Perjantai 20.7.2018
"
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Ps. 97:1–2

Markus Kauhanen

Olen seikkailu- ja matkakärpäsen pahoin puraisema nuori, joka ei ole löytänyt koulun penkiltä vastausta kysymykseen "mikä minusta tulee isona?".

Sen piti olla vain puolen vuoden polkupyörämatka Euroopassa, siis tämän reissuni, jolla olen edelleen. Tätä blogia aloittaessani olen ollut jo hieman yli vuoden matkallani maita pitkin Uuteen Seelantiin.

Kirjoitan elämästäni, kohtaamistani ihmisistä, sattumuksista tien päällä ja yksinäisestä vartiopaikasta kaukana kotoa.

Toivon kirjoituksistani palautetta sähköpostitse: markus.s.kauhanen@gmail.com

Markus Kauhanen

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi