Tiistai 19.6.2018
"
Herra sanoo: - Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois. Hoos. 14:5

Olipa kerran kauan sitten

16.2.2018 06:51 | Seppo Tervo
Olen kirjoittanut edellisissä blogiteksteissäni lukemisesta. Hieman olen sivunnut asiaa Raamatun lukemisen näkökulmastakin. Ystävieni kanssa olemme pohtineet, miten tärkeää lukeminen on. Lukutaito ei ole itsestään selvä asia. Ei lukukykykään ole. Muistan Päivämies-lehdestä takavuosilta jutun, jossa haastateltiin pohjoissuomalaista miestä. Hänellä ei ollut kuuloa eikä näköä. Lukiessani silloin vuorollani lehteä ääneen kasetille mietin, että kuinkahan hän kommunikoi muiden kanssa. Artikkelista kävi ilmi, että fasilitoiden eli käsiviittomin avustajan kanssa.
 
Suomessa ei ole osattu lukea kaikin voimin kovin kauaa – eikä lukutaito vieläkään ole sataprosenttinen. Yläasteikäisenä jolppina tein työelämään tutustumis- eli TET-jakson Pohjois-Suomen viestipataljoonan keittiöllä. Tuntui hyvältä ajatukselta livahtaa soppakanuunan ääreen palvelemaan isänmaataan alaikäisenä. Siellä tutustuin varusmieheen, joka oli taas livahtanut peruskoulun jälkeen Norjan öljynporauslautalle hitsaushommiin. Huomasin, että hän ei osannut ainakaan kirjoittaa, kun purjosipulikulhon etikettiin hän tekstasi jotain kummallista. Lukutaidosta en päässyt selvyyteen.
 
Lukutaidon puuttuminen voi johtua monesta asiasta. Kaikki maailman ihmiset eivät edes saa lukutaidon opetusta. Monilla ihmisillä on jonkinasteinen neurologinen häiriö tai arkisemmin lukihäiriö. Puhutaan myös dysleksiasta. Arviolta 5–10 prosentilla maailman ihmisistä on jonkinasteinen lukihäiriö. Kirjaimet menevät keskenään sekaisin, tai niitä puuttuu. Hahmottaminen on hankalaa.

Ennen lukutaito oli harvinainen ja arvostettu kyky. Joilla oli vaurautta, ne lukivat. Kirjat – tai kivitaulut ja kirjakääröt – olivat harvassa kuin asiapitoiset radiokanavat nykyisin. Ei liioin löytynyt luettavaakaan niin, että kodin kirjahylly olisi varsin täyttynyt. Sisältö oli useimmiten uskonnollisia tekstejä. Kirjoitettiin muistiin siis tähdellisiä asioita pääosin. Kirjakaupan top ten -hyllyn ääressä ei nyt tule mieleeni ajatusta tähdellisistä teksteistä.
 
Miten sitten sivistys ja kulttuuri levisivät? No, viestintään oli olemassa keinonsa: vaikkapa vihellys, peili tai savumerkit. Kyyhkyjä ei kannattanut käyttää, kun kivitaulun kantavaa kyyhkyä ei ollut vielä jalostettu. Tuosta vihellyksestä viestintänä on edelleen La Gomeran saarella olemassa osaamista. Sitä kutsuvat silboksi, kuten radiosta sattumalta kuulin. Onko se sitten sitä sanatonta viestintää. Nykyaikaiset mediat olisivat olleet kova sana siihenkin maailmanaikaan. (Nykyäänhän joissakin medioissa on esillä melkeinpä vain kova sana eikä juuri muuta.)
 
Ymmärtääkseen sivistysasiaa täytyy miettiä menneitä aikoja lisää. Myrskyluodon Maija perheineen kokoontui hämäränhetkinä kuuntelemaan tarinoita, joita Vanha Olle kertoili. Silloin oli aikaa kuunnella, kun työt oli tehty ja viestimiä pakollisine statuspäivityksineen ei löytynyt. Kaikki oleellinen – ehkä oleetonkin – kulki suusta suuhun-menetelmällä. Systeemi pelasi vähän siihen malliin, että ei periaatteessa tarvinnut osata kertojankaan lukea. Hän vain välitti kuulemansa eteenpäin kertomalla tai laulamalla.
 
Mietin joskus, että sattuikohan sekaan koskaan bugeja. Jokainen kertoja kun tuppaa värittämään sanomaansa erilaisin tehostein ja kenties muokkaamaan viestinsä oman mukavuusalueensa lämpöön asettuvaksi. Fiktiivisissä eli kuvitteellisissa kertomuksissa varmasti näin tapahtuikin, mutta ajattelen, että kristinuskon pyhissä teksteissä sanoma on pysynyt samana. Syynä on elävä usko, joka on vaikuttanut pyhän Hengen kautta kertojan ja kirjoittajan sydämessä.
 
Velikultaiässä me velipoikien ja kavereiden kanssa kalastimme. Muistan Oulujoen valoisat kesäyöt, kun soudimme uistinta ja pysähdyimme joskus saarennokkaan nuotiolle istuskelemaan ja paistamaan makkaraa. Siinä sitten tarinoitiin ja juteltiin. Kuulin kerrottavan muun muassa eräästä vapaapalokunnan palomiehestä, joka sai nuoret lähtemään vapaaehtoisbrankkariksi vain siksi, että saivat kuulla hänen kiinnostavaa tarinaniskentäänsä. Eräkerhossa meillä oli vetäjänä Koukku-Late, joka niinikään väänsi juttua vähän kaikesta – ja kaikki oli tietysti aina totta! Oikeastaan yhteen kokoontumisen motivaattorina oli juuri tarinointi. Muu oli kehystä, joka oli milloin minkäkin niminen.
 
Tarinoiden tenho ja lumo on vahva. Kaikenikäiset pitävät kerronnasta. Huomaan opettavani usein tarinoiden ja kertomusten kautta oppilaitani ja useimmiten lapset hiljenevätkin kuuntelemaan. Aamunavaukseksi luen opettavaisia, lyhyitä tekstejä, jotka usein sijoittuvat jotenkin vuodenkulkuun sopiviksi. Toisinaan elehdin ja ääntelen tehostaakseni sanomaa. Joskus vaihdan testimielessä ja lystikseni kertomuksen henkilöiden nimet läsnä olevien oppilaiden nimiksi ja hymyilen, kun unenpöpperöiset oppilaat valpastuvat kuuntelemaan. Jopa kuudesluokkalaiset kysyvät joskus, että enkö lukisi heille tekstiä, vaikka tunnit eivät olekaan aamusta. Ymmärrän, että tarinoita on monesti kuunneltu suurella mielenkiinnolla ja että ääneen lukeminen ja tarinointi on tärkeämpää kuin uudet oppimisympäristöt digivitamiinitabletteineen.
 
Hieman ahdistuneena olen miettinyt raamatuntuntemuksen vähenemistä, kun sitä tärkeää kirjoitusten kokoelmaa niin vähän luemme. Kyse ei toki ole varsinaisesti tarinoista vaan pyhistä teksteistä joita luettiin, laulettiin ja kuunneltiin. Ne vahvistavat ja rohkaisevat meitä uskomaan.
 
”Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain
Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt” (Ps. 78:2-4).
 

Vanhemmat

Uudemmat

Seppo Tervo

Olen nelikymppinen alakoulun opettaja joka rakastaa kaikkeen uuteen ryhtymistä. Toisinaan ryhtymisen alut johtavat jonkinlaisiin tuotoksiinkin.

Blogiteksteistä ja kaikesta muustakin voi laittaa sähköpostia setervo@gmail.com.

Seppo Tervo

Kuv. Vuokko Kraft

Lasten värityskirja

Värityskirja, joka sisältää yli 40 kuvaa eläimistä, kodin puuhista ja seuratilanteista. Osa kuvista on uusia, osa aiemmin Siionin kevät -lehdessä julkaistuja. Kirja on sopivan pienikokokoinen mukaan otettavaksi. 

5 €

Jukka Palola

Puhetta Jumalalle ja Jumalasta

Kirja on Psalmien kirjan selitysteos, kommentaari, joka avaa psalmien taustoja ja vertailee psalmikäännöksiä. Teos myös valottaa tekstien syntyyn vaikuttaneita historiallisia tapahtumia. 

35 €

Alussa oli Sana

Äänite sisältää kamarikuoron esittämiä virsiä ja Siionin lauluja sekä luettuja raamatuntekstejä. Kuoroa johtaa Vesa Linnanmäki, tekstit lukee Matti Kontkanen. Säestyssoittimina ovat sello, huilu ja urut.

24 €

Anita Kallio

Koti odottaa asujaansa

Runokirja, jossa käsitellään kotia eri näkökulmista: osana minuutta, kaupunkia, uuden syntymistä ja uskovaisten yhteyttä. Kodin suojaan voi majoittua ihmisen kokoinen epätäydellisyys. Huumorin-tajuinen kertoja puhuu yhtä lempeästi kimalaisista kuin kalamiehistä kahvitauolla. 

17 €

Marja-Liisa Vähäsöyrinki

Poikamies

Pienoisromaani Poikamies kertoo Kaalepin arjesta, elämän tarkoituksen etsimisestä ja uskon kamppailusta. Helppolukuinen kirja on huumorilla höystetty. Teos on jatko-osa aiemmin julkaistulle Kaaleppi-romaanille. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi