Lauantai 16.2.2019
"
Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Ps. 37:5

Vanhusten yksinäisyys on ongelma

12.2.2016 06:30 | Sirkka Junttila
Nykyään puhutaan paljon vanhusten yksinäisyydestä. Se on noussut ongelmaksi, jolle ei näytetä voivan mitään.

Useimmat vanhukset varmaan haluavat asua omassa kodissaan elämänsä loppuun asti. Isonkin perheen koti tyhjenee vähitellen, kun lapset lähtevät kukin vuorollaan koettelemaan omia siipiään. Löytyy koulupaikka tai työ, jonka mukana joutuu siirtymään kauaskin kotoa. Tämä on luonnollinen elämänkulku.

Vähitellen aikuiset lapset vieraantuvat lapsuudenkodista. Avioliiton solmiessaan nuoret perustavat oman perheen ja sitoutuvat toisiinsa. Ja kas – siinä mummu ja vaari, ja lopulta vain toinen heistä seisoo yksin autiolla pihamaalla tai katselee ikkunasta, miten tuuli vie lehdetkin puista.

Mikä neuvoksi? Tarvitaan harrastuksia. Niitä kannattaa etsiä jo aikaisemmassa vaiheessa, tarjontaa on runsaasti. Osallistumalla eri yhteisöjen ja yhdistysten toimintaan voi olla myös hyödyksi yhteisille asioille. Samalla säilyy oma virkeys ja toimintakyky. 

Myös hyvät ystävät ovat tarpeen. Olen itse kokenut hyvin antoisaksi osallistua joka toinen viikko kokoontuvaan rauhanyhdistyksen varttuneiden kerhoon. Uskon, että sinne on mahdollista päästä hieman huonommassakin kunnossa. Jolla on fyysinen toimintakyky säilynyt, voi käyttää hyväksi myös monia kansalaisopiston ja kansanopiston jäjestämiä kerhoja ja kursseja. Kun joku vaan hoksaisi nykäistä mukaansa.
   
Itse olen saanut kasvaa kodissa, jossa asui kolme sukupolvea. Elämä maalaiskodissa oli varsin virikkeellistä. Lapset saivat olla mukana kaikessa työnteossa ja työympäristö oli pala kaunista luontoa.
 
Siellä kuuli linnun liverrykset ja ojat ja tienvarret pursusivat kukkia. Vaarin kanssa kalastettiin ja mummu perkasi saaliin. Mistä nyt olikaan tarkoitus kirjoittaa? Vanhusten yksinäisyydestä. Siitä ei silloin tiedetty mitään.

Sirkka Junttila

Olen syntynyt Haapavedellä. Olin siinä onnellisessa asemassa, että sain käydä oppikoulua, mikä ei siihen aikaan ollut aivan tavallista. Elämäntyöni tein farmaseuttina Nivalan apteekissa. Ajat muuttuvat. Lapset tulevat ja menevät. Puolison kuolemastakin on jo yli kaksikymmentä vuotta. Olimme suunnitelleet yhteistä vanhuutta nauttiaksemme pitkän ja rasittavankin työuran jälkeen toistemme seurasta – mutta toisin kävi. Matkan oli jatkuttava ilman rakkaan puolison tukea. Taivaan Isä on kuitenkin johtanut hyvin elämääni. Ympärilläni on rakastavia, huolehtivia lasten perheitä ja ystäviä lähellä ja kaukana. Olen aina ollut ulospäin suuntautunut, ja olin kunnan luottamushenkilönäkin vuosia. Innostun milloin mihinkin projektiin, varsinkin jos näköpiirissä on heikompiosaisten ja kärsivien auttaminen. Sotaorvot ovat erityisen lähellä sydäntäni.

sirkka.junttila@kotinet.com

Sirkka Junttila

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi