Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Luonto lähellä sydäntä

4.4.2017 09:27 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
Luonto on ollut aina lähellä sydäntäni. Olen harrastanut valokuvausta reilut 10 vuotta. Se merkitsee minulle paljon. Luontovalokuvaus on tärkeää minulle siksi, että luonnossa pääsen rauhoittumaan ja näkemään erilaisia ilmiöitä ja eläimiä.

Tässä postauksessa palaan kuvien kautta kuvaushetkien äärelle. Ajattelen, että jokainen kuva kertoo tarinan. Lähde mukaan luontoretkelle!

Viikon mittainen reissu Norjaan oli erään kesälomani kohokohtia. Maisemat olivat vuoristoiset lähes koko matkan, ja kilometrejä kertyi asuntoautolla lähes 2 000! Reissulla saatiin siis ajokokemusta reippaasti, ja vuoristot jäivät erityisesti mieliimme. Kävimme myös lintusafarilla. Opas ajelutti meitä saaren ympäri, ja näimme siellä muun muassa lunneja.




Hiekkaranta Norjassa. Tätä kuvaa katsellessa tulee mieleen Ihana rauhan ranta -Siionin laulu.




Tämä kuva on otettu Norjan vuoristoilta 10 kilometrin vaelluksen päätteeksi.




Revontulet Ylitorniossa. Kuvasin upeita revontulia useita tunteja. Niitä kuvataan pitkällä valotuksella, noin 5–20 sekunnin ajalla, riippuen revontulien voimakkuudesta. Näin kuvaan saadaan mukaan revontulien eri värisävyjä. Revontulet näyttäytyvät yleensä vihreän tai violetin sävyisinä. 




Yksinäinen joutsen Liminganlahdella ilta-auringossa.




Sumuyö Limingan lakeuksilla. Ajellessani kotia kohti jäin kuvaamaan mahtavaa sumua. Kuva on otettu yöllä noin kello 4.




Auringonlaskua Limingan tupoksessa.




Mökkireissulla piipahdettiin Ruotsissa. Käytiin kallioisella Luppioberget-vuorella, jossa on muun muassa sodanaikaisia bunkkereita.




Talvinen Kuopio. Kuvaustilanteessa pakkanen paukkui -15 asteessa. Puijon valot valaisivat talvista latua.




Peltotie Limingassa talvisessa asussaan. Löydätkö oksien muodostaman sydämen?



Teksti ja kuvat: Matias Haaraniemi

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Kuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi