Keskiviikko 19.6.2019
"
Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Room. 11:33

Siivet, jotka kantavat

24.5.2018 06:35 | Opistoblogi
Opisto. Sillä sanalla on minulle iso merkitys. Sana opisto tuo mieleen rakkaat ihmiset.

Opisto on kuin toinen koti. Paikka jossa itketään ja nauretaan, koetaan sekä pettymyksiä että iloa.

Kun kirjoitan tätä, tulee liikuttunut ja kiitollinen mieli. Kiitos Taivaan Isälle ja opistoystäville. Kiitos perheelle, joka antoi minulle tällaisen mahdollisuuden.

Istun huoneessani sängyllä ja kirjoitan. Opisto loppuu pian. Tuntuu oudolta, kun sitten yhtäkkiä me opistolaiset emme olekaan päivittäin yhdessä. Aika on mennyt nopeasti, mutta niin moneen ihanaan ihmiseen olen tässä ajassa tutustunut.



Olen oppinut täällä paljon. Elämän tärkeitä asioita. Perhe on minulle ollut aina itsestäänselvyys ja olen arvostanut sitä, mutta muuttaessani kotoa pois huomasin paremmin perheen merkityksen ja osaan arvostaa sitä vielä enemmän. Täällä olen oppinut asumista ilman rakkaita vanhempia ja sisaruksia. Olen oppinut ottamaan muita ihmisiä huomioon erityisesti soluasumisessa.

“Vaikeimpinakin hetkinä sä kuljet mun vierellä”, opistolaulussamme sanotaan. Tuo on minulle tärkeä lause. Jokaisella on joskus huono olla. On käsittämättömän suuri rikkaus, että joku on myös niissä vaikeissa asioissa turvana.

Tiedän että monesti mieli palaa opiston turvalliseen ja rakkaudentäyteiseen ilmapiiriin. Mutta opistosta olen saanut mukaani ystäviä, ja toivon, että ystävyys jatkuu elämän loppuun saakka.



Tulin opistoon pienin ja hennoin siivin. Vuoden aikana siivet ovat vahvistuneet paljon. Ne rakentuvat erityisesti perheestä, ystävistä ja uskosta.

Nämä asiat, nämä siivet, kantavat minua läpi elämän.

Linnea Ohtamaa, Ranuan opisto

Vanhemmat

Uudemmat

Opistoblogi

Vanhoillislestadiolaisella herätysliikkeellä on kolme kansanopistoa: Jämsässä, Ranualla ja Reisjärvellä. Opistot toimivat kristillisten arvojen pohjalta. Opiskelijat ovat pääasiassa peruskoulun tai toisen asteen
koulutuksen juuri suorittaneita nuoria. Opiskelijoita on myös ulkomailta, lähinnä muista Pohjoismaista sekä Pohjois-Amerikasta.
 

Opistoilla on omat painopistealueensa. Jämsässä korostuvat musiikki ja kansainvälisyys, Ranualla viestintä ja kuvataide, Reisjärvellä sosiaali- ja terveysala, yrittäjyys ja erätaidot. Opistojen yhteisiä vahvuuksia ovat kielet ja käden taidot. Jokaisessa opistossa on myös linja kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville.

Viikonloppuisin ja loma-aikoina opistoilla on monipuolista lyhytkurssitoimintaa.

Jämsän Kristillinen Kansanopisto

Reisjärven kristillinen opisto

Ranuan kristillinen kansanopisto

Opistoblogi

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi