Kun Jumala pysäytti

Kävin rippikoulun Pudasjärven Hilturannassa. Siellä pidettiin silloin SRK:n leirejä. Nuoruus tuntui huumaavalta. Koko elämä oli edessä. Rippikoulun jälkeen tuntui, että tahdoin uskoa. Oli helppoa uskoa.

Kaveriporukkaamme kuului tyttöjä samalta kylältä. Heidän kanssaan olimme kulkeneet lapsuudesta asti.

Syksyllä maailma alkoi vetää minua puoleensa. Aloin nähdä siellä viehättäviä ja houkuttelevia asioita. Tuntui jännittävältä tehdä salaa vanhemmilta asioita, joita he eivät olisi hyväksyneet.

Samanaikaisesti kävin viikonloppuisin lauluseuroissa ja seuroissa silloin kun niitä järjestettiin. Kuvittelin, että voi olla samanaikaisesti uskovainen ja kulkea salaa huonoilla teillä.

Tiesin kyllä, että vanhempani olivat huolissaan. Ja että Jumalalta en voi mitään salata. Tiesin, että Jumala näkee sydämeeni.

Eräänä syksyisenä ja myrskyisenä yönä, tulin myöhään kotiin erään reissun jälkeen. Sinä yönä en nukkunut. Sinä yönä Jumala pysäytti minut. Minulle tuli pelko, että kuolen ja minulla on asioita, jotka painavat tunnolla. En voinut nukkua. En uskaltanut mennä äidin ja isän huoneeseen, koska en halunnut herättää heitä. Valvoin. Se yö oli tuskainen ja pitkä. Tiedän, miltä tuntuu pelätä kuolemaa. Silloin pelkäsin. Tuuli ulvoi nurkissa ja sade pieksi ikkunaruutuja. Odotin aamua hartaasti.

Varhain aamulla kuulin äidin nousevan kahvinkeittoon ennen navettatöitä. Silloin suorastaan ryntäsin äidin luo pyytämään syntejäni anteeksi. Sain laskea syntitaakkani. Tunsin suurta iloa ja vapautta.

Vaikein tehtävä oli ratkaista suhteeni kaveriporukkaan. En tiennyt, miten toimisin. Päätin kirjoittaa kirjeen kavereilleni. Kirjoitin, mitä minulle kuuluu ja että haluan olla uskovainen. Toivoin, että hekin haluaisivat uskoa. Kerroin, että minut Jumala laittoi valitsemaan ja valitsin uskon tien. Kerroin myös, että haluan olla kaveri vieläkin, mutta oman heikon uskoni takia en voi enää lähteä niille reissuille, joilla ennen olin heidän kanssaan kulkenut.

Aluksi tuntui, että olin yksin. Mutta myöhemmin Jumala siunasi ystäviä ja koko elämääni moninkertaisesti. Nyt tuntuu, että Jumala on antanut enemmän kuin olen itse koskaan voinut edes toivoa.

Raakel Inget