Lauantai 17.8.2019
"
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Matt. 7:21

Usko yhdistää yli maan rajojen

8.2.2019 06:36 | Sauli Tervaniemi
Kävimme joululomalla vaimoni kotiseuduilla Ruotsin Taalainmaalla. Se on jännä paikka. Kaunis Ruotsin sydänmaa kätkee sisäänsä pienen Suomen. Taalainmaalla on nimittäin suomalaisten jälkeläisiä, ruotsinsuomalaisia, jotka osaavat neljännessä polvessa suomea. Sen ei pitäisi olla mahdollista, mutta silti se vain on. Kiitos vanhoillislestadiolaisuuden, joka on yhdistänyt alueen suomalaiset jo lähes viisi vuosikymmentä.

Sadat tuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin 1950–1970-luvuilla. Tavallinen tarina heidän kohdallaan on mennyt näin: Pariskunta lähtee Ruotsiin. He saavat kaksi lasta, joille opettavat äidinkielensä. Lapset opettavat omille lapsilleen suomen kieltä. Yksi onnistuu melko hyvin, toinen vain puolittain. Aikuistuessaan kolmas polvi unohtaa hiljalleen suomen kielen ja suomalaisuus muuttuu etäiseksi muistoksi, joka hälvenee, haalistuu, menettää ehkä merkityksensä ja katoaa.

Muuttajien joukossa oli myös vanhoillislestadiolaisia. Heidän tarinansa on mennyt näin: Pariskunta muuttaa Ruotsiin. He saavat kymmenen lasta, joille opettavat äidinkielensä. Lapsista yhdeksän opettaa omille lapsilleen suomen kieltä. Kahdeksan onnistuu hienosti, yksi heikommin. Kolmannen polven lapset osaavat suomea hyvin. He käyvät rippikoulun Suomessa, ja osa lähtee opistoon. Suomalaisia puolisoita löytyy. Neljännelle polvelle opetetaan suomea, koska se koetaan tärkeäksi. Miksi?

Vanhoillislestadiolaisuus on side, joka yhdistää Taalainmaan suomalaisten jälkeläisiä Suomen uskovaisiin yhä edelleen. Suomen kieli ja yhteydet Suomeen nähdään tärkeiksi, koska siten säilytetään kiinteämpi yhteys. Tämän siteen voi kokea jokainen, joka lähtee kyläilemään Taalainmaalle. Uskovaisten vastaanotto on sydämellinen. Suomalaisia vieraita jututetaan ja pyydetään kylään. Kaikki ovat ystävällisiä. Moni suomalainen on muuttanut Taalainmaalle myös aivan viime aikoina. Toisaalta myös moni taalainmaalainen on muuttanut Suomeen. Kynnys muuttoon madaltuu suuntaan ja toiseen, kun uudessa maassa on tuttu joukko. Kaltaistensa joukon löytäminen on myös sopeutumisen kannalta monille maahanmuuttajille erittäin tärkeää.

Vastaavia uskovaisten yhteisöjä löytyy muualtakin maailmasta, kuten USA:sta. Sydämen uskot yhdistävä voima on hyvin vahva. Sen ovat varmasti matkoillaan monet kokeneet. Tuon voiman ymmärtäminen on mahdotonta, jos sitä ei ole itse kokenut. Vaikka aina ei olisikaan yhteistä kieltä, voi yhteyden silti tuntea. Muistan tuon tunteen, kun kävin Taalainmaalla ensimmäisen kerran. Tuntui ihan Suomelta – tutulta ja turvalliselta.

Vanhemmat

Uudemmat

Sauli Tervaniemi

Aviomies, neljän lapsen isä, opiskelija, tuleva hissanmaikka. On siinä rikkautta ja titteliä yhdelle miehelle.

Tulen Oulunsalosta, Varjakasta. Ikää on 26 vuotta. Olen kiinnostunut melkein kaikesta, mutta intohimoihini kuuluvat ainakin historia ja urheilu.

Rakastan pohtimista, analysointia, lukemista ja kirjoittamista. Onnekseni minulla on perheeni, joten ehdin tekemään myös jotain järkevää.

Minulle saa vapaasti laittaa sähköpostia osoitteeseen sauli.tervaniemi@outlook.com.

Sauli Tervaniemi

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi