Sunnuntai 22.7.2018
"
Jeesus sanoo: "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle." Matt. 7:24

”Päältä päin vain noin ryppyinen”

7.8.2017 11:33 | Mari Karhumaa
Nuorempana kamppailin paljon ulkoisten asioiden kanssa. Koin usein riittämättömyyttä ja pelkäsin, että minä tai kotini näytämme jotenkin arvottomalta. Vertasin itseäni ja kotiani toisiin ja tunsin helposti itseni harmaaksi tai ainakin pahasti muodittomaksi. Samaan aikaan sisälläni asui sinnikäs halu olla välittämättä yleisistä mielipiteistä tai trendeistä.
 
Itsetunto-ongelmat eivät ole mielestäni kenenkään omaa syytä. Itsetunto koostuu niin monista asioista, että on lopulta mahdotonta löytää yhtä selittävää syytä siihen, miksi jonkun itsetunto kehittyy vahvemmaksi kuin toisen. Omalla kohdallani luulen olleen kysymys ainakin herkkyydestä aistia ympäristön reaktioita ja tunnelmia.
 
Naisena koen, että nykyaika ei ole helppo meille äideille, jotka koitamme kasvattaa lapsiamme niin, että heille rakentuisi terve itsetunto. Samalla koetamme rakentaa sitä myös itsellemme. Ympäröivä maailma on täynnä ulkoista kauneutta ja siihen satsataan paljon. Tarkoitan tekemällä tehtyä kauneutta, jota näkee esimerkiksi naistenlehdissä ja blogeissa. Sitä nimitetään usein luonnolliseksi kauneudeksi, mutta mitä luonnollisuus oikeastaan on?
 
Vaatii paljon luottamusta ja vahvuutta uskaltaa olla välittämättä esimerkiksi sisustustrendeistä tai siitä, mikä on pukeutumisessa tällä hetkellä muodikasta – tai ainakin ajattoman tyylikästä. Trendien seuraamisessa en näe sinänsä mitään pahaa, mutta miten tärkeitä ne asiat ovat meille?
 
Itse koin vuosia sitten, että olisi ollut helppoa ikään kuin piiloutua trendien ja tyylikkäiden valintojen taakse. Näyttää ulospäin varmalta, menestyneeltä ja tyylikkäältä. Sellaiselta, jolla menee aina hyvin. Ja joka on itsekin hyvä. Pelottavinta tuntui olla ihmisten edessä oma itsensä, heikkouksineen ja puutteineen. Eikä se ole helppoa vieläkään. Mutta hiukan helpompaa kuitenkin.
 
Vuosia sitten istuimme seuroissa. Esikoisemme silitteli vanhan mummon kättä ja kysyi sitten: ”Oletko vain päältä päin noin ryppyinen?” Kaikessa hauskuudessaan kysymyksessä oli jotakin liikuttavaa. Olen varma, että tuo mummo oli todella vain päältä rypistynyt. Koska Jumala on tarkoittanut niin. Tarkoittanut, että me vanhenemme, menetämme kimmoisuuttamme ja ulkoista ryhtiämme. Että ympärillä olevat voivat nähdä meidän olevan vanhoja, elämän ehtoota lähestymässä. Että he voivat osoittaa meille kunnioitusta ja antaa meidän hidastaa askeleitamme.
 
Lisäksi tuossa esikoisen kysymyksessä liikutti se ajatus, että sisäinen kauneus ratkaisee. Niin kuin se todella tekee. Kukaan ei lopulta ole vaatteittensa tai sisustustyylinsä näköinen. Ei sen näköinen, onko urheillut tai jumpannut, lihonut tai laihtunut, vanhentunut vai säilyttänyt nuorekkuutensa. Vaan jokainen on sen näköinen, millainen sisimmässään on. Ystävällisen tai kiitollisen näköinen. Iloisen, uupuneen, kiltin, auttavaisen tai katkeran näköinen. Kova tai pehmeä.
 
Nyt melkein nelikymppisenä en harmittele, että olisinpa ollut nuorena itsevarmempi tai vahvempi. Tai että olisinpa elänyt jotenkin toisin. Minun kuului kipuilla itsetuntoni kanssa. Rämpiä välillä syvälläkin vertailemisen ja epävarmuuden suossa. Sillä vaikka ne olivat välillä kipeitä polkuja ja ahdistavia aikoja, olen oppinut niiden kautta paljon itsestäni. Ja elämästä. Oppinut katselemaan armollisemmin ympärilleni. Katselemaan hyväksyvämmin peiliin. Ja jatkuvan vertailun tilalta ojentamaan kättä.

Tunnisteet:


itsetunto

Mari Karhumaa

Erilaisten mutkien ja suorien jälkeen tie on kuljettanut minut ja perheeni Tarttoon, jossa asumme nyt toista vuotta. Elämä täällä on toisenlaista kuin Suomessa, vaikka monet asiat sujuvatkin samaan tapaan. Minulle elämä täällä on ollut rauhallisempaa, rennompaa ja vapaampaa kuin Suomessa, vaikka samalla sydämessä on koko ajan pieni ikävä tuttuihin maisemiin ja rakkaiden ihmisten pariin.

Lapset ja lasten koulunkäynti, ihmisten kohtaamiset, kulttuurien erilaisuus, kotimaan kaipuu, luonnon monimuotoisuus sekä elämän erilaisten puolien valot ja varjot herättävät minussa jatkuvasti tunteita ja ajatuksia. Toiset niistä vaativat tulla kirjoitetuksi muistiin. Kirjoittaessani peilaan elämääni uskovaisena, naisena, äitinä, vaimona, suomalaisena ja ihmisenä kaikkeen siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Missä olen erilainen? Missä samanlainen? Millainen oikein olen? Millainen haluan olla? Mitä haluan elämäni olevan?

Minut tavoittaa osoitteesta makarhumaa@gmail.com.

Mari Karhumaa

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi