Tiistai 15.10.2019
"
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi. Jes. 44:22

Niin kuin lintu sineen taivaan

6.6.2018 06:22 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
Olemme iltakyläporukalla Vanjärven äärellä kiikaroimassa lintuja. Lintubongaus on minulle ja monelle muulle meistä aivan vieras laji, mutta arkiviikon jälkeen sunnuntaiaamuna on ihana rauhoittua luonnon keskelle. 

Lintutorni on ajan patinoima. Se tuoksuu märälle puulle. Punaiseen sadettakkiini ropisee aika-ajoin sadepisaroita. 

– Tuo on silkkiuikku.
– Hieno!

Näemme kauniita suokukkoja, peippoja, valkoisia joutsenia ja monia muita lintuja. Ne lentelevät porukalla ympäriinsä, laskeutuvat taas ja nousevat uudelleen. Niistä lähtee kova linnun ääni, joka kaikuu järvenselälle saakka. 

Katselen mustaa haarapääskyä. Se pyrähtelee ennemmin kuin lentää. Kaunis eläin. Luoja pitää luomakunnastaan huolen, tulee mieleeni.

Otan järkkärin ja kapuan alas lintutornista. Lenkkarit läsähtää märkään maahan. Muokkaan kameran asetuksia ja hiippailen varovasti lähelle risukkoa, jossa istuu västäräkki. Se vahtaa vähän aikaa kirkkailla mustilla silmillään, toteaa minut turvalliseksi ja antaa tulla lähemmäs. Näyttää onnelliselta siinä missä on. Sitten jalkani liikahtaa liukkaalla maalla ja lintu pyrähtää matkoihinsa. Älä mene, olisin halunnut sanoa. 

Katselen sen menoa. Se liihottaa kauemmas, kunnes häviää muiden järvenrannalla mekastavien lintujen sekaan. Ne käyskentelevät sopusoinnussa. 

Joskus toivon olevani lintu. Silloin, kun tuntuu vaikealta ja ajan murheet painavat. Saisin lentää vailla murhetta ja huolta, luottaen Luojani voimaan ja johdatukseen. 

Mutta niinhän minä saankin, muistan. Eihän uskovaisena tarvitse olla raskain mielin. Mietin raamatunkohtaa, jossa sanotaan: “Mitäs murehdit sieluni, ja olet niin levoton minussa? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän minua auttaa kasvoillansa." (Ps. 42:6,10.) 

Suljen silmäni ja hengitän syvään sateista ilmaa. Lintu visertää. Tulee kiitollisuus.

Isä, tässä minä haluan olla, tässä uskossa pysyä. Sinä tiedät päivämme ja annat voimia niiden mukaan. Niitä saa pyytää, jos tuntee uupuvansa.

Muistelen sitä, kuinka rippikoululeirin ensimmäisenä iltana erään riparilaisen äiti sanoi vanhempien puheenvuorossa: “Rukoilkaa rakkaat nuoret. Jeesus ei olisi opettanut meitä rukoilemaan, ellei Jumala kuuntelisi meitä.” Tulee hyvä ja turvallinen olo. 

Lintu lennähtää ohitseni. Niin kuin lintu sineen taivaan, lentää siivin riemukkain, nousen taivaan kirkkauteen, aamuun ikisunnuntain. 

Silvia Laurila

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Kuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi