Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Syvyydestä

18.10.2018 06:21 | Seppo Tervo
Kun olen ahdistunut, kuuntelen vanhojen suviseurasaarnojen lisäksi usein kantaatteja. Kantaatti on sävellys, joka pohjautuu jonkun kirkkovuoden sunnuntain teksteihin. Bachin aikana kantaatteja esitettiin jumalanpalveluksissa, ja ne sijoittuivat joko evankeliumitekstin lukemisen jälkeen tai vaihtoehtoisesti uskontunnustuksen ja saarnan jälkeen.
 
Minua on lohdutettu usein, että ahdistusta tulee olla, jotta elämän muut sävyt olisivat värikylläisempiä. Olen huomannut, että jos pitkään surffaa menestyksen ja onnistumisen aallonharjalla, sellaiseen turtuu, ja ei olekaan enää tyytyväinen saamiinsa lahjoihin. Mieli vaatii nopeammin, korkealle ja voimakkaammin. Annoskokoa pitää kasvattaa, jotta hyvä fiilis säilyy.
 
Surun keskellä en valitse levystöstäni iloisimpia kantaatteja vaan sellaisia kuin vaikkapa BWV 199 Mein Herze schwimmt im Blut, BWV 138 Warum betrübst du dich, mein Herz tai BWV 131 Aus der Tiefe rufe ich, Herr, zu Dir (Syvyydestä minä huudan sinua, Herra).
 
J.S.Bach sävelsi tämän kantaattinsa vuonna 1707 juuri Mühlhausenin virkaanastumisensa aikoihin. Kantaatti lienee Bachin säilyneistä kantaateista vanhin. Hän ei tiettävästi ollut erityisen ahdistunut, mutta teema sopi hyvin katumussunnuntaihin, jota tuolloin paikallisessa Marienkirchessä vietettiin ja jossa Bach esitti poikakuoronsa kanssa tuon uusimman kirkkokantaattinsa. Kaupungissa oli myös riehunut suuri tulipalo, joten varmasti ahdistuneita ihmisiä kirkkoon sunnuntaina tuli.
 
Kaupungin keskellä olevan kirkon kirkkoherrana työskenteli Georg Christian Eilmar, joka valitsi kantaatin tekstin. Huomionarvoista on, että Eilmar oli yhteyksissä Pyhän Blasiuksen kirkon (Bach oli täällä urkurina) pastorin J. A. Fronen kanssa, ja hän lukeutui tiettävästi pietisteihin. Eilmar oli Bachin suojelija ja myös Bachin tyttären Catharina Dorothean kummisetä.
 
Kun ihminen elää elämänkoulunsa nollaluokkaa uusintana ehtojen kera, ei näkökulma yletä tähystämään parempia aikoja. Syvyydestä purkautuu huulten ylitse Bachin libretistin käsittelemä ja kuoron laulama psalmiteksti 130 kantaatissa BWV 131.
 
Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir.
Herr, höre meine Stimme, laß deine Ohren merken auf die Stimme meines Flehens!
 
Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani!

 
Kaunista adagiotempoista orkesteriosuutta seuraavat lamentatiiviset, valittavat päällekkäiset sisääntulot eri äänissä: Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir – syvyydestä huudan sinua, Herra. Sen jälkeen surkea syntinen valittaa hiljaa vaivojaan kunnes parahtaa nopeassa vivace-tempossa: Herr, höre meine Stimme – Herra, kuule minun rukoukseni.
 
Minulla suruun ja ahdistukseen liittyy tunne, ettei osaa purkaa sitä sanoiksi. Kun puhutaan mykästä surusta, tiedän millaista se on. Silloin saattaa miettiä, että onkohan olemassakaan ketään ihmistä, joka kykenisi ymmärtämään. Musiikki auttaa käsittelemään asioita edes jollakin tavalla. Mieliala kohoaa vähitellen, kun ahdistuksen pusertava fyysinen kipu hellittää. Muistan, että Daavid soitti Saulille harppua silloin, kun hänen ystävänsä oli ahdistunut ja masentunut.
 
Seuraavassa osassa bassolaulaja kysyy Jumalan tuomion pelossa ahdistuneena:
 
So du willst, Herr, Sünde zurechnen, Herr, wer wird bestehen? Denn bei dir ist die Veregebung, daß man dich fürchte.
 
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.
 
Nuorempana saattoi olla hetkiä, että tunsi itsensä rajattomaksi. Tuntui, että kaikki on mahdollista ja omissa käsissä. Kun yrittää riittävästi, melkein kaiken voi saavuttaa omilla kyvyillään ja kovalla työllä. Synnin kanssa joutui vain aina tappiolle. Vaikka mitä olisi tehnyt tai jättänyt tekemättä, lopulta saattoi mieli maassa vain todeta, että kolmiliittoista vihollista ei voi omin voimin voittaa. Se tuntui nöyryyttävältä ja masentavalta. Nöyryyttävintä oli mennä pyytämään joltain toiselta anteeksi. Melkein yhtä nöyryyttävää oli huomata loukkaantuvansa jonkun puheista ja sitä sitten ottaa puheeksi.
 
Sopraano yhtyy basson kanssa duettoon ja rukoilee armoa koraalisävelmää laulaen:
 
Erbarm dich mein in solcher Last,
Nimm sie aus meinem Herzen,
Die weil du sie gebüßet hast
Am Holz mit Todesschmerzen,
(Denn bei dir ist die Vergebung, daß man dich fürchte.)
Auf daß ich nicht mit großem Weh
In meinen Sünden untergeh,
Noch ewiglich verzage.

 
Pidä huolta minusta hädässäni
ota pois kuormani
jonka sinä itse sovitit
ristillä kuoleman kivuissa
(Sinulla on anteeksiantamus, että Sinua kunnioitettaisiin)
niin että minun ei tarvitsisi suuresti murehtia
en kuole synteihini
enkä jää ikuisesti epätoivoon.
 

Luonteelleni ei sovi surussa piehtaroiminen. Jossain vaiheessa alkaa helpottaa ja alkaa nähdä toivottomalta tuntuvissa tilanteissakin valoa ja hyviä puolia. Jumalan siunaus ja lahjat eivät aina maistu makealta kuin hunaja vaan voivat olla kitkeriä kuin sitruuna. Voi olla vaikeaa nähdä, miksi kävi kuten kävi. Lohduttaudun sillä, että kaikkea ei tarvitse ymmärtää vaan voi turvallisesti ja lapsellisesti luottaa kaiken menevän minun parhaakseni.
 
Bachin musiikissa suru, tuska ja ahdistus eivät ole lohduttomia vaan sävelen ja sanan vire on toivon ja lohdun sävyinen.
 
Kantaatin symmetrisessä keskiosassa kuoro alkaa laulaa kirkkaasti ja valoisasti: ich harre des Herrn, meine Seele harret – odotan Herraa, minun sieluni odottaa.
 
Sitä seuraa kaunis fuuga: und ich hoffe auf sein Wort – toivoni on Hänen sanassaan!
 
Tämän jälkeen siirrytään tenoriaariaan, jossa voimme nähdä vartijan (uskovaisen ihmisen) odottavan toivoa täynnä ikuisen elämän aamunkoittoa.
 
Meine Seele wartet auf den Herrn von einer Morgenwache bis zu der andern.

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.
 
Lapsena joskus ihmettelin, miksi joku saattoi toivoa nopeasti taivaaseen pääsemistä. En silloin ymmärtänyt, että tuska ja ahdistus voisivat olla niin suuria ja syviä, että maanpäällinen elämä voisi tuntua raskaalta ja taivaskutsu vapauttavalta. Uskovaisena on turvallista lähteä. Muistan, kuinka vanha Simeon temppelissä Jeesus-lapsen nähtyään totesi: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi.”
 
Alttokoraalin pitkäkestoisilla nuoteilla laulettu koraalimelodia kuvaa synneistä pääsemistä:

Und weil ich denn in meinem Sinn,
Wie ich zuvor geklaget,
Auch ein betrübter Sünder bin,
Den sein Gewissen naget,
Und wollte gern im Blute dein
Von Sünden abgewaschen sein
Wie David und Manasse.

 
Ja koska mielessäni
kuten ennenkin vaikeroin
olen myös surullinen syntinen
jota omatunto kalvaa
niin mieluiten veressäsi
haluaisin tulla pestyksi
kuten Daavid ja Manasse.

 
Usein mielessäni on kysymys ihmisen kyvystä ymmärtää syntien anteeksiantamuksen tuomaa rauhaa. Parannuksen tekemisen esteenä saattaa olla paljon epävarmuutta ja epäolennaisiakin asioita. Jumala voi herättää jokaisessa ihmisessä sellaisen mielen, että vain syntien anteeksi saaminen on merkityksellistä. Silloin ei ole esteitä. Ei ole kysymystä siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Silloin aika ja paikka menettävät merkityksensä. Silloin marketin kassajono voi muuttua alttariksi, josta pulppuaa elämän veden virta. Hätä synnistä hellittää, ja ilo valtaa sydämen.
 
Kuoro huutaa hitaassa adagiossa Israel! laittaakseen toivonsa Herraan ja vapahdukseen:
 
Israel hoffe auf den Herrn; denn bei dem Herrn ist die Gnade und viel Erlösung bei ihm. Und er wird Israel erlösen aus allen seinen Sünden.
 
Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.
 
Tempo ja musiikillinen näkymä vaihtelevat fraaseissa. Jokainen ääni vuorollaan laulaa nousevalla kromaattisella (puolisävelaskelin) sävelkululla: aus allen seinen Sünden - kaikista synneistäsi. Tämä on kaunein tapa ilmaista toivoa, jonka tunnen. Loppukuoro on yltäkylläisen toiveikas, valoisa ja iloinen. Israelin kukkulat kylpevät aamuauringon valossa ja kedon paimenille loistaa jouluyönä kirkas tähti. Siinä jokainen kuulee suurimman toivonsa. Hän – Jeesus Kristus – lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.
 

Vanhemmat

Seppo Tervo

Olen nelikymppinen alakoulun opettaja joka rakastaa kaikkeen uuteen ryhtymistä. Toisinaan ryhtymisen alut johtavat jonkinlaisiin tuotoksiinkin.

Blogiteksteistä ja kaikesta muustakin voi laittaa sähköpostia setervo@gmail.com.

Seppo Tervo

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi