Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Tuhlaajapojan kotiinpaluu

8.10.2016 06:29 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
Synnyin vuonna 1949 Oulussa uskovaiseen perheeseen. Vanhempani olivat löytäneet elävän uskon ennen sotia ja avioituneet talvisotaa edeltävänä kesänä. Kotini oli turvallinen, siellä annettiin rikkomukset anteeksi ja opetettiin, mikä on oikein ja väärin. Oli turvallista mennä yölevolle, kun luettiin iltarukous ja äiti ja isä siunasivat evankeliumilla.

Murrosikäisenä maailma alkoi näyttää houkuttavalta. Vaikka omatunto muistutti monista vääristä asioista, ei niistä uskaltanut puhua ja pyytää anteeksi. Aloin kulkea kavereiden kanssa tansseissa ja ravintoloissa ja kielsin uskoni. Tiesin kuitenkin aina, että olen väärällä tiellä. 1970-luvun alussa isäni sai taivaskutsun ja yksi sisaristani menehtyi. Vaikka perhettäni koeteltiin näin kovasti, ei minulla ollut vielä parannukseen tarvetta. 

Opiskeluaikana avioiduimme vaimoni kanssa. Esimmäinen lapsemme syntyi samoihin aikoihin, kun valmistuin koneteknikoksi. Astuin työelämään. Ahdistuksissa ja koettelemuksissa, joita ajoittain koin, käännyin Jumalan puoleen, mutta kun tilanne selvisi, Jumala unohtui. Tunnolla ei ollut kuitenkaan rauhaa. Muistin aina, mistä olin lähtenyt, uskovaisesta kodista. Vaikka jotkut epäuskoiset pilkkasivat uskovaisia, en tunnistanut niistä kotini uskoa. Vaikka en ollutkaan enää uskovainen, nuo pilkat tuntuivat pahalta. Kuitenkin se, että mistä löydän Jumalan valtakunnan, oli hämäryyden peitossa. Luin välillä Raamattua, vaikka en ymmärtänyt siitä juuri mitään muuta kuin sen, että minun tieni ei ollut oikea. Jumalan sana ja laki tuntuivat ankarilta ja pelottavilta. 

Rakensimme omakotitalon ja saimme vielä kaksi lasta. Elämä jatkui entiseen tapaan, mutta pelko asui kuitenkin sydämessä. Olin heränneellä tunnolla. Kun toinen sisareni sai taivaskutsun, papin sanat hautajaisissa tuntuivat kohdistuvan juuri minulle. Uskovaisten hautajaiset olivat aiemminkin puhutelleet minua. Myös muita läheisiä kuoli. Olin juuri tapiseeramassa huonetta, jokin iskelmä soi radiossa, kun saimme puhelinsoiton, että sisareni 16-vuotias uskovainen tyttö oli menehtynyt autokolarissa. 

Kolmas kuolema muutaman kuukauden sisällä. Mitä tämä on, mietin. Kuka on seuraava? Kuulin, että tytön isä oli tehnyt parannuksen. Hänkö tehnyt parannuksen, tuli ajatus mieleeni. Ajattelin, että olisiko minullakin mahdollisuus. Toivon kipinä oli syttynyt. Kuolonkolari oli järkyttävä ja puhutteli minua ja monia muitakin. Edellisenä iltana ennen hautajaisia itkin tyynyni märäksi ja rukoilin Jumalaa, että olisiko minullakin vielä mahdollisuus tehdä parannus. Yöllä näin unen, jossa halasin uskovaista sisartani hautajaistilaisuudessa.

Menimme hautajaisiin, kirkko oli täynnä väkeä. Halasin sisartani, kuten unessakin oli tapahtunut. Muistopuheessaan pappi sanoi, että "tästäkään huoneesta ei tarvitse kenenkään lähteä synteinensä pois”. Nuo sanat jäivät mieleeni pyörimään. Kun olimme lähdössä kotimatkalle, ajattelin murheellisella mielellä, että ei parannuksen teosta tullut mitään. Onko minun armonaikani mennyt ohi? Menin hyvästelemään uskovaista sisartani. Toivotin hänelle Jumalan siunausta. Hän yllättäen kysyi minulta: ”Oletko Seppo ajatellut, että pitäisi tehdä parannus?” Vastasin, että olen sitä ajatellut paljonkin. Sisareni sanoi: ”Etsikää ensin Jumalan valtakunta niin siinä kaikki teille annetaan.” En oikein ymmärtänyt. Mistä pitäisi vielä etsiä?

Olimme siinä käsi kädessä pitkään, en osaa sanoa kuinka kauan, ja muut odottivat jo autossa. Sielunvihollinen piti toisesta kädestä kiinni eikä olisi antanut tehdä parannusta. Ajattelin, että jos minä en nyt tee parannusta, sitä ei ehkä koskaan enää tarjota. Mieleen tuli myös, että jos kotimatkalla hirvi hyppää auton eteen ja kuolen. Jumala oli kuullut rukoukseni. Sisareni kysyi: ”Haluatko uskoa syntisi anteeksi?” Halusin uskoa. Kun sisareni saarnasi minulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, sydämeltä putosi suuri syntitaakka, ilo ja rauha täytti sydämeni. Enää ei pelottanut, että hirvi hyppää kotimatkalla auton eteen.

Tuosta uudestisyntymiseni päivästä on tätä kirjoittaessa kulunut melkein 28 vuotta aikaa. Tuon päivän minä muistan kuin eilisen päivän enkä ole sitä koskaan katunut. Jumala antoi Pyhän Hengen todistukseksi, ja suuret armontuntemiset. Ei jäänyt epäselväksi, mistä löytyy Jumalan valtakunta. Tuhlaajapoika oli palannut Isän kotiin. Maailmassa ei ole mitään niin arvokasta että vaihtaisin Jumalan lahjoittaman uskon siihen.

Uskon myötä löytyi myös kotisiioni ja paljon uusia ystäviä. Koin, että Jumalan siunaus tuli myös työhöni. Ei ollut enää pelkoa, vaan suuri ilo ja rauha täytti koko olemuksen ja vapautti olemaan oma itsensä ja tekemään työtä taivaan Isän antamin lahjoin. Armontuntemiset kestivät monta kuukautta, oli helppoa olla uskovainen. Sitten alkoi uskosta eläminen, tuli myös epäilyksiä, kiusauksia, syntiä, joka aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa.

Ei minusta tullut kuitenkaan hyvää ihmistä. Tämä vanha osa on samanlainen kuin epäuskoisenakin oli. Vaikka ei halua tehdä syntiä, on taipuvainen syntiin ajatuksin sanoin ja teoin. Mutta onneksi uskovaisina saamme olla armahdettuja syntisiä ja elää anteeksiantamuksen turvissa joka hetki. 

Seppo Kela

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Kuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi