Lauantai 7.12.2019
"
Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Ps. 25:4

Äidin ja tyttöjen viikonloppu

13.12.2018 06:21 | Mirja Heikkilä
Mitä tehdään tyttöjen viikonloppuna? Jutellaan, nauretaan ja höpötetään. Syödään hyvin ja herkutellaan vähän. Jutellaan taas. Kävellään ja ajellaan autolla, ihaillaan koteja ikkunoiden takana. Etsitään äidille talvitakkia ja siskolle jouluvaloja. Kuulostellaan, miten syksy on sujunut, mitä itse kukin on puuhaillut. Missä on mokannut, missä on ollut juhlimisen ja yläviitosen paikka.

Yhteisen vapaan järjestäminen on työn takana, kun yksi opiskelee, toinen käy töissä ja kaksi muuta ovat täyttäneet arkensa monenmoisilla askareilla perheen ja muiden hoidettavien asioiden parissa.

Järjestimme kuitenkin vapaan viikonlopun joulukuun alussa. Matkasimme kokonaisen päivän halki Suomen yhden tytön luokse. Vaikka lähdimme matkaan aamulla, pimeäajoa tuli useampi tunti. Puristin rattia ja tähystin edessä häämöttävää kaistaa, säädin lasinpyyhkijöitä ja pitkiä valoja. Kuuntelin vieruskaverin reittiohjeita. Ihmettelin itsekin suoritustani. Tyttäret sanoivat useasti, että voivat tulla rattiin, mutta hoitelin auton perille ja taskuparkkiin asti.

Seuraavana aamuna kuskin paikalle istui nuorempi tyttö. Asetuin takapenkille ja huomasin huokaavani – ehkä helpotuksesta, en ainakaan jännityksestä. Minun oli helppo jättää etupenkit tyttärille. Mielessä käväisi ajatus, että minun ei oikeasti tarvitse huolehtia kaikesta. Seuraava sukupolvi pärjää ja osaa. Osaanko minä luottaa?

Kuten sanoin, tyttöjen viikonloppuna jutellaan ja jutellaan. Tytöt porisevat, äiti kuuntelee. Äiti kertoo, tytöt kuuntelevat. Jokainen saa suunvuoron. Väliin ollaan hiljaa, sanat loppuvat. Yritetään löytää yhteisiä sanoja. Huomataan, että olemme erilaisia, ja huomataan se, että toisen erilaisuutta ei ole aina helppo ymmärtää – toisin kuin omaa erilaisuutta. Yksi etsii kauniita vaatteita ja esineitä, toinen nauttii siitä, ettei tarvitse ostaa mitään. Yhdelle merkitsevät sanat, toiselle muodot ja värit. Joku perussävel tai asenne elämään meillä on sama, verenperintönä saatu ja itse valittu luottamus siihen, että kaikella on lopulta tarkoituksensa.  

Tätäkö on se, että aikuiset lapset voivat olla samalla tasolla, ystäviä. Huomaan, että he jopa vähän huolehtivat äidistä. “Äiti mihin jouduit?” tyttö soittaa. (Olin kuvaamassa muistomerkkejä kirkon takana.) “Äiti, varaan sen takin sinulle”, tyttö sanoo, kun itse vielä emmin. “Jarruta, auto!” joku huutaa, kun käännyn pimeässä viereiselle kaistalle toisen auton eteen. Naurua, hellyyttä, huolenpitoa. Aikuisista lapsista huomaan, että en ole enää nuori, vaikka mieli puhuisi muuta.

Kotimatkalla mieleeni tulee reissu, jonka teimme oman äitini ja siskojen kanssa. Pääsimme vuokkojen aikaan äidin lapsuusmaisemiin, kaivattuun Karjalaan. Hämmennyin, kuinka karua maasto oli. Äidin kertomukset olivat luoneet mieleeni satumaan: vihreät rinteet ja tuuheat puut. Minä näin kivikkoja ja pieniä mäntyjä. Kukkulat ja vaarat olivat toki toista kuin Pohjanmaalla. Näimme äidin lapsuuskodin, pienen pystylaudoitetun vihertävän talon kylänraitin reunalla. Pienen pihan omenapuut eivät vielä kukkineet. Ajoimme äidin kotikirkolle.

Kirkkopihassa oli pitkä punagraniittinen hautakivi, johon oli hakattu kymmeniä nimiä syntymä- ja kuolinpäivineen. Äiti asetti kukkakimpun tutun nimen eteen. Kävimme myös toisella hautausmaalla, josta löytyi pieni, sammaloitunut laatta äitini isomummon hautapaikalta. Siskoni puhdistivat sinnikkään, vahvan ja paljon kärsineen esiäitimme hautakiven ja haimme hänelle kukkia hautausmaan reunalta metsästä.  

En enää muista, mitä puhuimme Karjalan-matkalla, mutta tunne on jäänyt mieleeni. Minusta tuntui, että äidille oli tärkeää näyttää omat lapsuudenmaisemat, kertoa niihin liittyviä tarinoita ja saada kokea niitä yhdessä meidän tyttöjen kanssa.

Omien tyttärieni kanssa kävelimme minulle vierailla kaduilla. Ne olivat uutta kotiseutua eräälle heistä. Minulle oli tärkeää ikään kuin yhdessä saatella ja asetella häntä uudelle asuinsijalleen.

Vanhemmat

Uudemmat

Mirja Heikkilä

Yli 55-vuotiaana aloitan uudenlaista elämää. Tieto ja muistaminen antavat tilaa luovalle ymmärtämiselle ja ilmaisulle. Se tuntuu hyvältä.

Minussa puhuu nainen, äiti, vaimo, tytär, sisko, ystävä. Remontintekijä, kirjallisuus- ja psykoterapeutti, rauhanyhdistyksen limppuvastaava. Melkoinen kuoro!

Jos haluat kirjoittaa minulle takaisin, lähetä viesti osoitteeseen mirjatytti.heikkila(at)gmail.com

Mirja Heikkilä

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi