Perjantai 23.8.2019
"
Katso puoleeni, anna armosi - se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas. Ps. 119:132

Muuttolaatikoihin pakatut mietteet

20.3.2016 07:00 | Sarianna Suominen
Minä kuuntelen heitä, enkä kuitenkaan kuule. Kuuntelen tarinaa, joka on johdattanut pois lähteeltä. Polulta, joka polveili. Jonka juurakoihin kompastui, jonka kapeus ahdisti. Minä kuuntelen, enkä ymmärrä. Ja kuitenkin välähdyksenomaisesti käsitän. Eksyminen on mahdollista jokaiselle. Tässä kohdin elämää on oma polkuni tuntematon mutta turvallinen, Taivaan Isän johdatuksella valaistu sillä uskon ymmärryksellä, jota omalle kohdalleni koen.
 
* * *

Muutamia muuttolaatikoita on yhä purkamatta. En osaa päättää, mitä niiden sisällölle tekisin. Miten muutossa matkanneet vuosikymmenten takaiset valokuvat kokisin. Kuopus niitä on käynyt salaa penkomassa. Ilahtuneena kiikuttaa valkolakkikuvaani. Katso äiti! En niin välittäisi katsoa. Esikoinenkin sitä kuvaa syventyy analysoimaan. Vilkaisen vaivihkaa. Vähän meinaa ahdistaa. En näe kuvan tyttöä, vaan muistan ajan, jolloin olin vuosia niin eksynyt. Kuvassakin näen väkinäisen hymyn. Kiivaan tahdon päästä maailmalle. Pääsinkin. Silloinkin Yhdysvaltoihin, mutta itärannikolle. Vuodet ulkomailla, kuin irtolaisena. Tapahtumien ketju. 
 
Vuosia sitten, toisessa ajassa, tutustuin uskovaiseen äitiin lastemme myötä. Tunnusti uskoaan siinä ovenraossa, kovassa talvipakkasessa, kun hain eskarityttöä heiltä kaverisynttäreiltä. Muistan kaiken selvästi. Molemmat raskautemme puolivälissä. Minun neljäs, hänen kuudes. Meillä on tällainen Taivaan Isän perheensuunnittelu, johon luotamme, ystäväni vastasi kyselyihini. Se jäi mietityttämään. Mistä kumpuaa sellainen luottamus, että sallitaan kaikkien lasten tulla?
 
Aitiopaikalta pääsin kurkistelemaan uskovaisten elämää ystävyytemme syventyessä vuosien myötä. Pääsin tapaamaan muitakin uskovaisia. Myyjäisiinkiin uskaltauduin. Vaikka näin ympärilläni ystävällisiä ja hymyileviä kasvoja, minua ahdisti. Minua ahdisti minä. Omat purkista punasävyiset hiukseni, maailmallinen ulkomuotoni. Jokin siinä naisten luontevassa luonnollisuudessa oman ulkonäkönsä kanssa puhutteli vahvasti. Vilpittömyys ja luonnollinen kauneus. Jumalan luomat. 
 


Kaipasin synkästä metsästä valoon. Sille kaidalle polulle, jolla Jumala johdattaa ja eksynyttäkin armahtaa. Nälkäisenä luin kristillisyyden julkaisuja ja nyökyttelin: Näin se menee, tämä on turvallista ja oikein. Muuttumaton usko. Sama eilen, tänään ja huomenna. Mutta oli niin paljon painolastia. Syntiä. Isoakin. En vielä silloin käsittänyt armoa. Se otti aikaa. Se kaikki kirkkaus pelottikin. Tuntui niin paljaalta.
 
Kun sain parannuksen armon, tuntui kuin harteiltani olisi nostettu valtavan raskas reppu pois. Oli helppo hengittää. Vaikka hetkellinen epäusko: Onko ne suurimmatkin synnit anteeksi? Armon mittaamaton meri tuntui ihmeelliseltä. Se tuntuu siltä yhä. Ne juurakot polulla... Ne hidastavat matkaa, laittavat kompastelemaan. Kun muistan matkani määränpään, saan voimaa. Iltaisin unta odotellessa asiat pyörivät päässäni – ajoittain uudet asiat elämässämme tuntuvat vähän turvattomiltakin. Sitten muistan rukouksen, laulun sanat, evankeliumin voiman. Rauhoitun. Taivaan Isä tuntee ja näkee tieni. En ole yksin. Taivaan Isä on kanssani.
 
* * *

Minä kuuntelen heitä, enkä meinaa ymmärtää. Uskostansa luopuneita. Kuuntelen selityksiä, värikkäitä selvityksiä, vaikka pääni tulkkaa ne sielunvihollisen saarnaksi. Missä kohdassa lähteen vesi ei enää vetänyt puoleensa? Miten polku loppui olemasta? Missä kohdassa usko loppui ja järkeily vei voiton? Kunpa voisin rakastaa heitä takaisin, jokaista, kuten minut rakastettiin Jumalan valtakunnan luo! Ei se ole ihmisen käsissä, parannuksenteko. Se on Jumalan lahjaa.
 
Sitä muuttolaatikon kuvan valkolakkista tyttöä haluaisin halata rohkaisevasti: usko synnit anteeksi ja ole vapaa! Suorastaan hellyydellä katselen seurapenkistä muita ikäisiäni: pelkistettyä naiskauneutta, elämän maalaamia hopearaitoja hiuksissa, iän tuomia uurteita kasvoilla. Valokuvat ja menneisyyden ahdistavatkin muistot muuttavat muotoaan rakkaiksi, kun armon valossa tarkastelen asioita. Samaa rakkautta ja lämpöä koen kaikkia lähimmäisiäni kohtaan, jos muistan armollisuuden. Ei se aina niin helppoa tai luontevaa ole! Olisinpa kuuleva korva silloinkin, kun minulle puhutaan matkasta ja tiestä. Voi, kunpa pääsisimme kaikki aikanamme taivaan kotiin ja kirkkauteen.

Tunnisteet:


parannus luopuminen muisto

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi