaiset liki katoavat. Ja kun mennään taas sisätiloihin, silmät ovat rypäleentummat, ja jos ne piirrettäisiin sarjakuvaan, ne olisivat täynnä valkoisia valopisteitä.

Iltapäivien aukkotunteina löytyy kirjastoja, joiden ikkunat antavat joelle, ja valo heittäytyy ikkunanpuitteilta uhkarohkeisiin syöksyihin halki vanhojen kirjahyllytettyjen tehdashallien ja kaartuvien kattopuiden. Ikkunaneduspöydissä päät kumartuvat käsittelemään tiedealakohtaisia kokonaisuuksia, vaikka ehkä haluaisivat naputella naulaa aitaan tai tervata venettä tai keittää perunoita kevätporsaille.
 
Tai haluaisivat molempia: porkkanamaan ja lampaita ja kanoja ja yhtä aikaa kielikäsityksiä ja kaarevia koordinaatistoja ja kysymyksiä, miten ihmiset toimivat ja missä menevät tiedon rajat. Ja rajojen kohdalla ja kaiken tiedon yllä viipyy kaikkivoivan pyhän läsnäolo, jonka kiivas kieltäminen kaikuu onttona. Jää auki, jää mahdollisuus.

Lähemmin huhtikuisissa käytäväkohtaamisissa kuulee, kuinka kiusaa jonkinlainen ristiriita, kun aurinko paistaa, vaikka maailma tuhoutuu pala palalta. Olemisen lävistää perustavanlaatuinen merkityksettömyys ja pelko, tai täysillä elämisen kiire ja pelko.
 
Etäältä muistuu Raamatun kehotus, ei välinpitämättömyyteen vaan rohkeuteen: uskaltaa elää varjellen ja asettua ja rakentaa leivinuuneja ja taloja ja koteja ja perheitä ja lammasaitauksia. Ei ole lampaista maailmantuskan kantajiksi – niin ohuet jalat.
 
Huhtikuu. Öisin kaupunki hengittää janoisin kulauksin vedenkirkasta, maantuoksusta sakeaa ilmaa. On hyvin vähän riitaääniä, päivän ja pimeän raja varkain tuleva ja uni hyvin kaukana minusta. Pimeässä taittaa ohimennen oksan sormiinsa ja huomaa, että se silmuilee. Vähän säikähtää.
 
Pitää sanoa lenkkikaverille kuulumisista: On deadlineja ja aikaakin, kun osaisi järjestää. Ja sellaisia ammatti-identiteettikysymyksiä ja sykleittäin tällaista välittäjäaine-epätasapaino-onnettomuutta ja kesä on vielä ihan auki, mutta en minä pahoin voi. Ja tuntee jo puhuessaan itsensä korvaeläimeksi ja isohampaiseksi räikeä-ääneksi, jonka tupsuhäntä on raskas ja mätkii, eikä osaa kauniisti kysyä takaisin. Kuulee vain: Usko sinäkin kiusattu ja vähävoimaisen tuntoinen syntisi anteeksi.

Ja hiljaa vavahdellen itkee olkapäätä vasten, vuodattaa väsymystään. Ja itkee pois turhia sanoja, itkee katsettaan suoraksi ja tilaa vapaaksi toisenkin olla.

Niin kaunis on Luojan taivas ja maa.

Lotta Laitinen

Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla.

Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lotta.laitinen@hotmail.com

Lotta Laitinen

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi