Tiistai 23.7.2019
"
Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan." 1 Moos. 12:1

Paras ekstrakromosomi ikinä

25.7.2017 06:39 | Sarianna Suominen
Kun puhumme lähimmäisistämme, joilla on jokin poikkeavuus, tuppaamme usein ylistämään, miten se ja se – diagnoosistaan huolimatta – osaa lukea, laskea ja laulaa niin erinomaisesti. Miten poikamme kanssa samalla diagnoosilla oleva lapsi puhuu ja kirjoittaa sujuvasti kahdella kielellä. Miten toinen oppi kuivaksi aivan tavalliseen tapaan noin 2-vuotiaana ja niin edelleen. Ne ovatkin yhteisiä ilon ja mielihyvän asioita. Me ihmiset takerrumme sankaritarinoihin. Me tarvitsemme niitä. Tässä teille hieman erilainen sankaritarina.

Lapsi nauraa puolikuun muotoiset silmät sirrillään. Oma sydämeni hakkaa niin, että pelkään sen pomppaavan kurkustani ulos.

– Et saa karata, voit jäädä auton alle tai eksyä, huohotan kyykyssä tasapainoillen ja helpotuksen itkua pidätellen.

Lapsi kallistaa päätään ja ottaa kädestäni kiinni. Paljain jaloin tassuttelemme kotia kohti, ja tunnen, miten hengitykseni tasaantuu. Ulko-ovella lapsi katsoo kysyvästi.

– Mennään kotiin syömään iltapalaa, ehdotan.
– Joo, pliis, lapsi vastaa ilahtuneena.

Hänen ajatusmaailmansa on tässä hetkessä, kun omani on vielä äskeisen karkaamisepisodin kauhukuvissa. Mitä JOS jotain olisi tapahtunut? Mitä JOS naapuri ei olisi älynnyt pysäyttää autoansa? Kauhuskenaariot jatkavat ilmaisnäytöstään omassa päässäni, vaikka näennäisesti olen jo rauhoittunut.



Kylään mennessämme puntaroin ympäristöä. Portaat ok, tie riittävän hiljainen – mutta oi, toisella kylään tulleella perheellä pieniä lapsia lattialla leikkimässä. Ja vaikka kuinka yritämme vuorotellen mieheni kanssa vahtia omaa lastamme, onnistuu hän jossain kohti iltaa, huomiomme herpaantuessa, raapaisemaan verisen viirun pienen tytön poskeen. Pyydettäessä pyytää anteeksi auliisti, mutta päässäni toistuu kysymys: Miksi? Miksi hän ajoittain vahingoittaa pienempiään? Hän, joka itsekin vielä muutamia vuosia sitten mittaili maailmaa lattiatasossa, lähes 4-vuotiaana, kaikkien ihastelemana nappisilmänä. Juttelen asiasta vielä kahden kesken hiljaisella äänellä lapsen kanssa. Lapsi painaa kädet korvalle ja vetäytyy omaan maailmaansa simpukka-asennossa. Huokaisen ja silitän hänen itsepäistä selkänsä kaarta lempeästi. Olisipa minulla enemmän viisautta kanssasi, ajattelen. Taivaan Isä, anna minulle työkaluja tämän lapsen kanssa, anelen iltarukouksessani. 

Kun puhumme ihmisistä, joilla on joku tavanomaisuudesta poikkeava ominaisuus, sorrumme usein yleistyksiin.

– Down-ihmiset ovat niin aurinkoisia.
– Autistit eivät ota kontaktia.
– ADHD:t ovat niin levottomia.

Jotkut yleistykset ovat totta, ainakin monesti. Aika iso osa ei. On hyvä muistaa, että me kaikki olemme etupäässä ihmisiä, vahvuuksinemme, heikkouksinemme ja diagnooseinemme. 

Lapsemme sanoo ajoittain muutaman sanan peräkkäin, sekaisin suomea ja englantia, mutta puhekoneeksi häntä ei voine kutsua. Urkujen aloittaessa säestyksen hän ei laula, vaan painaa kädet korvilleen ja saattaa äristä hetken – liikaa meteliä hänen yliherkille aisteilleen. 7-vuotiaana hän on oppinut jo istumaan vessanpöntöllä, mutta kulkee yhä vaipoissa. Hän ei tule kertomaan, että nyt olisi aika mennä vessaan.

Aamun sarastaessa tämä lapsi on kuitenkin se, joka kulkee vuoteen viereltä toiselle, halaa, suukottaa ja toivottaa hyvää huomenta silmät ilosta tuikkien. Hän on se, jolla on aina aikaa ihmetellä etanaa pihatiellä, ilmapallosta aiheutuvaa iloa ja kesäisen uimaretken onnea. Lapsemme on onnellisimmillaan oman perheen keskipisteenä, kun hän hyvällä huumorintajullaan saa meidät kaikki repeilemään naurusta. Ja meille hän onkin oman elämänsä supersankari, juuri omana inhimillisenä itsenään. Hänellä on se yksi ekstrakromosomi – paras kromosomi ikinä. 
 

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi