Keskiviikko 17.7.2019
"
Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Room. 14:8

Kun vanhempaa pelottaa

14.2.2018 06:48 | Maria Hyväri
Lapsi itkee pelästyneenä – vanhempi ottaa syliin ja lohduttaa. Tällainen mielikuva meillä on, mutta aina vanhemman antamaa turvaa ei hädän hetkellä olekaan tarjolla, syli ei ole avoin. Turvattomuuden ymmärtämiseksi on katsottava kauas taaksepäin: vanhemman omaan lapsuuteen tai vielä varhaisempiin vaiheisiin sukupolvien ketjussa.

Kaikki historiankirjoitukset alkavat aina hetkistä lastenkamarien hämärässä; ei ole yhtään vähäpätöistä syntymää. Lapsi on laskettu lahjaksi tänne ja lahjat ovat arvokkaita asioita – niitä on kannettava varovaisin käsin ja katsottava arvostavasti. On opeteltava vauvan kieli, jotta voi ymmärtää hänen viestinsä, mutta lasta ei voi koskaan hallita, sillä se elää omaa elämäänsä ja sillä on omat toiveet omana aikanaan. Mistä tulisi levollisuus, joka rauhoittaisi sekä vauvan että vanhemman, kun mielen pohjalla lepää syvä tiheä kerros jotakin nimetöntä, joka herää aina silloin, kun vauva parahtaa itkuun.
 
Kiintymyssuhde tarkoittaa tunnesuhdetta toiseen ihmiseen, lapsella hoitavaan aikuiseen. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsuuden varhaiset ihmissuhteet toimivat harjoituskenttänä tunteiden ja ajattelun kehittymisellemme. Pienen lapsen ja hoivaavan vanhemman välinen kiintymyssuhde virittyy uhkaavassa ja pelottavassa tilanteessa, jolloin lapsi voi joko turvallisesti tukeutua vanhempaan tai jäädä selviämään turvattomana yksin. Jos vanhempi on lähellä ja vastaanottaa lapsen tunteita, lapsi saa kokemuksen välittämisestä ja siitä, että tunteiden kanssa pärjää. Jos vanhempi on henkisesti poissaoleva tai ei välitä lapsen tunteista, lapsi ahdistuu ja hätääntyy ja muuttuu lopulta epätoivoiseksi.

Lapsuuden raskaat tunnepitoiset kokemukset, pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteet uinuvat osana persoonallisuuden rakennettamme. Vanhempi on voinut altistua omassa lapsuudessaan kuormitukselle, joka on ollut toistuvaa ja pitkäkestoista. Se on voinut olla fyysistä laiminlyöntiä tai kaltoinkohtelua, mitätöidyksi tai häväistyksi tulemista. Emotionaalinen laiminlyönti tarkoittaa esimerkiksi reagoimattomuutta lapsen viesteihin. Se voi olla joko tahatonta ja johtua esimerkiksi vanhemman uupuneisuudesta tai masentuneisuudesta tai olla vanhemman käyttämä tahallinen rankaisukeino. Vakavat traumaattiset kokemukset voivat siirtyä vanhemman ja lapsen suhteen kautta seuraavalle ja vielä sitäkin seuraavalle sukupolvelle.

Meihin on kudottu muinainen tieto siitä, miten kumarrutaan katsomaan lasta. Mutta kun jäinen sumu hiipii kasvojen eteen, lasta ei enää näe, ei kykene katsomaan. Poiskäännettyjen katseiden ketju jatkuu. Lasten ruskeat, vihreät ja harmaan taivaan väriset silmät jäävät huomaamatta – koko ihmisen äärettömyys, unet ja itkut, hauraina häilyvät unelmat. Yhteys toisiin rakentuu ajatusten yhdistämänä: ei riitä, että tarttuu käteen, jos mieli on turtumuksesta ontto.
 
Ihmiselämän haastavimpia tehtäviä on olla äiti tai isä. Käsitykset vanhemmuudesta pohjautuvat pitkälti omiin lapsuuden kokemuksiin ja esimerkiksi median tarjoamiin mielikuviin. Vanhemmuuden toivotaan tuovan onnellisuuden tunteita ja tehtävä halutaan hoitaa hyvin.

Vaikeista lapsuuden kokemuksista selvinneelle äidille tai isälle suurimmat haasteet tulevat esille usein juuri vuorovaikutuksessa omien lasten kanssa. Jos omaan lapsuuteen on kuulunut laiminlyövää vanhemmuutta, äitinä tai isänä olemiseen kohdistuu suuria paineita. Toive olla hyvä vanhempi saattaa olla erityisen voimakas. Lapsuuden traumatisoitumisen seuraukset voivat haitata vanhempana toimimista ja vaikeuttavat vuorovaikutuksen ja hoivan tarjoamista. Oma tunne-elämä voi olla vaikeasti hallittava: Hyvä mieliala voi vaihtua voimakkaaksi suuttumukseksi tai suruksi ilman että hahmottaa, miksi niin käy. Välillä olo on täysin tyhjä ja turtunut. Käsitys itsestä on hyvin kielteinen ja on vaikea nähdä omaa arvoaan. Toisiin ihmisiin voi olla hankala muodostaa luottamuksellista suhdetta. Monet kärsivät myös erilaisista ruumiillisista kivuista, joille ei aina löydy syytä. Häpeän kokemus voi estää vaikeuksista puhumisen ja siten myös avun saamisen.

Täällä on äidittömien ja isättömien pitkä, kipua sykkivä haava. Kukaan ei ole kasvanut aikuisuuteen, vaan taistelee olemassaolostaan vanhojen vaistojen varassa, ja aikuinen kirkuu kovempaa kuin lapsi, jotta saa äänensä kuuluviin. Tämä on hiljaista, kivettynyttä kipua, joka kaivautuu jo lasten pehmeiden ihojen alle. Täällä luulevat selviävänsä ne, jotka pärjäävät yksin ja itse, ilman lämmintä katsetta. Teräväkyntinen ahdistus raapii mieltä, mykät vaikenevat ja surulintu lyö taas siipiään noustakseen lentoon.
 
Joidenkin vanhempien on saattanut olla vaikea sietää lapsensa avuttomuutta tai lohdutuksen tarvetta. Myös innostumista ja leikkiä on saatettu rajoittaa ja siten aiheuttaa nolostumista ja häpeää. Sen seurauksena on itse äitinä tai isänä hankala sietää omassa lapsessa tällaista tunteiden ilmaisua. Lohduttamisen sijaan vanhemmassa voi herätä pelkoon perustuva hyökkääminen. Lapsi, joka tarvitsisi hoivaa, koetaankin omien ikävien tunteiden aiheuttajana. Oma menneisyys ja lapsen tunteet sekoittuvat vanhemman mielessä, eikä hän pysty erottamaan, mikä on omaa ja mikä lapsen tunnetta.

Pelkkä mekaaninen hoiva ei riitä, vaan myös lapsen tunnetilojen havaitseminen ja niihin vastaaminen on tärkeää. Päivittäin on kymmeniä tilanteita, joissa vanhempi joutuu pohtimaan onkohan lapsella nälkä tai jano, onko hän pitkästynyt tai pelästynyt. Turvallista kiintymyssuhdetta edistää se, kun vanhempi ymmärtää, että oma ja toisen ihmisen käyttäytyminen on kytköksissä mielensisäiseen tilaan ja tunteisiin. Tämä kyky kehittyy lapsena, kun hoivaavat aikuiset huomaavat lapsen tarpeet ja tunteet. Jos on jäänyt lapsena yksin ilman vanhemman tukea vaikeiden tunteiden kanssa, tunteet voivat aikuisenakin tuntua ylivoimaisilta.
 
Onneksi ei ole vääjäämätöntä, että vanhempi aina toistaa omaa historiaansa lastensa kanssa. Vaikka omat oireet voivat olla niin pelottavia, että niitä olisi mieluummin miettimättä, vasta niiden tunnistamisen jälkeen on mahdollista löytää apua ja uusia toimintamalleja, jotta ei toista traumaa esimerkiksi hallitsemattomalla tunnevyöryllä tai tunteiden välttelyllä vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Lapsuuden puutteellisista oloista selviytynyt vanhempi saattaa erityisen tarkasti vaalia oikeudenmukaisuutta, olla hyvin tietoinen lapsen tarpeista, olla erityisen empaattinen ja olla sitoutunut tarjoamaan lapselleen tukea ja turvaa, jota vaille on itse jäänyt. Oman historian tiedostaminen auttaa ymmärtämään omia toimintatapoja ja olotiloja nykyhetkessä.

Tietyt asiat elämässä tapahtuvat aina ja melkein jokaiselle lapselle, mutta toisten asioiden kanssa voi toimia niin, etteivät ne tapahtuisi enää kenellekään. Kasvoihin on katsottava, sillä kaikki alkaa siitä: silmiin katsomisesta, kun yhteistä kieltä ei vielä ole. Kaikki alkaa sylin kokoisesta maailmasta, kun vanhempi piirtää kädellään maailman rajat ja on lempeä muuri, johon paha olo voi törmätä.

Olemme lenkkejä sukupolvien ketjussa, ja edellisten lenkkien säikeet kietoutuvat hienonhienoina meihin. Millaiset säikeet yltävät lapsiimme? Mikä luo valoa, mikä jää varjoihin? Saavatko lapset elää lapsuuden, olla keveitä kuin hahtuvat, valossa leijuvat, vailla maailman painoa harteillaan?
 
Lähteinä käytetty teoksia Hoivattavaa vanhemmuutta (Traumaterapiakeskus) ja Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen (toim. Jari Sinkkonen & Mirjam Kalland)
 

Maria Hyväri

Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä.

Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla, vaaleanpunaisista auringonlaskuista taivaanrannassa. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, kirjaston rauhasta, lapsen katseesta ihmeiden äärellä.

Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com

Maria Hyväri

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi