Keskiviikko 22.5.2019
"
Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Jaak. 1:19-20

Tmi Siivouspalvelu Äiti

30.3.2019 06:34 | Satu Luokkanen
Lähdettekö mukaan pieneen kuvitteluhetkeen, poimimaan tuokion tavallisesta arjesta? Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa mielessänne ihana seesteinen hetki, kun pyykkikoritkin ovat tyhjät. Viikkaatte hyräillen viimeisiä puhtaita pyyhkeitä kodinhoitohuoneen työpöydän ääressä, on tyytyväinen mieli. Onhan aina niin mahdottoman mukavaa, kun koti on hetken jotenkin tasapainossa eikä tekemättömiä töitä ole suuremmin edessä.

Ajattelette laittavanne loput vaatteet paikalleen ja sen jälkeen voisittekin hetkeksi istahtaa vaikka kirjan ääreen. Pyyhkeitä liinavaatekaappiin viedessänne havahdutte huomaamaan melko tyhjiltä näyttävät hyllyt. Pyyhkeitä on taloudessa kyllä paljon, mutta nyt kaapista puuttuu niitä ainakin parikymmentä.

Kihelmöinnin tunne alkaa nousemaan alaselästä ja aiheuttaa särön levolliseen tunnelmaan. Jos kylpyhuoneessa on jokaisella yksi käytössä oleva pyyhe ja liinavaatekaappi lähes tyhjä, yhtälön ratkaisu on selvä. Yläkerrassa, jälkeläisten valtakunnassa, odottaa varmasti melkoinen käytettyjen pyyhkeiden vuori. Ja se ei ole hyvä asia ollenkaan, sillä pyyhkeiden imukykyinen materiaali imee ympärilleen valtavan määrän muutakin tekstiiliä ja epämääräistä tavaraa.

Tässä liinavaatekaapin edessä voi olla se hetki, jolloin punnitaan, kannattaako pilata hyvin alkanut päivä vai ei. Antaako kihelmöinnin nousta tietoisuuden tasolle vai hautaako sen vain kohdatakseen sen jonain lähipäivänä uudelleen.

Minä päätän uskaltaa. Päätän, että ei se ole äiti eikä mikään, joka ei uskalla kurkata yläkerran huoneisiin.

– Voi taivahan talikynttilät, sanoisi äitini.

Minun kohdallani ruukasi aikanaan vielä jatkaa:

– Tyttönen elävä ja huone on kuin menneitten maja. 

Minä en sano niin. Minä en ensin sano mitään, koska en kykene.

Pitkää silmänne edelleen kiinni, sillä tämä totinen mielikuvaleikki jatkuu. Älkääkä säikähtäkö, koska nyt joku saattaa mylvähtää vähäsen. Se olen minä. Joskus olen huoneiden ääressä itkenytkin, mutta tällä kertaa en jouda. Kädet vavisten kirjoitan ensi alkuun perheemme WhatsApp-ryhmään tiedotuksen.

Se liittyy vahvasti juuri tässä hetkessä syntyneeseen siivouspalveluyritykseen nimeltä Tmi Siivouspalvelu Äiti, jolta saa vitosella koko hoidon – huoneen raivauksen, petien teon, pyykkien paikalleen viemisen, imuroinnin ja moppauksen. Tästä kaikesta huolehtii pyytämättä äiti, eikä maksusta tarvitse todellakaan huolehtia. Äitinä osaan kyllä veloittaa summan suoraan palvelunostajan tililtä. Ja olen muuten nopea.

Tiedonannossa huomautan, että palvelun voi toki helposti välttää – siivoustyö ei käynnisty, jos aamulla jättää huoneensa siedettävään kuntoon.

Olen aika varma, että termi ”apinanraivo” on johdettu teinien huonetta siivoavasta äidistä. Äidistä, joka ei voi olla hiljaa, vaikka tietää, että yleisöä ei ole. Kantaa yhden huoneesta kuusi käytettyä pyyhettä. Toiselta vähemmän. Kolmas on erikoistunut johonkin muuhun. Yhden huoneessa siunailee likaisten astioiden määrää ja vessassa yrittää hengittää suun kautta, jotta roskiksessa parveilevat banaanikärpäset eivät menisi henkeen. Kiukkuisena rynttää koko roskiksen kohti porrasaukkoa, kunnes muistaa tarkistaa sen, kun niitä pikkulusikoitakin on niin paljon hukkateillä.  Löytyyhän sieltä jugurttipurkeista pari, mutta jostain syystä nekään eivät saa mieltä iloiseksi.

Sen verran kokenut äiti on matkan varrella oppinut, ettei hän enää haistele lattialta löytyviä vaatteita. Joskus teki sitä, haisteli erotellakseen puhtaat ja puolipitoiset. Pari kertaa erehtyi haistamaan hyvin käytettyä ja huokaili tovin oloaan tasapainottaakseen. Nyt hän laittaa kaikki armotta menemään suoraan pesuun.

En edes kuvaile enempää, lopetetaan leikki tähän. Luulisitte pian, että meillä ei siivota ikinä, mutta ei se sitä ole. Äiti ei vain jaksa nousta ihan joka päivä yläkertaan. Selkeästi kerran viikossa on liian harvoin, kaksi kertaa toivottoman harvoin ja kuukaudessa ehtii tapahtua jo katastrofi.

Usein tällaisten epätoivon siivittämien siivouspuuskien jälkeen laitan paikallisen Facebookin kirpputorille jotain ylimääräistä tavaraa yläkerrasta myyntiin. Osa lapsista on samassa ryhmässä mukana ja saavat puhelimeensa oikein ilmoituksen äidin kaupankäynnistä.  

Kerran kävikin niin, että yksi teini tuli varovaisesti näyttämään minulle kännykkäänsä.

– EI KAI ÄITI OO YLÄKERRASSA? Mun huone on niin ällöttävä et hävettää itteeki, oli yksi poissaoleva viestitellyt sisarelleen.

Onneksi sisko lohdutti:

– Jep, on, mut ei erityisemmin monsteroi.

Sillä kertaa en, jollain toisella kerralla ehkä vähän. Silloin kun keksin Tmi Siivouspalvelu Äidin, olin aika kireä. Kun ei aina jaksa olla onnellinen nähdessään lastensa elämänmerkkejä.

Joku päivä tässä taas vaihteeksi menin yläkertaan. Pikkupoikien huoneen ovella en tiennyt, mitä tehdä. Monelle saattaa olla tuttu tilanne, että yrittäjänä ei haluaisikaan ottaa toimeksiantoa vastaan. Nyt iski sellainen tilanne, sillä sitä kahden kaveruksen huonetta ei vitosella siivoaisi kukaan hyvillä mielin. Toimeksiantajatkin olivat sitä paitsi vielä niin nuoria, ettei niillä olisi ollut edes maksukykyä, ja velaksi on hankala tehdä hommia.

Eskari-ikäinen oli päättänyt aamulla etsiä tietyt housut, veljiensä kaapista. Nopeasti ja helposti löysikin ne kiskomalla ihan kaikki vaatteet lattialle. Siellä ne lojuivat sulassa sovussa syömättömien karkkipäiväkarkkien kanssa. Pedit tietenkin petaamatta ja petauspatjat lakanoiden syleilyssä valuivat puoliksi lattialle. Toinen päiväpeitto oli viskattu pleikkarin näytön päälle ja maton alle oli koitettu ilmeisesti piilottaa sählymaila palloineen. Yöpöydät kaadettuna, pikkulegot ja keksinmurut ja kaikki niin levällään, että koskaan en ole tainnut sotkuisempaa poikien huonetta nähdä.

Siivoaisitteko itse? Vitosella?

Onneksi tyypit olivat kotona. Toisella oli kaverikin kylässä. Käskin omani hommiin ja lähdin hakemaan isoa raksaharjaa kiskoakseni sängynalusten aarteet enemmän esille. Palatessani havaitsin ystävyyden kalliin lahjan kohdanneen omaa poikaani, kun hänen kaverinsa siinä tyyneen tyyliinsä viikkasi vaatemeren syvyyksistä vaatteita kaappiin todeten jäyhästi, ettei kellään voi olla näin paljoa verkkareita. Osa on kyllä muiden, tuumi hän.

Ihannemaailmassa sanoisin, että pojat siivosivat huoneensa aivan itse, mutta ihan niin se ei mennyt. Yhdessä saimme sen kuntoon, ja kyllä olivat tyytyväisiä niin pojat kuin äiti. Itse vielä vähän hymyttömänä muiden huoneiden siivouksen jälkeen raahasin alakertaan jätesäkkejä. Pari roskikseen, yksi vaatekeräykseen, yksi vuori pyykkikorit tukkimaan.

Mieskin oli saapunut kotiin. Liekö vaimonsa poskien terveen heleä touhupuna ollut syynä, kun tuli kohti, otti ja rutisti. Suukonkin antoi. Nauratti väkisin.

Ja niin yksi keittiönpöydän ääressä istuva, vastikään kotiutunut teiniporsas tuumasi:

– No nyt se kyllä on hyvällä tuulella, ei se meille vaan noin!

No, sillä löytöretkihetkellä en suuremmin heille hymynnyt, mutta jälkeen päin olen jo heltynyt. Kai tuo vaihe kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen, ei ole petien teko päällimmäisenä mielessä aamuisin. Kyllä ne aikanaan oppivat, opinhan minäkin.

– Tyttönen elävä, menneitten majan kasvatti.

Vanhemmat

Uudemmat

Satu Luokkanen

Olen 40-vuotias kotiäiti Mäntsälästä. Päätyönäni on olla vaimo ja suurperheen äiti. Ajattelen, että se on minulle annettu osa, johon haluan olla tyytyväinen ja tehdä sen eteen parhaani. Tätä uraa on takana jo yli 21 vuotta, mutta harjoitteluaika jatkuu edelleen.

Olen onnellinen.

Rakastan sanoja. Rakastan kirjoja, kirpputoreja. Rakastan ystävien kanssa kokoontumisia. Rakastan organisoimista, numeroita, listoja ja taulukoita, asioiden laittamista järjestykseen, ranskalaisia viivoja.

Nautin siitä, että asiat pysyvät pieninä, ihmisen kokoisina, ymmärrettävinä. Yritän etsiä ilon- ja tyytyväisyydenaiheita arjesta, koska niinä hetkinä koen eläväni eniten.

Palautetta kirjoituksistani saa laittaa osoitteeseen satu.luokkanen@hotmail.com.

Satu Luokkanen

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi