Tiistai 15.10.2019
"
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Jes. 44:22

Turvana ystävät ja ikiaikojen Jumala

21.5.2016 07:04 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
On se ihmeellistä, miten ihmisen tiet on suunniteltu niin, että mutkan takana tulee tasainen suora ja kovan nousun jälkeen saa vapauttavan laskun. Tätä minä olen viime aikoina pohtinut paljonkin. Ja etenkin sitä, että matkan käänteisiin on usein ilmestynyt sopiva saattaja, ystävä.

Kun ajattelee elämänkaarta yleensäkin, kaiken takana on aina turvana ikiaikojen Jumala. Ajatelkaapa tuota sanaa: ikiaikojen. Onko meillä mitään hätää, kun muistamme, että ikiaikojen Jumala pitää meistä huolen?

Vaikka Jumala on turvamme, kaipaamme siltikin ajalliseen matkaan saattajia. On elämänvaiheita, joissa niiden tarve on vähäisempi, mutta on myös vaiheita, joissa niiden merkitys on niin ilmeinen, että tuskin selviäisi ilman. Näiden tarpeiden ja ei-tarpeiden lisäksi joskus tulee tilanteita, joissa epäilee, onko minulla ystäviä ollenkaan.

Kun ajattelen elämää taaksepäin, näen elämäni läpi kulkeneen jatkumon: lapsuudenystävät, nuoruuden laajan tuttavapiirin, sisarukset, puolison tuoman perheen, äitiystävät, työkaverit, uskonystävät... Nämä ovat sellaisia kumulatiivisia asioita: pääsääntöisesti ystävät pysyvät ja erilaiset elämäntilanteet tuovat heitä lisää.

Jos ajattelen lapsuuden- ja nuoruudenystäviäni, ihmettelen aina sitä, että vaikka viimeisestä tapaamisestamme saattaa olla puolikin vuotta, juttu jatkuu yhtä vaivattomasti kuin ennen. Ja kun ajattelen heidän jälkeensä saamiani ystäviä, eivät he ole yhtään vähentäneet näiden ystävyyksien painoarvoa.

Nuoruudessa tapasin tulevan puolisoni. Kun uskoomme pohjautuen ajattelimme, että seurustelu johtaa avioliittoon, sen ystävyyden merkitys oli valtava. Se oli niin kallisarvoinen, että muiden ystävyyssuhteiden hoito jäi ainakin minulla liian vähälle siinä vaiheessa. Onneksi muut ystävät ovat olleet armollisia!

Tämän ystävyyden merkitystä voisin avata yhdellä esimerkillä. Kun menimme naimisiin mieheni kanssa, minua suorastaan ahdisti se ajatus, etten häntä enää taivaassa tuntisi. Ajattelin silloin, että eihän siitä mitään tulisi. Nyt tunteiden vähän tasaannuttua ajattelen, että ehkä siitäkin selviäisi. Eikä se ihan kynnyskysymys ole ollutkaan, ja nyt välillä kaihotenkin muistelen aikoja, jolloin puolison työpäivä tuntui niin pitkältä, etten meinannut selvitä.

Ystävyys muuttaa monesti muotoaan. Kun olin lasten kanssa kotona, minulla oli äitiystäviä. Muistan ajan, kun yhden ystäväni kanssa istuimme ja paransimme pottukattilan kiehuessa maailmaa. Tämä ystävyys oli sellainen, että se oli elämänmuutoksissa – opiskelujen ja työelämään sukeltamisen ajan – jossakin unohduksissa. Voi miten mukavaa olikaan, kun ihan vasta saimme tyttäreni, heidän kummityttönsä, kanssa kutsun brunssille. Eihän se ystäväkallis sieltä ollut mihinkään hävinnyt!

Olen ollut monessa työyhteisössä mukana. Erilaista peilauspintaa omaan elämään saa sellaisilta ystäviltä, joiden usko on erilaista tai jotka eivät usko Jumalaan ollenkaan. Heistäkin olen ollut kiitollinen: kun saa syvällisen keskustelun jälkeen todeta yhdessä, että olemme me erilaisia – ja silti ystävyys jatkuu. Ehkä lohduttavin muisto on yhdestä eri lailla uskovasta ystävästä, jolle jostakin ihmeen syystä aloin kerran purkamaan huonouttani. Sanoin hänelle, että välillä tuntuu, että mikä uskovainen minä olen, kun olen niin katkera ja täynnä pahuutta. Ystäväni totesi, että hän on aina ajatellut, että minusta huokuu Jumalan rakkaus ulospäinkin. Ajattelin silloin, että ei usko ole ihmisestä, se on täysin Jumalan työtä.

Olen huomannut, että ystävyys ei ole iästä kiinni. Minulla on rakkaita ja kalliita ystäviä, jotka ovat vuosikymmeniä minua vanhempia. Millaista elämänkokemusta minä heiltä olenkaan saanut! Kun kohtasimme yhden elämäämme järkyttäneistä tapahtumista, yksi vanhemmista ystävistäni soitti ja sanoi, että ei hänellä ole mitään sanottavaa. Sanoi soittaneensa vain, että tiedän, että hän välittää. Hän lisäsi vielä, että voin soittaa hänelle milloin haluan. Erään kerran hän taisi vastata puheluuni kaukaa ulkomailta. Kauhistuin, mutta linjalta kuului vain: Sirkka, minä vastaan aina sinun puheluusi, olin minä missä tahansa. Voi kun se lämmitti ja lohdutti – silloin, ja vieläkin.

Toisaalta olen myös saanut ystävystyä nuorten ihmisten kanssa, joiden erilainen katsantokanta on tuonut erilaista näkökulmaa ja iloa elämään. Jo pelkällä olemassaolollaan he ovat piristäneet monia viikonloppuja. Olen uskonelämäänikin saanut heiltä niin kirkkaita neuvoja, että sydän on pitkään iloinnut näistä kohtaamisista. Ikinä en unohda kummityttöni kanssa käytyjä keskusteluja, joissa olen monesti saanut olla oppilaan paikalla.

Elämässä on ollut myös aikoja, jolloin tuntuu, ettei ystäviä ole ollenkaan. Muistan, kun sitä miehelleni kerran surin ihan itkuun asti. Mieheni, tuo järkeni, totesi, etteivät ystävät pysy pitämättä, vaikka niin monesti väitetäänkin. Olin ollut pitkään siinä henkisessä kunnossa, ettei minusta ollut huolehtimaan ystävyyssuhteista. Ja kun aloin katsella ympärilleni, huomasin, että myös monet ystäväni olivat tilanteissa, joissa heillä ei riittänyt voimavaroja kutsua kylään tai muihin yhteisiin juttuihin: oli vakavia sairauksia puolisoilla ja lapsilla, opiskeluja, isoja perheitä.

Tällaisissakin vaiheissa minua on kannettu: minut ohjattiin työyhteisöön, joka nyt on täynnä ystäviäni, muutama ihan sydänystäväkin. Millaista iloa ja naurua olenkaan saanut työyhteisössäni kokea, puhumattakaan siitä henkisestä tuesta, jota olen vaikeisiin elämäntilanteisiini saanut! Olen kokenut ikiaikojen Jumalan turvaa.
 
Sirkka Lehto

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Kuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi