Lauantai 20.7.2019
"
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Room. 14:10

Yhteydenpitoa ja opintietä

25.9.2016 06:10 | Sarianna Suominen
Pojan opistovuosi on alkanut, ja viesteily sujuu suihkien. "Ketkä ovat kämppiksiä? Ai onko se sen ja sen pikkuveli?" Mesen kautta saan äitiystävän viestiä: "Veimme oman nuorimman poikamme opistolle, aulassa näkyi tutunnäköinen kaveri – teidän poika?" Perheryhmässä tulee viestejä vanhemmilta opiston käyneiltä lapsilta: "Äiti, ei se kerkiä vastata – eka ilta!"

Opiston ruokalasta saan leveän halausimitaatiokuvan Suomi-kaverilta: "Terveisiä Amerikkaan!" Ai että kun minua naurattaa! Sydän lepattaa hyvänolon hykkyrää. Uskovaisten naisten turinaryhmässä jaetaan lukuisia onnentoivotuksia ja muistetaan rukouksin opistotyönsä aloittavia – myös henkilökuntaa muistamme.

Aikaisemmin aamulla oli kahden tunnin skypetys yhden pojan kanssa. Suomessa oli silloin ilta. Osa ajasta meni siihen, että istuimme siinä, ruudun välityksellä kasvokkain, ja vain katselimme toisiamme. Painoin mieleeni hänen piirteitään. Jo kolmessa kuukaudessa nuori mies oli kasvanut niin paljon. Ei siinä koko ajan sanoja tarvittu. Rakkaudelliset ajatukset välittyivät katseesta.

Toinen Skype-­yritys pohjoiseen muuttaneelle tyttärelle. Huono linja. Uusi yhteys WhatsAppin kautta. Kuulumisten vaihtoa, hän kertoi ensimmäisistä seuroista uudessa kotikaupungissa. "Oliko ollut tuttuja?" Kaikki kämppikset olivat asettuneet taloksi. Mukavia ja mutkattomia uskovaisia nuoria naisia. Todellakin sujuu, sen kuulee jo äänestä. Ihanaa!

Ja vielä yksi puhelu pääkaupunkiseudulle. "Äiti täällä, miten voit? Muistathan käydä seuroissa."

Meidän perheemme, 11 henkeä. Nyt jo levittäytynyt Etelä-Suomeen, Pohjois-Suomeen, Keski-Suomeen ja Länsi-Suomeen. Ja Yhdysvaltoihin. Ja tämä on todennäköisesti vasta alkua! Minä olen yrittänyt tutkiskella itseäni. Olen etsinyt manuaalia, ohjekirjaa, miten tätä hommaa vanhempana etäältä pyöritän. Vaikka nuoriso itsenäistyy, tiedän kyllä, että äidin ja isän tarve on aina olemassa. Pikkusisarusten ikävä. Siinä joskus sydän murtuu. Hetkiseksi. Sitten jo katselemme kuvia, piirrämme postia. Iltarukouksessa muistamme heitä.

Itselleni ikävänkarkoituksen paras lääke on yhteydenpito. Me olemme täällä, vaikkakin kaukana, mutta kuitenkin saavutettavissa. Isänä ja äitinä olo ei lopu, vaikka lapsi kasvaa ja muuttaa pois. Vanhemmuus muuttaa vain muotoaan. Kerta toisensa jälkeen. Ja viis tuhansista maileista välillämme, yhä olen mukana matkassa myös siellä Suomessa. Kysymyksin, ajatuksin, rukouksin. 

Täällä Amerikassa on vielä viikko aikaa koulun alkamiseen. Tällä viikolla on koulukäyntejä, eli oppilas käy tutustumassa uuteen kouluunsa jo etukäteen. Junior highschool -koulun opiskelijakortti ja nippu papereita oli kotiintuomisina teini-ikäisellämme. Tämä koulumuutto äitiäkin jännittää. Miten ujon ja hiljaisemman pojan itsetunto rakentuu isojen koululaisten keskellä maassa, jossa sosiaalisuus ja puheliaisuus ovat yhtä tärkeitä ominaisuuksia, kuin hyvä matikkapää? Alakoululaiset jatkavat samoissa kouluissa. Täällä tosin vuosittain vaihtuu opettajat ja luokat. Ja sitten nuorin, hän lähtee esikoulun ensiaskeleille. Jostain syystä hän on pienin perheen kaikista esikoulunsa aloittaneista kautta vuosien. Kuopus, perheen viimeinen lapsi, tulee kai aina olemaan äidin silmissä jollain tapaa "pieni".

Perheemme lapsia on nyt kahdeksassa eri oppilaitoksessa viidellä eri paikkakunnalla. Meitä vanhempia on yhä se kaksi kappaletta. Nuorimpia poikia seuratessani tulee mieleeni ajatus: tulevaisuuden kivijalkaa elämälle rakennetaan juuri nyt. Vanhempien lasten elämää voimme tukea olemalla etäämmältä mukana rohkaisun sanoilla ja muistutuksella: olemme täällä, kun tarvitset. 

Taivaan Isän siunausta opintielle sinulle lapsi, nuori ja aikuinen. Onnea elämänmittaiseen ihmisenä olemisen oppimiseen!

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi