Tiistai 15.10.2019
"
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Jes. 44:22

Muistot kantavat

26.2.2019 06:11 | Olavi Vallivaara
Pappina olen saanut usein olla hautajaisissa, minkä olen kokenut suurena etuoikeutena. Olen ajatellut, että Taivaan Isä on näin antanut minulle tilaisuuden oppia elämää ja uskoa yhä uudelleen.

Siunatessani vainajaa puhun kaikille läsnäolijoille, myös itselleni. Ajatuksissani tiedostan, että minäkin lähden tästä elämästä yhtä varmasti kuin tämä vainaja. Jos poisnukkunut on samaa ikäluokkaa kuin itse, tulee kuolema erityisen lähelle. Elämänhistorioista löytyy ehkä yhdistäviä asioita, minkä vuoksi voi tuntea samaistuvansa siunattavan elämään. Tällaisen ihmisen muisto viipyy kauan mielessä.

Hautajaisissa olen tuntenut oman tyhjyyden ja neuvottomuuden omaisten surun ja ikävän äärellä. Moniin kysymyksiin ei ole vastauksia, mutta voin kulkea rinnalla ja kuunnella. Puhuessani siunaus- tai muistotilaisuudessa olen saanut tuoda surun keskellä oleville evankeliumin iloiset terveiset taivaan valtakunnasta. Jumalan valtakunta on totta jo täällä eläessä, kun vain haluamme uskoa. Tästä apostoli Paavali kirjoitti: ”Sillä Kristus on minulle elämä  ja kuolema on minulle voitto” (Filip. 1:21).

Raamatussa sanotaan: ”Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata Jumalalle” (Hebr. 11:6). Tätä ajatellessa lämmin henkäys käy sisimmässäni: minä olen saanut uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Muuta ei tarvita kuin se, mitä Herra Jeesus on puolestani tehnyt. Kaikki muu menee mukanani hautaan, oli se ihmisten silmissä kuinka suurta tai arvokasta tahansa. Uskon tuoma tietoisuus tuo taivaallista iloa, mutta joskus myös raskaita mietteitä. Miksi niin monet ihanat ihmiset eivät saaneet käsittää tätä yksinkertaista uskoa omalle kohdalleen?

Siksi tunnen erityisen suurta iloa, kun ihminen saa lähteä uskossa turvaten Vapahtajaansa. Mielessä on rukous Jumalan puoleen: ”Anna rakas Taivaan Isä minullekin sama osa.”

Muistan erään vanhuksen, joka pyysi minut huoneeseensa hartauden jälkeen. Hän halusi kertoa, miten hänen puolisonsa oli löytänyt uskon elämän viime hetkillä. Kotiin oli kutsuttu tuttu uskovainen henkilö, joka oli saarnannut kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Puolison tuli hyvä olla, ja hän sai rauhan.

Sitten tämä vanhus kysyi minulta, olisiko hänellä mahdollisuus uskoa samalla tavalla kuin puoliso uskoi ja voisinko minä saarnata hänelle synnit anteeksi. Kerroin, että hänellä on sama oikeus ja mahdollisuus uskoa, ja Jeesuksen heikkona palvelijana saarnasin hänelle kaikki synnit anteeksi. Vanhus lupasi uskoa ja tuli iloiselle mielelle. Aviopuolison jättämä hyvä muisto näytti tietä iankaikkiseen elämään.

Siunasin taannoin uskovaisen äidin. Taivaan Isä kutsui hänet pois juuri kun eläkepäivät alkoivat. Hän sai elää hyvän elämän uskovaisena ihmisenä, puolisona, suuren perheen äitinä, mummona ja virkanaisena. Jumala oli antanut hänelle monet ajalliset lahjat. Vaikea sairaus kohtasi hänet silloin, kun elämä olisi näyttänyt sen helpomman puolen. Jumala antoi sairauden keskelle kuitenkin voimia. Puolisolle ja lapsillekin annettiin voimia käydä katsomassa ja hoivata rakasta ihmistä. Hiljaisena hän tyytyi Jumalan tahtoon: ”Kenelle antaisin tämän sairauteni? En kenellekään. Tämä on minun osani.” Evankeliumi antoi uutta voimaa päivästä toiseen. Hiljaa hän nukkui pois rakkaittensa ympäröimänä. Puolison sanat muistotilaisuudessa jäivät mieleeni: ”Jos ei ole evankeliumia, ei meillä ole mitään.”

Pienen lapsen siunaus on kaunis. Kaikki on erilaista. Pieni arkku, jota isä kantaa yksin hautaan. Ei puhuta ihmisen elämästä, vaan Jumalan armosta. Jumala otti pienen hennon taimen luoksensa taivaaseen. Enkelipienokainen jätti vanhemmilleen ja sisarilleen kauniin, taivaallisen muiston itsestään. Menetyksen tunne on suuri, erityisesti äidillä. Surun keskellä Taivaan Isä kääntää läheisten katsetta Taivaan kotiin. Sinne lapsi pääsi iloon ja riemuun. Siellä lapsemme on odottamassa meitä, kun jaksamme uskoa loppuun saakka. Kuningas Daavidkin sanoi pienen poikansa kuoleman jälkeen: ”Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni” (2. Sam. 12:23).

Siunaustilaisuuden jälkeen omaiset järjestävät lähes aina muistotilaisuuden. Siellä on keskeisesti esillä poislähtenyt ihminen ja Jumalan sana, joka voi tuoda meille lohdutuksen suruun. Poislähteneen kuva on muistopöydällä. Läheiset ja ystävät muistelevat heille tärkeää ja rakasta ihmistä. Joskus kaikki lapset ovat halunneet tuoda vanhemmastaan oman rakkaan erityisen muistonsa. Viimeisiä yhteisiä hetkiä käydään läpi. Kyynelten keskeltä nousee sanomaton kiitos.

Kun kuuntelee muisteluksia poislähteneestä, tuntuu aivan kuin hän olisi keskellämme. Muistot elävät, vaikka ihminen on kuollut. Yhteisiä elämänkokemuksia ei kukaan voi ottaa pois. Suruun liittyy, että muistelemme rakasta ihmistä yhä uudelleen, ikävöimme ja itkemme. Rakkaan ihmisen poislähtö voi tuoda myös pahaa oloa tai jopa katkeruuden tunteen. On hyvä, jos meillä on läheisiä ihmisiä joiden kanssa saamme puhua ja tehdä surutyötä. Aika ja Jumalan lupaukset ovat surevan puolella. Vähitellen yhteisen elämän muistot eivät ole kipeää katsomista menneeseen elämään, vaan ne kantavat uuteen elämänvaiheeseen. Opimme yhä enemmän kiittämään Taivaan Isää hänestä, jonka kanssa saimme elää yhteistä elämää. Kun uskomme ja luotamme Jumalan johdatukseen elämässämme, ajallinen kuolema on vain väliaikainen ero. Jumalan lapsilla on kerran jälleennäkemisen riemu Jumalan luona taivaassa.

Vanhemmat

Uudemmat

Olavi Vallivaara

Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se  voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen kokenut ja saan kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.

Olavi Vallivaara

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi