Torstai 21.6.2018
"
Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut! Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää. Ps. 119:176, 94

Seikkailijatar sisälläni

27.2.2018 06:52 | Sarianna Suominen
Minussa virtaa seikkailijattaren veri. Jo pienestä polvenkorkuisesta tytöstä pitäen olen oppinut pärjäämään uusissa ja oudoissakin tilanteissa ja aivan jo alakouluikäisenä olen luontevasti matkustanut yksin linja-autossa. Muistan vieläkin, miten mutkainen tie oli Sysmästä Lahteen ja miten vapauttavalta tuntui istua kuskin takana linja-auton nihkeässä penkissä ja taivaltaa matkaa siltojen yli Pulkkilanharjun kohdalla kohti Lahtea. Muistan yhä, miten tuijotin herkeämättä eteenpäin edessä mutkittelevaa tietä ruskea paperipussi nyrkissäni, koska äitini oli neuvonut, että tietä seuraamalla taltutetaan matkapahoinvointi. Ja jos se kuitenkin iskisi, niin kannattaa laulaa – se, jos mikä nitistää orastavan kuvotuksen tunteen. Koska uskoin ja luotin, mitä äitini minulle opetti, en osannut pelätä tai jännittää.

Ylioppilaskeväänä hyppäsin juhlien jälkeen lentokoneeseen, joka kuljetti minut meren yli Yhdysvaltoihin. Siitä alkoi kolme vuotta kestänyt jakso ulkomailla, ja siinä kohdassa taisin viimeistään kuvitella olevani juureton. En-oikein-mistään-kotoisin. Yhdysvaltojen pääkaupunki tuli tutuksi, samoin kuuma ja polttava Floridan aurinko. Kerran olin siellä appelsiiniviljelmien ja alligaattorivaroituskylttien keskellä kuitenkin niin yksinäisyyden tunteen valtaama ja koti-ikävissäni, että valitsin puhelinluettelosta suomenkielisen sukunimen ja soitin päätäpahkaa iäkkäälle rouvaihmiselle, joka toden totta puhuikin suomea – tosin vahvasti amerikkalaisella aksentilla maustettuna. En enää muista keskustelun sisältöä, mutta muistan, miten yksinäisyyden tunne ja koti-ikäväni laantuivat, kun sain puhua aikoinaan samoilta seuduilta Amerikkaan muuttaneen ulkosuomalaisen kanssa. Vaikka hän oli ventovieras, oli hänessä samaa suomalaisuutta kuin minussakin. Tuttuuden tunne lievitti hetkellisesti yli loiskahtanutta koti-ikävän aaltoa sisälläni.

Seikkailijattaren veri on saanut minut ponnistelemaan kohti monia unelmiani, joita olen myös päässyt usein toteuttamaan. Pelottomana olen toiminut yrittäjänä kahteenkin otteeseen ja lähtenyt aikoinaan myös Ruotsiin opiskelemaan Lundin yliopistoon, vaikka Amerikka-ajan jälkeen ruotsin kieli skoonelaisittain lausuttuna olikin alussa tosi hankala omaksua. Muistan vieläkin uuvuttavan pitkät päivät, jolloin me ulkomaalaiset opiskelijat pänttäsimme päähämme ruotsin kieltä kielikoetta varten. Alku oli hankalaa, mutta lopussa ruotsin kieli lähti sujumaan varsin mukavasti. Seikkailijatar minussa ei ollut moksiskaan, vaikka opintojeni ohessa työskentelin Malmössä ja Helsingborgissa kangertelevalla ruotsin kielelläni ja asetuin muutamaksi vuodeksi ilman aiempia tuttavuuksia kauniiseen Helsingborgiin maahanmuuttaja-asukkaaksi. Opin paitsi kielen myös ruotsalaisia tapoja ja kulttuuria uusien ystävien myötä. Minulla oli luottamus, että pärjään.

Rohkeutta – jopa hullunrohkeutta – on tarvittu, kun yli 20 vuotta sitten sain esikoiseni ja meistä tuli perhe. Pienen perheen väkiluku kasvoi melko vauhdilla suurperheeksi. Itse en ollut perhekoosta millänsäkään, mutta ympäristö reagoi asiaan. Ihmettelyä, ihastelua ja päivittelyäkin.  Perheemme neljännen lapsen odotusaikana sain ensikosketuksen vanhoillislestadiolaiseen ystäväperheeseen. Aika paljon myöhemmin sain kerättyä riittävästi rohkeutta ja ymmärsin lähteä seuroihin. Siellä sain uskoa synnit anteeksi ja pääsin osalliseksi armoevankeliumista. Muistan yhä tuon ensimmäisen seuravierailun ja sen, miten paljon sydämeni tykytti, kun asetuin ujona penkkiin istumaan ja rauhoituin sanan kuuloon. Vaati valtavaa rohkeutta, että ylipäätään uskalsin astua rauhanyhdistyksen toimitalon kynnyksen yli. Pelkoni ja epäluuloni hälvenivät siinä saarnaa kuunnellessa, eikä siltä tieltä ollut enää paluuta. Seikkailijatar sisimmässäni oli saapunut kotiin, eikä kotoa ole ollut kiire yhtään minnekään. Joskus kannattaa uskaltaa ylittää kynnyksiä, valtameriä, siltoja ja käydä kaukana, jotta voisi nähdä lähelle. Vahva luottamus Jumalan huolenpitoon antaa turvaa tänäkin päivänä.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi