Keskiviikko 24.7.2019
"
Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. 1 Tim. 1:16

Taivaan Isän huolenpitoa ja matkaystäviä

31.10.2016 06:53 | Sarianna Suominen
Kesä on taittunut loppusyksyksi. Talven tulon haistaa koleissa tuulenpuuskissa. Sateet ovat liimautuneet päivittäisiin sääennustuksiin lähes jokapäiväisinä kuuroina. Kolkuttelipa jo yksi myrskyvaroituskin kotitalouksia hamstraamaan varastot täyteen juomavettä, purkkiruokaa ja taskulamppuja pitkien sähkökatkosten varalle. Tornado vieraili naapuriosavaltion rannikolla, mutta Seattlen edustalla Tyynimeri tyytyi vain vaahtopäiseen uhoon. Viimasta huolimatta minun sydämessäni hehkuu lämmin muisto vierailuista ja keskusteluista, joita olemme kuluneen viikon aikana saaneet kokea. 

Sunnuntaina seuroissa yksi pojistamme tuli kertomaan uutisia: "Iskä, nuo miehet puhuvat suomea!"Ja kuinka ollakaan, takanamme penkkirivistössä istui kolme pesunkestävää suomalaista nuorta miestä. He olivat matkalla Kanadan preerian hääjuhlasta Kalliovuorten kautta kuuluisaan kansallispuistoon Yellowstoneen. Maanmiehistä ilahtuneina kutsuimme heitä seurojen jälkeen kylään. Aivan tavallisesta pyhäpäivästä kehkeytyi meille juhlahetki. Yhdessä amerikkalaisten ja suomalaisten vieraidemme kanssa puhuimme kaikenlaisista asioista kuin vanhat tuttavat konsanaan. Mieleni täyttyi kiitollisuudella. Näin vaivaton keskustelutuokio aivan uusien ihmisten kanssa on mahdollista, koska Jumala siunasi yhdessäoloamme. Välittömän luottamuksen lämmin ilmapiiri kietoi keskustelumme turvallisella tavalla voimavaraksi myös tuleviin päiviin. Kiitos käynnistä, jäi hyvä mieli!



Vielä samana iltana saimme vieraiksi lähetysmatkalla olleen suomalaisen pariskunnan. Hekin tulivat Seattleen Kanadasta. Saimme toimia heidän majoittajaperheenään parin vuorokauden ajan. Kuukauden mittainen lähetysmatka oli puolessa välissä ja arvelin, että lepohetket olisivat varmaankin nähtävyyksiä tarpeellisempia. Kun näin osan heidän aikatauluistaan, ymmärsin, että työstähän tuollainen reissaaminen käy. Oman kirkkomme amerikkalainen pariskunta haki suomalaiset kentältä, ja he saapuivat talollemme iltamyöhään. Tuntui heti niin kotoiselta saada heidät kotiimme vieraaksi. Kuin olisimme tunteneet jo ennalta. Iltapalan ääressä keskustelu kääntyi hyvin pian uskomisen asioihin suomalais–amerikkalaisen seurueemme kesken ja saimmekin kokea ihanat iltaseurat keittiön pöydän ääressä. Jälleen sydämessäni tunsin, että Taivaan Isä oli antanut meille juuri nämä ihmiset vieraaksi, jotta oma uskonelämämme saisi virkistystä ja vahvistusta. Kyläily sujui leppoisasti levon ja keskustelun tasapainottaessa yhteisiä hetkiämme.

Vieraidemme myötä saimme myös omalle Seattle Laestadian Lutheran Church -kirkollemme suomenkieliset seurat. Yllätyksekseni myös kaksi Siionin laulua laulettiin suomeksi seurojen aikana. Keskellä kouluviikkoa koimme juhlavalla tavalla koskettavat seurat – varsinkin me suomenkieliset! Seurojen jälkeen omakohtainen usko tuntui paitsi etuoikeutetulta myös helpolta ja kevyeltä. Niissä tuntemisissa kuljin monta päivää vielä seurojen jälkeenkin. Sanotaan, että Jumala tuntee ja näkee sisimpäämme. Hän osasi jälleen ohjata minua, pälyilevää lammastaan, keskelle laumaansa. Tuntuu, kuin meitä olisi ympäröity maanpäällisillä enkeleillä kuluneen viikon ajan. Kaiken syksyisen myrskysään keskellä sisimmässäni palaa pieni liekki, joka tuo sydämeeni rauhaa. Muistan puhujan lempeät sanat aivan kuin muistosanoina itselleni: uskotaan rauhassa.

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi