Torstai 22.8.2019
"
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. Ps. 119:137

Hei, rakas lapseni

4.8.2019 06:16 | Satu Luokkanen
Välillä arjen keskellä tunnen olevani omaan osaani syvästi kyllästynyt. Tällaisina hetkinä keksisin hyvinkin monta eri vaihtoehtoa mieluisammaksi olomuodoksi. Juuri nyt kaikki vähälapsiset vaihtoehdot kiehtovat kovin paljon. Epäilen parhaillaan menossa olevan nk. kesäloman olevan kyllästymiseni syy, sillä niin uskomatonta kuin se onkin, lasten loma ei aina ole ihan yhtä lailla äidin lomaa. 

Tänä kesänä huomasin yhtäkkiä olevani majatalon emäntä, jolla on ravittavana sekalainen joukko eri-ikäisiä, eri päivärytmissä eläviä ihmisiä, jotka eivät pahemmin etukäteen varoittele päiväohjelmaansa tulleista muutoksista. Päiväohjelma ylipäätään alkaa muilla kuin työssäkäyvillä noin kahdentoista – kahden välillä päivällä ja jatkuu sitten pitkälle yöhön. 

Kateuttahan se on ärsyyntyä siitä, että joku voi valvoa aamuyöhön ja nukkua iltapäivään, mutta ollaan sitten hetki kateellisia. Minustakin olisi kiva valvoa ja nukkua urakalla, mutta voin tehdä vain sen toisen noista. Ja siinäpä sitten itteäs syytät, kun aamulla olo ei ole kovin virkku pienten herätessä.

No, koulut alkavat kohta, ja silloin alkaa minun lomani. Tuntuu niin helpolta jäädä kotiin kolmen pienen kanssa ja saada joku tolkku ja rytmi tähän arkeen. Odotan oikeasti sitä, sillä nuo 5- ja 3-vuotiaat sekä vajaa vuosikas ovat aika lystejä otuksia, ja niiden vaatimustaso elämälle on aika pieni. Ja ne on sentis ruoka-aikana koolla, joten tiedän, kenelle kokkaan.

Kunhan on vuoroin mannapuuroa ja kinkkukiusausta päiväruuaksi, saan aika helpolla lapset onnelliseksi. Käydään lenkillä, tehdään hamahelmistä juttuja, leikitään prinsessaa. Tosipuheessa tuota viimeistä en ole tehnyt, vaikka varmasti kannattaisi. Olla oman elämänsä prinsessa, rohkeasti ja avoimesti, kuten vain pieni tyttönen voi olla.

Olen monesti ajatellut, että itse asiassa juuri viisivuotiaan elämää olisi aika lysti elää edes muutama päivä. Ne ovat niin fiksuja ja aitoja ja puhuvat suodattamatta ulos kaiken, mitä pienessä päässään pohtivat. Minusta tuntuu, että viisivuotias on koko ajan onnellinen.

Mielikuvitellaanpas.

---

On aamu. Heräät suosikkipussilakanasi alta, se on valkoinen ja siinä on pitsiä. Ojentelet käsiäsi ylös aamuauringossa, hyräilet itsekeksimääsi auringonsädelaulua ja mietit, että polvessa oleva haava alkaa parantua niin mukavasti, että kohta voisit taas nyppiä siitä ruven irti ja hakea siihen uuden Hello Kitty -laastarin.  Ajatellessasi polveasi mieleesi tulee yhtäkkiä tärkeä asia ja kurkkaat kiireesti peiton alle. Kyllä vaan! Ilahdut ihan ääneen, sillä äiti oli kuin olikin luvannut illalla laittaa pinkin prinsessamekon yökkäriksi. Se ei ollutkaan vain ihanaa unta.

Tunnustelet päätäsi, Elsa-letti on edelleen päässä ja rivi rusettipinnejä. Vähän kampaus on löystynyt yön aikana, mutta muuan valuma siellä täällä ei ole niin nöpönuukaa. Hyräillen auringonsädelaulua edelleen kiipeät sängystäsi alas ja jatkat matkaasi kurkkaamaan äidin ja isän huoneeseen. Isä on jo lähtenyt töihin ja kipuat hänen vielä lämpimälle paikalle äidin ja pikkuveljen viereen. 

Jalkopäässä nukkuu pikkusisko, joka on taas yöllä siirtynyt sinne omasta sängystään. Otat nyt asiaksesi torua häntä. Tönäiset hänet omasta mielestä hellästi hereille ja kysyt suorilta pikkuvanhalla äänellä sormi pystyssä: "Miltä sinusta tuntuisi, jos äiti ja isä tulisi sun sänkyyn ja oisit tosi kipeä aamulla?" Pikkusisko itkee surkeana aamuäkäisyttään ja varmaan sitä hellää herätystäkin, joten siirryt vanhaan tuttuun hyvään keinoon lässyttäen lempeästi: "Mennään laittamaan tullekin joku inana plintettamekko". Se lopettaa siskon huudon välittömästi. Roolivaatelaatikolla tehdään selkeä päätös: pinkkiä sen olla pitää. Tänäänkin.

Tänään ollaan lähdössä Keuruulle seuroihin, kunhan isä tulee töistä. Olet jo pakannut hopeisen sydänkimallelaukkusi valmiiksi. Siellä on siskojesi Lontoosta tuomia puntia muutama ja kolme petsiä. Huulirasvankin olet sinne laittanut, sitä on kiva laittaa ja maistella ihan tosi usein. Se on sellainen isojen tyttöjen juttu ja tosi tärkeä saada mukaan, vaikka sen rasvaosa on kaivettu jo ihan kuopalle. Muovipussiin olet pakannut uuden kovakantisen muistivihkosi ja muutaman värikynän. Voisit automatkalla kirjoittaa muistiin, jos joku sanoisi jotain tärkeää. Olet jo melkein joka sivulle kirjoittanutkin jotain tärkeää – oman nimesi ja hurjan monta erikokoista sydäntä perään.

Autossa istut vähän vanhemman isoveljesi vieressä. Hän hermostuu kunnolla, kun ei saa rämplätä takaikkunaa auki ja kiinni. Sinä nostat jälleen etusormesi ylös ja neuvot häntä samalla päätäsi pontevasti nyökkäillen: "Kuule, lapset ei saa kaikkea, mitä ne haluaa. Joskus ne saa ihan vähän mitä haluaa". Ihmettelet vanhempiesi naurua, mutta äiti kertoo, että se oli kyllä tosi viisaasti sanottu. Ja että ei ne aikuisetkaan saa aina kaikkea, mitä ne haluaisivat.

Seurakentälle tultaessa tähyilet ikkunasta ulos. Näet siellä hirmuisesti kavereita. Tuolla ja tuolla ja tuollakin. Kaveri on jokainen, joka on silmämääräisesti samanikäinen ja prinsessasukupuolinen. Tuskin on auto pysähtynyt, kun kampeat itsesi autosta ulos ja otat pikkusiskosi mukaan. "Moi kaveri!", huutaa pikkusiskokin topakalla ääneellä, ja ei niillä tytöillä ole teidän kahden voimakaksikon edessä vaihtoehtoja. Tuota pikaa käytte esittelemässä vaunut toisillenne puolin ja toisin ja yhden kanssa yritätte sopia jo yökyläilyäkin. Siihen ei nyt tule lupaa, sillä opit uutena asiana sen, että seuroissa kukin nukkuu omissa vaunuissaan, vieraspaikkoja kun on vähänlaisesti yhdessä vaunussa.

Onni on uusi haaleanvaalea perhospaita, jollaiset saatte siskon kanssa pukea päälle. Ja uudet pitsishortsit. Ihailet itseäsi peilistä, huiskautat hiuksiasi ja tuumaat ääneen, miten tällaiset hiukset on sinusta kaikkein kauneimmat. " Onneksi nämä ei ole kiharat", sanot katsoen pikkusiskosi kiharaa ruuhkatukkaa, "sillä pidän näistä suorina". Olet täynnä itsesi hyväksymistä. Olet täydellinen juuri tuollaisena, Jumalan luomana pienenä tyttösenä. 

Sinua ei ole roolikasvatettu miksikään, olet kahden pojan jälkeen syntynyt, mutta sisälläsi selvästi virtaa glitterin sävyistä verta. Tuo ehdoton tyttömäisyys on huvittavaa, sellaista niin luontevaa, ettei sille voi kuin nauraa. Olet ääneen pohtinut, että sinusta tulee isona prinsessa. Kun äitisi myöntyi siihen ja totesi vain, että sitten sun täytyy varmaan etsiä itsellesi prinssi puolisoksi, olit heti valmiina: "Ei mun tartte, kun kerhossa on jo Mikael".

Mikael on kyllä söpö poika. Tuli sinun nelivuotissynttäreillekin ja lauloi onnittelulaulua autosta tullessaan. Sinua ujostutti se niin paljon, että juoksit kikattaen sisälle piiloon. Ihan selvästi prinssin ainesta hänessä on, ei kumma, että päätös on noin helppo.

Prinsessatulevaisuus on sinua vähän jälkeenpäin hieman mietityttänytkin. Kerran autossa pohdit taas ääneen, että mitäs jos sinusta ei tulekaan prinsessaa. Niin, sitten sinusta voisikin tulla ihan tavallinen äiti. "Niinkuin sinäkin äiti olet. Sekin olisi ihanaa". Voi kulta, kunpa äitikin aina muistaisi, miten ihanaa äitinä olo onkaan.

Lähdemme koko sakilla Ison Kirjan kentälle, on melkoinen helle. Pidät tiukasti kiinni siskosi kädestä, sillä et halua hänen eksyvän. Eksymisrannekettakaan ei täällä ole kädessä, siksi on parempi pitää sisko tallessa. Kun äitisi seuraa takaapäin sinua ja siskoasi, hän miettii samalla edellistä blogikirjoitustaan yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Hän miettii, kuinka helppoa onkaan olla noin pieni. Kuinka helppoa tuossa iässä on käydä kohti toista, tuntematonta. 

Siitä pitäisi ottaa oppia, mutta aikuiset tahtovat keksiä itselleen jarruja niin paljon siihenkin asiaan. Miksi mekin emme vain katsoisi kentältä suht koht samanikäistä seuraa, jotain perhettä, joka näyttäisi olevan juttutuulella. Mentäisiin vain siihen viereen, tuumittaisiin  tervehtien, että mepäs jäädään tähän istuksimaan, keitäs te olette?

Teoriassa se olisi noin helppoa. Menisi vain kohti, surutta miettimättä, pitääkö ne pöljänä. Menisi vain tuntemattoman luokse, kehuisi naisen kivaa paitaa tai vaikka miehen loistavaa lastenratasvalintaa. Äiti miettii hymy kasvoillaan, että ainakin itse tulisi niin hyvälle mielelle, jos siellä kentällä katseen etsiessä tungoksesta tuttuja, kohti tulisikin joku mukavan oloinen pariskunta ja pysähtyisi juttelemaan. Olisi niin huippua saada kokea tällainen hetki – perheenä ja pariskuntana.

Näitä sattumanvaraisia kohtaamisia on varmasti jokaisella tapahtunutkin, ehkä kauppakeskuksen lastenhoitohuoneessa, leikkikentällä, kaupassa. Kun toisesta haistaa sen tutun tallin hajun, kohtaa toisen silmien lämmöstä elävän uskon, hymystä tietää kuuluvansa saman Isän laumaan. On niin helppo vaihtaa ajatuksia, kotoisia, pieniä siinä hetkessä. Miksei siis täällä seurakentälläkin, jossa tietää valtaosan olevan uskonsisaria ja -veljiä?

Siinä äidin pyöritellessä tuota kohtaamisajatusta mielessään sinä huomaat parin pikkutytön tulleen sopivalle etäisyydelle isoine sateenvarjoineen. Ne olivat tietenkin mukana paahdetta varjostamassa. Äiti ei oikein tahdo sinun antaa leikkiä sateenvarjoilla, kun ne siinä leikissä menevät helposti rikki, ja siksi sinua niin kovasti kiehtoisi nuo sateenvarjot ja tyttöjen niistä tekemä maja. 

Mietit, miten pääsisit osalliseksi hurjan kivalta näyttävästä majaleikistä. Hetken katselet ja pohdit, kunnes keksit kysyä toiselta tytöltä, oman kokoiseltasi, saisiko sinne heidän sateenvarjomajan sisälle tulla kaksivuotias ja vauva. Vieraat lupaavat, ja niin sinä muitta mutkitta nappaat potran konttausikäisen pikkuveljesi syliisi, änkeät hänen kanssa majaan ja kutsut sinne sitten sääntöjenmukaisesti myös kaksivuotiaan pikkusiskosi.

Kentällä on kaksi sateenvarjoa maassa limittäin ja viisi ihmistä sen alla. Menee muuan lyhyt hetki ja kohta sieltä varjojen välistä nuorin kahdeksankuinen agentti työnnetään päättäväisesti turhana pois, onhan soluttautumistehtävä onnistuneesti suoritettu hänen avullaan. Siellä te neljä pikkutyttöä istutte kahden varjon alla, aivan kuin olisitte aina toisenne tunteneet.

"Minua harmitti tänään, kun Jan ja Peter kiusasi minua. Minua itketti, ja ne nauroi vaan, kun itkin. Ne on tyhmiä. Mutta Taivaan Isä on tehnyt ne tyhmiksi, ei sille voi mitään", pohdit illalla peittojen alla. Äiti lohdutti, että joskus veljet on tyhmiä, mutta onneksi ne osaa olla mukaviakin. "Niin osaa. Ja sinä oot ihana. Mä haluan iltahalin, pusun ja puhalluksen", pyydät. Ja saat. Minusta on ihana halata sinua, antaa sinulle suukko ja puhaltaa lopuksi hyvänyön toivotus nenäsi päähän. Olet ihana lahja.

- - -

Aina kun ajattelee jotain lastaan erityisesti, valtaa mielen syvä rakkaus jokaista kohtaan. On mieletön lahja saada olla äiti monelle erilaiselle lapselle. Oppia jokaisesta jotain tärkeää. Päästä kurkistamaan monenlaiseen maailmaan, personallisiin tyyppeihin, joita ällistelee mielessään. Miten minusta ja miehestäni on lähtöisin noin upeita tyypejä, joiden seurassa oikeasti viihdyn, joiden seuraa odotan ja joiden kanssa voin keskutella, nauraa ja jakaa asioita?

Olen monesti ajatellut, miten huono olen sanomaan isommille ääneen sen, miten heitä rakastan. Pientä lasta on helppo ottaa kiinni, rutistaa ja sanoa se ääneen. Minun on vaikea tehdä isommille samaa. Toivon silti, että he voisivat tuntea sen. Miten erityisiä, tärkeitä ja rakkaita jokainen heistä minulle on.

Vanhemmat

Satu Luokkanen

Olen 40-vuotias kotiäiti Mäntsälästä. Päätyönäni on olla vaimo ja suurperheen äiti. Ajattelen, että se on minulle annettu osa, johon haluan olla tyytyväinen ja tehdä sen eteen parhaani. Tätä uraa on takana jo yli 21 vuotta, mutta harjoitteluaika jatkuu edelleen.

Olen onnellinen.

Rakastan sanoja. Rakastan kirjoja, kirpputoreja. Rakastan ystävien kanssa kokoontumisia. Rakastan organisoimista, numeroita, listoja ja taulukoita, asioiden laittamista järjestykseen, ranskalaisia viivoja.

Nautin siitä, että asiat pysyvät pieninä, ihmisen kokoisina, ymmärrettävinä. Yritän etsiä ilon- ja tyytyväisyydenaiheita arjesta, koska niinä hetkinä koen eläväni eniten.

Palautetta kirjoituksistani saa laittaa osoitteeseen satu.luokkanen@hotmail.com.

Satu Luokkanen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi