Tiistai 25.6.2019
"
Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. Tämäkin on turhuutta. Saarn. 5:9

Kutsuttuna

5.6.2019 06:45 | Seppo Tervo
Muutama viikko sitten istuskelin ystävieni kanssa Helsingin rauhanyhdistyksen yläkerrassa kahvilla. Olin jo pian lähdössä kotiin, kun eräs siionimme puhujaveljistä tuli koputtamaan olalle ja pyysi mukaansa. Sanoi jotain sentapaista, että ei mitään kamalaa asiaa.

Seurasin häntä sakastiin, jossa istui jo toinen tuttu puhujaveli. Olin käynyt pitämässä raamattuluokkaa heidän kotonaan muutaman kerran. Aavistin pahinta, kun istuin sohvalle.

He menivät suoraan asiaan: “Olemme ajatelleet sinua sananpalvelijaksi Helsingin rauhanyhdistykselle.”

Maailmani järkkyi. En osannut oikein ajatella mitään ja istuin hetken mykkänä ja typertyneenä. Lopulta sain sanottua hiljaa, että jos te niin olette ajatelleet, niin sitten se on niin. Opiskelen hiljakseen teologiaa ja olin ajatellut, että joskus eläkeiässä saarnavirka voi olla edessä. Nyt tunsin olevani liian nuori tehtävään.

Vuosia sitten saatoin joskus jopa ajatella, että voisi olla hyvä asia tuo saarnavirka. Saisin arvostusta ja ajattelin, että kyllä minulta ilmoituksia löytyisi. Iän ja kokemuksen myötä tuo tunne on hiutunut ja enää en ajattele kykeneväni puhumaan – ainakaan omin voimin.

Keskustelimme rauhanyhdistyksen sakastissa pitkään, ja toimitalo oli jo tyhjä ja valot sammuneet kun kävelin pimeässä illassa parkkipaikan ylitse autolleni. Tunsin itseni äärettömän yksinäiseksi. Ahdisti.

Kun ajoin kotiin, yritin samalla soittaa isälleni. Puhelin tuuttasi pitkään varattua. Ajoin puolen tunnin ajomatkan kotiin sekavissa mietteissä, peloissani ja miettien, mitä kaikkea tämä uusi tilanne merkitsisi.

Kun isä lopulta soitti, purskahdin hillittömään itkuun. En saanut pitkään aikaan koottua itseäni, että olisin voinut edes keskustella. Isä puheli rakkaasti, että kaikki järjestyy. Hän oli ajatellut, että voisin olla hyvä sananpalvelija. Se ei oikein lohduttanut.

Yö meni koiranunta nukkuessa ja heräillessä ahdistuneena, kuin vuosia sitten masennuksen aikoihin. Rukoilin hädissäni, että kaikki järjestyisi. En tiennyt, saisiko niin edes rukoilla, mutta rukoilin sitäkin, että Taivaan Isä jotenkin peruisi minun tehtäväni. Mutta rukoilin myös, että hänen tahtonsa saisi tapahtua.

Tunsin itseni kelvottomaksi työmieheksi Herran elovainiolla. Tunsin, että kuhmuisempaa äänitorvea, kelvottomampaa ja syntisempää saarnamiestä ei ikinä ole siionissa tehtävään siunattu. Tunsin omat puutteeni, helmasyntini ja muutkin sellaiset ominaisuudet, jotka eivät vastaa Paavalin määritelmää seurakunnan sananpalvelijasta. En ole edes yhden vaimon mies, ei ole sitä ensimmäistäkään.

Identiteettikriisi velloi sisälläni. Mietin, mistä kaikesta minun pitäisi luopua ollakseni sellainen turvallinen, hillitty ja varma sananpalvelija, jollaisina olin tottunut muut näkemään. Ymmärsin nyt, kuinka turvallista ja helppoa olikaan ollut tulla vain penkkiin ja kuulla ja uskoa.

Monenlaiset epäilykset ja kysymykset valtasivat mieleni. Pitääkö minun nyt luopua revityistä farkuistani ja nahkarotsista ja alkaa pukeutua asiallisemmin? Ovatko mammona ja elämän koreus liian lähellä arvomaailmaani? Kielenkäyttöni ei ole ollut mallikelpoista ennenkään, joten kuinka osaisin nyt hillitä puheitani? Minun ei tarvitse edes kertoa mitä kiusauksia poikamiehellä on. Eivätkö minun luurankoni kaapissa estä tehtävää? Olenko edes riittävän normaali? Mitä jos minut erotetaan tehtävästä, kun paljastuu kuinka huono ihminen olen? Penkkiurheilu kotisohvalla on ollut liian tärkeää ja täyttänyt vapaa-aikaa, kun opiskelukaan ei ole onnistunut. Kuinka osaisin elää oikein? Mistä tiedän, mikä on oikein ja väärin?

Muistelin suviseurasaarnoja, joita kuunnellessa tuntui, että puhuja tuntee niin hyvin Raamattua. Sujuvasti lainaa monesta kohtaa ja kirkkaasti selittää ihan käsittämättömältä tuntuvia kohtia. Mietin, että pidänkö minä saarnoja, joissa vain luettelen fraaseja vailla sisältöä. Olin keskustellut joidenkin kanssa, että Raamatun tuntemus ei ole nykyisin samaa kuin ennen, puhujaveljilläkään. Nyt kun itse pitäisi saarnata, olisi paikka muuttaa sitä käsitystä. Mutta ei tunnu siltä, että olisin ensimmäisenä itse tarttumassa Raamattuun. Yleensä on niin sopimaton tilanne tai olo.

Muistan kertomuksen nuoruudestani, kun saarnamiehelle ei ollut avautunut sana lainkaan. Olenko minä samanlainen? Entä jos saarnaankin niin hyvin, että tulen painaneeksi muita alaspäin? Tai jos saarnaan niin huonosti että herätän myötähäpeää? Katkonko kuulijoilta korvia? Elänkö itsekään kuten saarnaan? Mitä jos olen sellainen väärä profeetta, joka johtaa ihmisiä harhaan? Sielujen surmaaja on kaivanut kaikki mahdolliset seikat ja saarnannut epäuskoa, epätoivoa ja kelvottomuutta. Koskaan ei ole ollut niin vähän uskoa kuin nyt.

Raamatun sanat tulivat mieleen: ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” (Joh.21:18) En minä vielä vanha ole, mutta tunnen, että itse en tässä voi mitään muuta kuin jättäytyä Jumalan tahdon varaan.

Sain luvan puhua asiasta läheisilleni. Mietin, ketä läheisiä minulla täällä on. Tunsin olevani ihan yksin vailla paikkaa, jossa saisi levätä. Päivien kuluessa ja muutamien ystävieni kanssa asiasta puhuttuani rauhoituin vähitellen. He muistuttivat, että tehtävään sisältyy myös siunaus. Sen olen yrittänyt muistaa ahdistuksen hetkinä.

Sanoin veljille sakastissa että jos sopii niin aloitan aikaisintaan syksyllä. Raamattuluokan opettajan tehtävän jätän, mutta muissa siionin työvuoroissa tahdon jatkaa.

Autossa kuului suviseuraäänitteeltä jo lepoon päässeen rakkaan veljen sanat: ”ettepä te ole jotka saarnaatte vaan minun rakkaan Isäni Henki”. Toinen veli pyysi nuoria hiljentymään rukouksessa sanan ääreen, että jokainen saisi kuulla, mitä oma sydän tarvitsee. Tiedän, että ystävät eivät jätä, vaan rukoilevat minulle sanoja. Jokainen meistä on Pyhän Hengen pappi ja saa siten olla saarnaamassa evankeliumia. Samalla jokainen on yksin Jumalansa edessä. Me tarvitsemme kaiken avun pysyäksemme uskomassa. Jolla korva on, se kuulkoon.

Haluan luottaa siihen, että Jumala auttaa tässäkin asiassa. Kauheista koettelemuksista olen jo saanut selvitä, armosta nytkin Isä auttaa ajallaan. Syksyllä, jos Jumala niin säätää, palvelen ensimmäisen kerran alueseuroissa. Silloin tukena ovat monien ystävien, kaikenikäisten veljien ja sisarten esirukoukset. On ollut aivan liikuttavaa, kuinka on tultu toivottamaan siunausta tehtävään. Pää on monesti painunut ja kyyneleet pusertuneet silmistä, osin tuskasta ja helpotuksesta mutta myös ilosta – ei ole Isä minuakaan hyljännyt. Vielä murretaan leipää nälkäiselle, saarnataan evankeliumia köyhille. Rukous nousee Taivaan Isän puoleen: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki.” (Ps. 51:10)

 

Vanhemmat

Seppo Tervo

Olen nelikymppinen alakoulun opettaja joka rakastaa kaikkeen uuteen ryhtymistä. Toisinaan ryhtymisen alut johtavat jonkinlaisiin tuotoksiinkin.

Blogiteksteistä ja kaikesta muustakin voi laittaa sähköpostia setervo@gmail.com.

Seppo Tervo

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi