Torstai 21.11.2019
"
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Vartiopaikkani mun

29.8.2019 09:30 | Satu Luokkanen
Minulla on arjessa oma konkreettinen vartiopaikka. Se on värikkään ystäväni sanoin ”mitättömän värinen” (pellavansävyinen) mekanismituoli, joka pyörii, keikkuu ja ojentautuu makuuasentoon. Se on täydellinen nojatuoli kaikkeen, mitä ihminen täydelliseltä nojatuoliltaan voi ylipäätään vaatia, jos ei ole kovin nöpönuuka sen ulkonäöstä. Disainia se ei ole, mutta harvemmin disaintuoleissa voikaan oljennella vaakatasossa, pyöriä ja keikkua.
 
Tuollaisen tuolin tarve meillä tuli erään hoidettavamman neidin ollessa vauva ja itkeskellessä vatsaansa iltaöisin. Haaveilin, että kun minä vauvaani heijaan yöllä olohuoneessa uneen enkä sen jälkeen voi häävin hengittääkään lapsi sylissäni, minulla olisi allani sellainen menopeli, jonka saisin hivutettua hissukseen makuuasentoon ja voisin nukahtaa itsekin.

Sellainen siis meille hankittiin. Itseasiassa kaksi, kun pitihän se miehellekin saada oma. Tuossa mukavassa vartiopaikassa istuessani näen puolet valtakunnastani aika hyvin. Valtakuntani rajat ovat vahvimmillaan talomme alakerrassa, ja tuolistani näen olohuoneen, keittiön, aulaa ja kodaristakin pääosan. Siinä joutessani istuksiessani minuun iskee usein niin sanottu nyyläyksen henki noita kotoisia tiluksia tähyillessäni.

Nyyläys tarkoittaa rehellisimmillään vikovaa mieltä. Uuden kehittämisen tarvetta. Työpaikan viihtyvyyden kohentamisen halua. Epäkohtien poistamista. Kauneuden lisäämistä. Käsillä tekemistä. Ihanaa urakointia. Älytöntä urakoimista. Joskus vain perusteellisempaa siivousta, mutta pohjimmiltaan nyylääjä siis haluaa muutosta johonkin näkemäänsä epäkohtaan. Varmasti tuttua monelle kotiäidille.

Minä olen sellainen äiti, jolle on tärkeää näkyvien alueiden siisteys. Tätä ominaisuutta tuntuu olevan nykysuomessa vähän tarve selittää ja pyytää anteeksi, koska olen käsittänyt, että sekasotkun sietäminen on yksi äitien perusedellytys. Jos on suurperhe, tuntuu se olevan suorastaan vaatimus.

Mutta minä en siedä. Muiden kotien järjestys ei haittaa yhtään, kukin tavallaan, eikö. Mutta en vain kestä omassa kodissani suurta sotkua ja epäjärjestystä, joten siksi minä ylläpidän ja raivaan näitä oman elämäni keskeisiä alueita jokapäiväisesti monenkirjavin tuntein. Yläkerta saattaa olla hyvinkin massiivisesti räjähtänyt, kuten jo aiemmassa blogitekstissäni kerroin, mutta se ei näykään nojatuolilleni, ja kykenen yläkerran olemassaolon usein sivuuttamaan kokonaan. Alakerran pyrin pitämään sellaisena, että siellä ei kovin tarvitsisi mylvähdellä sotkun ja romukasojen äärellä. 
 
Siisteys tuo minulle selviytymisvoimaa arjesta, ja olen valmis tekemään sen eteen töitä. 
Nyylään siis siinä vartiopaikallani mielessäni paikkoja, jotka eivät miellytä juuri siinä hetkessä jostain syystä itseäni. Se on hirmuisen mukavaa minusta, nautin todella. Mieheni ei yleensä nauti. Nyylääjänä en ole kovin hidasliikkeinen, vaan kehitän päälleni polttavan pakkomielteen saada havaitsemaani epäkohtaan ratkaisu välittömästi, eli mieluiten heti ja äkkiä. Ja kun kovin toimeliaskin välillä olen, teen ratkaisuja nopeasti myös tunteella. Juuri nämä äkilliset palavat tunteeni tahtovat johdattaa miehelleni aika-ajoin hänen sitä pyytämättä joko työ- tai maksumiehen osan, joista kumpaakaan hän ei aina haluaisi osakseen. Ei ainakaan ennalta kysymättä.
 
Osaan minä toki itsekin tehdä ja laittaa. Olen kuulemma mieheni mukaan ainoa vaimo, joka soittaa miehen työpaikalle vaativasti kysyen, missä on porakone, ne paremmat proput tai se ihme vispilä poraan, jotta voin sekoittaa betonia. Ja ei, en odota, haluan tietää just nyt. Jos minulle tulee tunne laittaa taulu seinälle, sehän laitetaan. Joskus onnistuu yhdellä reiällä, joskus menee useampi, mutta tauluhan onneksi peittää ne. Mies on joskus saattanut kysyä, tuliko mieleen seinäntakaiset sähköjohdot, ja usein myönnän, etteipä tosiaan tullut, mutta onneksi ei osunut.

Meillä on kuluneen yhdentoista asumisvuoden aikana mennyt jo aika paljon uusiksi pintaa ja kalustetta. On maalattu huoneita, uusittu sitä sun tätä elämisen merkkien piirtyessä näkyviin. Joskus jopa signeerattunakin. Mielestäni seinäpiirroksen luojasta ei ole suurempaa epäilystä, jos sen alla lukee isolla jonkun lapsen nimi ihastuttavin harakanvarpain. Yleensä allekirjoittanut tiukasti kiistää, mutta lievästihän se epäilyksen henki jää leijumaan.
 
Oma sisustusmakukin on vähän saattanut muuttua ajan myötä, joten vaikkapa vessan kipeästi kaipaamasta pintaremontista oli mielestäni ollut selvästi puhe useaan kertaan. Kun asia ei edistynyt kevyistä toiveistani huolimatta viikossa, laitoin remonttiasian sitten yksi päivä niin sanotusti kevyesti edistymään. Myin vessan kalusteet paikallisella facebook-kirppiksellä ja toivoin niiden noutoa samana päivänä, joten remontti eteni huiman harppauksen yhdessä hetkessä mieheni tietämättä. 
 
Tietenkin esittelin somessa homman edistymistä naisjoukolle. Joku ihmetteli, miten ihmeessä saankin mieheni lähtemään näihin remppoihin mukaan. Kyselivät oikein neuvoja, miten toimitaan, jotta heidänkin miehensä innostuisivat tarttumaan työkaluihin. Meillä meni nimittäin samassa rytinässä uusiksi vessan lisäksi muun muassa ylä- ja alakerran makuuhuoneet, ja takkakin sai uuden pinnan.

Kysyin omaltani, että mites on, eikö olekin niin kiva yhdessä touhuta ja tehdä? Ja kuuleppas nyt, kuinka sinua kehutaan. Mikä onkaan meidän salaisuutemme? Mieheni nauroi oppineensa vuosien varrella, että perhesovun nimissä on kaikkein helpointa vain tehdä annettu alta pois. Se on hänellekin kuulemma helpointa, jotta ”loppuu se vaimon nakutus”. Olen kyllä sitä mieltä, että tuo nakutusosio oli vain huumoria, todellisuudessa hän tykkää yhtä paljon kuin minä saada näkyvää aikaan.
 
Eli rakkaat sisaret, myykää vessakalusteet. Myykää epäkelpo sohva. Tyhjentäkää lastenhuone, kantakaa kamat ulos. Kun ne lastensängyt on taktisesti aseteltu keskelle autotallin lattiaa estäen miehen työauton pysäköinnin, lastenhuoneen maalaus tapahtuu yllättävänkin nopeasti. Itse saatan lisäksi joskus olla kiltti ja tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi; suojata lattiat, hakea maalit ja pensselit ja tarjota siten miehelleni valmiin miellyttävän työympäristön.
 
Ihmettelette, miksen maalaa itse? Tilanne on selkeästi se, että miehelleni on annettu lahjaksi uskomattomat kädentaidot ja vakaa ja hyvä kädenjälki. On parempi hänen huolehtia toteutus minun huolehtiessa suunnittelusta ja niin sanotuista suurista linjoista. Hän tulkitsee vaimonsa tahdon sekavista selityksistä, tekee kerralla siistiä ja hyvää jälkeä. Minä sitten kehun ja arvostelen selän takana.  

Ohimennen tuon ilmi, että kyllä mieheni oikeasti itsekin näkee tarpeelliset työkohteet. Oli niin mukava 21-vuotishääpäiväkin, kun odotin miestäni kotiin. Olin jo jakanut pienten hoidon ja muut vastuut nuorilleni, jotta lähtisimme mieheni kanssa johonkin syömään ja tuijottelemaan silmiin kynttilänloisteessa. Hän saapui kotiin. Ritarini, kummassakin kädessään iso maaliämpäri. Harmaana ja valkoisena. Sain oikein valita, kumman väriseksi haluaisin yläkerran portaat, voisi maalata ne vaikka heti.

En kuulkaa ole kovin usein kokenut yhtä romanttista lahjaa. Hääpäivälahjaksi kuluneiden yläkerran portaiden maalaus! Kiitos, totta kai harmaaksi, siinä ei niin pahasti näy mustan koiramme karvat. Ja jottei romantiikka unohtuisi, kävimme toki syömässä Kotipizzassa velvollisuushääpäiväpizzat kiireesti alta pois ja sitten alkoi maalaushommat. 
 
Oikeasti muistan nuo portaat ikuisesti. Tuli niin siistit ja ihanat ja maalattu 27.9.2018.

Huonekalujen ostamista sekä rakastan että inhoan. Kun koskaan ei aivan varmaksi tiedä, miten se iso juttu sitten toimii ja näyttää kotona. Tykkään kahlata Tori.fi:n myynti-ilmoituksia, tehdä löytöjä kirppiksiltä ja selata netistä inspiraatiokuvia. Minusta kotimme hankintojen tulisi olla etupäässä kivan näköisiä, mukavia käyttää ja käytännöllisiä. Miehenikin mielellään noudattaa kaikessa ensisijaisesti kolmea periaatetta: halpa, edullinen ja ei kallis.
 
Huonekalut ovat meillä vaihtuneet iloisen nopeaan tahtiin edellä mainittuja kuutta periaatettamme noudattaen. Mies joskus kyllä huokaisee vähän odottamaani syvempään kertoessani uusimman ajatukseni, mutta haluan muistuttaa häntä ja muitakin: huonekalujen sietämiselinikä on nyylääjälle kuin koiran elinvuodet. Vuosi vastaa seitsemää. About.

Minulle on Jumala kyllä suunnitellut niin parhaan puolison kaikilta kanteiltaan. Joskus joku vieraamme kysyi jotain liittyen kotiimme, ehkä kommentoi tiheään vaihtuvaa järjestystä tai jotain. Mieheni sanoi, että hän ajattelee asian niin, että kotimme on Satun työpaikka. Ja hän haluaa, että vaimonsa saa tehdä työnsä sellaisessa ympäristössä, missä viihtyy. Nytkin ihan itkettää, kun ajattelen, miten rakas ajatus tuossa on. Teki minulle 80 kiloisen betonisohvapöydänkin. Sitä ei nosta kukaan yksin, joten viikkosiivouksessakin on varma kaveri aina.

Seuraavana projektina onkin keittiöremontti, mutta sen suhteen saan kuulemma odotella hyvän tovin. Kai minun täytyy kääntää tuolini suuntaa keittiöstä muualle ja suunnata katseeni vaikka aurinkoon. Että se osaakin paistaa niin kauniisti sormenjälkien lomasta sisälle.

Vanhemmat

Uudemmat

Satu Luokkanen

Olen 40-vuotias kotiäiti Mäntsälästä. Päätyönäni on olla vaimo ja suurperheen äiti. Ajattelen, että se on minulle annettu osa, johon haluan olla tyytyväinen ja tehdä sen eteen parhaani. Tätä uraa on takana jo yli 21 vuotta, mutta harjoitteluaika jatkuu edelleen.

Olen onnellinen.

Rakastan sanoja. Rakastan kirjoja, kirpputoreja. Rakastan ystävien kanssa kokoontumisia. Rakastan organisoimista, numeroita, listoja ja taulukoita, asioiden laittamista järjestykseen, ranskalaisia viivoja.

Nautin siitä, että asiat pysyvät pieninä, ihmisen kokoisina, ymmärrettävinä. Yritän etsiä ilon- ja tyytyväisyydenaiheita arjesta, koska niinä hetkinä koen eläväni eniten.

Palautetta kirjoituksistani saa laittaa osoitteeseen satu.luokkanen@hotmail.com.

Satu Luokkanen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi