Sinkkuna Suviseuroissa

5.7.2019 06:41 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
Suviseuroissa näkyy mielestäni selkeimmin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen perhekeskeisyys. Seurakenttä on täynnä erikokoisia perheitä yksittäin, kaksittain tai isommissa porukoissa. Moni kaltaiseni saattaakin kysyä, onko minulle tilaa Suviseuroissa? 

Vuosikausia Suviseurojen ympärillä mielessäni on pyörinyt samat ahdistuksen aiheet: miten matkustan matkat, missä olen yötä, kenen kanssa liikun ja ennen kaikkea – kenen kanssa menen ehtoolliselle? Kaikki muu hoituu aina jotenkin, mutta ehtoolliskaveri on paras sopia jo ennen seuroja.

Yleiseen sosiaaliseen ahdistukseen olen hakenut helpotusta työvuoroista. Olen ottanut tavaksi tehdä 1–3 työvuoroa. Kun ahdistaa paljon, otan kolme vuoroa. Työvuoroissa saan olla Suviseuroissa ja aika kuluu nopeasti. Tapaan ihmisiä ja parhaimmillaan on syntynyt syvällisiä keskusteluita tiestä ja matkasta. Eikä mahdotonta ole, että ihmissuhde jatkuu työvuoron jälkeenkin. Sitä en kuitenkaan vaadi, vaan haen työvuorosta ensisijaisesti tunnetta olla tarpeellinen ja tärkeä osa Suviseuroja. 

Joitakin vuosia sitten tein päätöksen, etten soittele kesken seurojen kavereille vain seuran puutteessa. Kuljen kentällä ja pysähdyn juttelemaan kohtaamieni tuttujen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Vakuuttelen itselleni, että Luoja hoitaa minun seuraksi ihmisen, jota kullakin hetkellä tarvitsen. Olen kyllästynyt soittelemaan lähipiirin läpi ja kuulemaan, että kaikilla muilla on juuri sillä hetkellä jotakin muuta: serkku-, kummi-, opisto-, kuoro-, lomamatka- tai mikä tahansa tapaaminen, joku on juuri tullut vanhempiensa vaunulle, joku on menossa työvuoroon ja loput eivät vastaa puhelimeen. 

Ainaisen sosiaalisen stressin tilalle olen saanut hyviä keskusteluja sekä mielenkiintoisia ja yllättäviä kohtaamisia. Niiden välissä on mukava istua seurakentälle katselemaan ihmisiä tai seuratelttaan sen tärkeimmän sanoman äärelle ja lepäämään sosiaalisesta aktiivisuudesta.

Kun puolison kaipuu ja tyytymättömyys on ollut pahinta, olen nähnyt ympärillä vain rakastuneita pareja, kauniita vauvamahoja ja täydellistä perheonnea. Niissä seuroissa ei ole ollut yhtään väsynyttä äitiä, kiukuttelevaa lasta tai kapinoivaa nuorta.

Seurustelun päättymisen jälkeen Suviseurat pelottivat entistä enemmän. Varmuuden vuoksi otin kolme työvuoroa. Työvuoron puitteissa sain kuljeskella pitkin seurakenttää ja -aluetta ja katsella ihmisiä. Näin paljon muutakin kuin perheonnea, myös erikokoisia aikuisia sinkkuporukoita ja yksin kulkevia. Enpä tainnutkaan olla ainoa, joka ei nauti perheonnesta. Koin, että minullekin on paikka täällä. Kunhan ensin hyväksyin elämäntilanteeni ja itseni, voin nauttia yksinolosta kymennien tuhansien joukossa.

Joka vuosi Suviseuroihin valmistautumiseen ja ehkä lähtöönkin liittyy paljon negatiivisiakin tunteita. Joka vuosi mietin, jäänkö ensi vuonna kotiin? Tänä kesänä ajattelin, että en halua käyttää vähiä kesälomapäiviä Suviseuroihin. Kotiin jääminen alkoi kuitenkin kesän lähestyessä tuntua mahdottomalta. Pienen siionin pienissä, vaikkakin lämminhenkisissä seuroissa kasvoi kaipuu isoon telttaan voimallisen veisuun keskelle ja niinpä toukokuussa pyysin ”suviseuravapaat” ihan kuin automaationa. 

Sinkkuna minulla on ollut mahdollisuus vuosi toisensa jälkeen istua illat seurateltassa nauttimassa sieluun käyvästä laulusta. En mieti asuntovaunujen perheonnea. Mieli on äärimmäisen kiitollinen. Ei vain Suviseuroista, vaan vuosien kulusta ja myös vastoinkäymisistä ja toteutumattomista toiveista, virheistä ja oppimisista. Toivottavasti ensi vuonnakin on voimia ja mahdollisuus istua teltassa veisaamassa ääni käheäksi.

”Nyt ihmettelen tässä,
näin, Herra, elämässä
lastasi talutat:
suot armolahjojasi
ja hoidat sanallasi
ja joka päivä armahdat.

Aamusta aamuun herään
ja ilta illan perään
käyn rauhaas nukkumaan.
Voin päivän päivään liittää,
ja hyvyyttäsi riittää,
et, Herra, väsy auttamaan.”

(VK 560:3-4)

Riina Vesterinen
 

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Kuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi