Torstai 5.12.2019
"
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu." Ilm. 22:12-13

Kuuluuko leikki vain lapselle?

28.7.2018 07:07 | Mirja Heikkilä
Paahde kirvelee selkää ja suolan maku tulee suuhun, kun kostutan kuivia huulia. Pakko päästä uimaan!
 
Ei. Ensin pitää kitkeä porkkanarivi loppuun. Suojaan savimaan multakokkareiden keskellä kasvavia hentoja taimia toisella kädellä, ja haron toiseen käteen paksun nipun saviheinää revittäväksi. Kämmenenleveys kerrallaan etenen penkkiä.
 
Vasta rivin päässä voin pulahtaa jokeen. Äiti sen sanoi, ja äidin silmien alla kyykimme siskojen kanssa. Onneksi on joki, tuossa niin lähellä, että vesi tuoksuu nenään.
 
Työ on ykkönen. Ison perheen lautaspinoihin ja ruokakaappeihin pitää saada täytettä, murkinaa. Vaatteiden kiertokulku pyörittää talon toista päätä, jossa toistuvat valkopyykki, kirjopyykki, öljypyykki, valkopyykki…

Pyykkinarut rannan puolella ja puhtaiden vaatteiden tuoksu saavat hengittämään syvään. Hyvä mieli nousee päällimmäiseksi. Työn palkkaako se on? Vielä nytkin, neljänkymmenen vuoden kuluttua minusta tuntuu samalta.
 
Kotona opin arvostamaan työtä. Siis millaista työtä? Ja opinko arvostamaan leikkiä?
 
Ehkä on vain minun kokemukseni maanviljelijän ja kuorma-autoilijan tyttönä, että kunnon työtä on se, missä tulee hiki. Lapiohommat, konetyöt, limppu-urakat ja potunnostot. Tietysti työtä on myös hoitaminen, mutta se kuuluu asiaan. Ihmisiä pitää hoitaa, varsinkin lapsia ja vanhoja. Ja sairaita ja vaivaisia. Ja eläimiä pitää hoitaa. Hoitaminen on jotenkin itsestäänselvää.
 
Entä konttorihommat ja kirjoittelut? Onko totta, että niihin töihin lähtevät ne, jotka eivät jaksa muunlaista? Saati taiteilijat, taulumaakarit, taivaanrannanmaalarit ja viulunvinguttajat? Sanoohan sananlaskukin, vai runoko se sanoo, ettei sellaisella pärjää. Se on liian huoletonta.
 
Laulu ja leikki kuuluvat juhannusaattoon ja jouluaattoon. Juhannuskokolla aikuisetkin juoksevat viimeinen pari uunista ulos ja laulavat äänissä Halk’ illan ruskon auerman. Jouluaattona leikitään tonttuleikkejä ja pyöritään yhdessä kuusen ympärillä: “Ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään.”
 
Äitinä ja mummana saan luvan leikkiä lasten kanssa. Höpsötellä sanoilla, vilahtaa piiloon ja etsiä lasta piilosta, jännittää ja silittää yhdessä Niilo-siilikäsinukkea, peitellä nukkevauvaa ja tankata kilpuria automatolla.
 
Vasta aikuisena olen oppinut – totta puhuen viime vuosina – että minä tarvitsen leikkiä. Aikaa, jossa työ ja tuottava tekeminen eivät vaadi suorituksia, jossa ajatus ja tunteet saavat vaeltaa rennosti. Leikkimisen puute, luovuuden ja itseilmaisun puute tekevät minusta stressaantuneen, hätäisen, huolestuneen ja väsyneen.

Leikki on lepohetki, jonka ei tarvitse olla pitkä. Tunti kirjoittamista omassa rauhassa; piipahdus metsätiellä äänten, tuoksujen ja maiseman keskellä; uusien Siionin laulujen alkusoittojen harjoittelua; ystävän lahjoittaman runokirjan lueskelua; pysähtyminen maalausten ja veistosten ääreen.
 
Vaikka tiedän, että leikki ja luovuus ovat minulle elintärkeitä, ne jäävät vieläkin helposti sivuun. Lapsen kuskaus, talkoovuoro, pihatyöt, pyykit ja kurssin suunnittelu tulevat ensin. Sitten vasta voin tehdä jotain itselle kivaa. Löytyneekö milloinkaan tasapainoa?
 
Olen kiitollinen siitä, että nuoren minäni ehdottomuus on vähentynyt. Silloin ajattelin, että minun pitää lähteä ammattiin, joka auttaa ihmisiä konkreettisesti. Kanttorin tai kirjoittajan työtä en valinnut, koska ne eivät tuntuneet hyödyllisiltä vaan jopa liian mukavilta. Saisiko sellaista tehdä työkseen…
 
Nyt sanoisin 18-vuotiaalle itselleni: Musiikki ja sanat ovat kuin ilma, jota hengitämme. Luovuudelle ja leikille pitää olla sijaa elämässä työn vastapainona. On hienoa, että joku “leikkii työkseen” ja pyytää toisiakin leikkiin mukaan.
 
Parhaimmillaan työ on leikkiä, kuten tämän blogin kirjoittaminen. Valita mukava aihe, kuulostella mitä se tuo mieleen, kirjoittaa paperille ja naputella koneelle. Tykkään!

Tunnisteet:


työ leikki luovuus

Vanhemmat

Uudemmat

Mirja Heikkilä

Yli 55-vuotiaana aloitan uudenlaista elämää. Tieto ja muistaminen antavat tilaa luovalle ymmärtämiselle ja ilmaisulle. Se tuntuu hyvältä.

Minussa puhuu nainen, äiti, vaimo, tytär, sisko, ystävä. Remontintekijä, kirjallisuus- ja psykoterapeutti, rauhanyhdistyksen limppuvastaava. Melkoinen kuoro!

Jos haluat kirjoittaa minulle takaisin, lähetä viesti osoitteeseen mirjatytti.heikkila(at)gmail.com

Mirja Heikkilä

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi