Maanantai 23.9.2019
"
Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Ps. 92:2

Pientä kenkäkriisiä eteisessä

31.1.2019 06:06 | Satu Luokkanen
Lapsiperheen eteinen on tuttu paikka monille ihmisille. Se harvemmin muistuttaa sisustuslehden sisäänkäyntiä, jossa kenkähyllyllä on kahdet merkkikengät somasti vierekkäin ja ajaton Ratian puuarkku varattuna henkaritangon alle lopuille lasten kausikengille. Arkun vieressä on ehkä äidin puhtoiset, keltaiset kumpparit tuomassa pientä värinpilkahdusta muuten niin vaaleaan ja toimivaan eteiseen. 

Ihanan kuvan sisustuslehti maalaa. Kyllä sellainen eteinen kelpaisi itsellenikin. Kovin monen todellisuutta se ei kuitenkaan taida olla.
 
Talomme rakennusvaiheessa kyllä haaveilin pääoven yhteydessä olevasta lämpimästä kuistista, joka olisi tarkoitettu vain aikuisille ja vieraille. Satunnaiset ovelle piipahtavat ihmiset näkisivät ensimmäisenä siistin eteisen. Lasten kulku sisälle kävisi kodinhoitohuoneen kautta – sinnehän ei vierailla ole useinkaan asiaa. Näin vieraillesyntyisi käsitys, että meillä on siistiä talon perukoillakin ja minä saisin ilon siitä, että he noin mukavia mielessään luulisivat.

Käytännössähän tämä kuistimme oikeassa elämässä tarkoittaa meillä sitä, että lasten ulkokamppeet ovat kyllä siellä kodinhoitohuoneessa, mutta kengät kuistilla. Lapset kulkevat sen kautta ulkoa sisälle, lasten tapaan potkaisten kenkänsä sinne, minne ne nyt sattuvat osumaan. Kun lapsia ja lasten kavereita kulkee tuosta pääovesta aika paljon, on niitä kenkiäkin eteisessämme usein kiitettävän lukuisa määrä.
 
Ylimääräisiä kenkiä sitten kerään jatkuvasti kainalooni ja kannan oikeaan osoitteeseen. Usein myös komentelen lapsia keräilemään oman eränsä ja viemään paikalleen. 

Joskus jotkut kengät eivät meinaa löytää paikkaansa. Viime syksynä eteiseen ilmestyivät saappaat, jotka saivat minut hiljaiseksi. 

Ne olivat sellaiset tilaa vievät, jotka pistivät silmään jokaisella vilkaisulla. Tuntuivat olevan haitolla. Eivät mahtuneet millään penkinaluskoreihin piiloon ja tuntuivat kasvavan jatkuvasti kokoa.

Saappaat olivat aitoa nahkaa, mustat. Hienot. Selvästi niitä oli paljon käytetty. Ne olivat muovautuneet mukaviksi, sellaisiksi, jotka helposti vetää jalkaan niin kauppaan kuin kirjastoonkin mennessä. Vähän minua oikeastaan huvittikin se oikean jalan kengän liikavarpaan pullistuma, aivan kuin joissain omissanikin. Lämpimät, mukavat, villavuorikin. Laadukkaasti kuluneet.
 
Olin kompastunut niihin jo useasti, mutta aina unohdin niiden olemassaolon arjen kiireessä. En ehtinyt keksiä niille sitä kuuluisaa omaa paikkaa, sillä olihan meillä menossa elämässä melkoinen vuosi. Sellainen oikea ruuhkavuosien juhlavuosi: Oli rippijuhlat. Oli esikoistytön kihlajaiset ja häätkin. Itse täytin neljäkymmentä, tunsin jo itseni vanhaksi. Lisäksi odotin kahdettatoista lastamme, joka syntyikin lokakuussa. Vietimme pienen poikasen ristiäiset ja oli paljon tuttua suurperheen arkea. 

Jossain vaiheessa minun oli lopulta pakko ottaa nuo kengät ihan asiaksi ja tutkia merkkiä. Muistan päivänkin. Se oli ristiäisviikolla, hieman töisevänä hetkenä. Pelkäsin jo aavistavani, kuka ne omistaa, kuka oli ne tietoisesti eteiseen unohtanut. 

Ne olivat Uuden Blogistin Saappaat. Minun saappaani. Minun näköiset, mutta silti vieraan oloiset. 

Mielessäni välähti huoli – ne eivät tuntuneetkaan keveiltä, vaikka joskus niistä olinkin vähän haaveillut. Ihan ahdisti ajatus noihin saappaisiin astumisesta ja niiden täyttämisestä. Osaisinko edes kävellä niillä kompuroimatta? Mietin, että meneekö minun kaikki huomioni varpaiden kipristelyyn ja saappaiden pitämiseen jaloissa, näkisinkö edes eteenpäin. Tai tuntuisivatko kengät niin epämukavilta, etten edes haluaisi käyttää? Arvostelisivatko muut minua, mielessään tai ääneen toisille, että miten se kehtaakin noita käyttää, ihan nolo on ja sen toisen jaloissa ne olivat paljon paremmat.

Monenlaiset ajatukset risteilevät mielessä. Päällimmäisenä ajatus siitä, annetaanko sittenkään sanoja. Entäs jos päähäni asettuu pysyvä tyhjyys ja paperi pysyy edessäni aivan puhtaana? Mistä ammennan itselleni ja lukijoilleni, jos päässä humisee ja mieleen tulevat vain lasten nuha-asiat, kerholta tullut kolmas täitiedote tai jonkun lapsen pullaperjantaihin tehtävä piirakka?

Ketä kummaa ne voisivat kiinnostaa? Jokaisella on ihan omat nuhansa, täinsä ja pullaperjantainsa.

Olin päättänyt jo luovuttaa ja palauttaa saappaat. Eiköhän niille helposti löytyisi parempikin omistaja. 

Ajelin hakemaan yhtä lasta eskarista, kyydissä kaksi tyttöstä ja vauva. Hiljainen laulelu keskeytti ajatukseni ja korvani tavoitti takapenkiltä nelivuotiaan laulelijan viestin. Hän lauloi ähisevälle vauvalle lohdutuslaulua, kun tutti ei kelvannut.

”Ei kauas pienoinen karkaa, sun turvas yövalo on”, lauleli neiti herkällä äänellään ihan omalla sävelellä ja sanoilla. Laulu jatkui, mutta jatkoa en muista, ajatukseni jumiutuivat tuohon lauseeseen.

Tuumin, että olisiko tämä vastaus murheeseeni. Jos omat sanat tuntuvat olevan kadoksissa, kyllä nuo lapset auttavat. Tuokin niin suomalainen mielenmaisema. Salaperäinen, herkkä, huvittava ja ehkä vähän masentavakin. Ei aukea, mutta herättää tunteen. Eiköhän noista lähtökohdista joku blogiteksti saada aikaan silloin tällöin, täytyy vain pitää korvat avoimina.

Ja huolehtia, että kengät pysyvät käyttökuntoisina. 
 

Uudemmat

Satu Luokkanen

Olen 40-vuotias kotiäiti Mäntsälästä. Päätyönäni on olla vaimo ja suurperheen äiti. Ajattelen, että se on minulle annettu osa, johon haluan olla tyytyväinen ja tehdä sen eteen parhaani. Tätä uraa on takana jo yli 21 vuotta, mutta harjoitteluaika jatkuu edelleen.

Olen onnellinen.

Rakastan sanoja. Rakastan kirjoja, kirpputoreja. Rakastan ystävien kanssa kokoontumisia. Rakastan organisoimista, numeroita, listoja ja taulukoita, asioiden laittamista järjestykseen, ranskalaisia viivoja.

Nautin siitä, että asiat pysyvät pieninä, ihmisen kokoisina, ymmärrettävinä. Yritän etsiä ilon- ja tyytyväisyydenaiheita arjesta, koska niinä hetkinä koen eläväni eniten.

Palautetta kirjoituksistani saa laittaa osoitteeseen satu.luokkanen@hotmail.com.

Satu Luokkanen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi