Maanantai 25.3.2019
"
Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Ps. 25:15

Etsimään kutsuttu

12.3.2019 06:12 | Tuula Stång
Samanlaisia utuisenkauniita pahvitauluja oli muidenkin kylän talojen seinillä: toisessa Jeesus seisoi veneessä puhumassa rannalla olevalle ihmisjoukolle, toisessa hän oli yksin lammas sylissään.

En tiedä, veisasivatko muiden talojen isännät virsiä sunnuntaisin emännän ollessa iltalypsyllä, mutta meidän isä veisasi. Joskus keikuin kiikkutuolin jalaksella hänen laulaessaan ja kuuntelin. Kerran jalas katkesi, ja isä köllähti lattialle selälleen iso virsikirja kädessään mustasankaiset silmälasit otsalle lennähtäneenä. Muistan hänen kauhistuneen ilmeensä, enkä vieläkään osaa olla nauramatta. Kerran taas purskahdin itkuun isän laulaessa: ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet sinulta saavat, sä luet haavat ja kyynelet.” Minusta se oli äärettömän surullista. Isän ihmetellessä, mikä minulle tuli, sanoin, että hammasta vain pakottaa.

Vihreäkantinen alakoulun uskontokirja, Ystävä sä lapsien, oli yksi mielikirjoistani. Kyläkinkereissä papin kysyessä, mitä israelilaiset tekivät korpivaelluksella, kun ruoka ja vesi loppui, vastasin kirjan mukaan: ”He napisivat Moosekselle.” Kinkeripirtin väki purskahti nauruun kuultuaan topakan vastaukseni, mutta pappi osasi lempeästi pelastaa minut häpeästä kääntämällä sanatarkan vastaukseni ansioksi.

Hämmästyin muutama vuosi sitten, kun löysin 12-vuotiaana kirjoittamastani päiväkirjasta sanat: ”Tuossa pöydällä palaa kynttilä lepattaen. Se on niin romanttisen näköinen, mutta silti tässä ei ole mitään tunnelmaa. Täältä puuttuu jotakin. Minun sieluni janoaa jotain. Usein olen rukoillut sitä ja varmaan saankin janoavan sieluni täytettyä kirkkaalla vedellä. Tai en minä itse saa, vaan hän, joka on kaiken Luoja, sen tekee.”

Vuodet kuluivat tyypillistä sen ajan nuorten elämää eläen. Jollakin tavoin aloin kuitenkin vieraantua ikäisteni joukosta. Minua vaivasi silloin tällöin voimakas kaiken tyhjyyden tunne. Luin paljon, eräänä kesänä koko Raamatun. Saarnaajan kirjan sanat sattuivat: kaikki on turhuutta auringon alla.

Kuljin oppikoulussa maalta pitäen. Lukioaikaan tätini muutti kaupunkiin ja saatoin joskus jäädä yöksi hänen luokseen. Kajaanissa oli molemmat kansankirkkomme mukaan lukien toistakymmentä erilaista hengellistä kokoontumispaikkaa. Päätin tutustua niihin kaikkiin. Paikallisen sanomalehden ilmoitussivulta etsin tapahtumapaikat ja -ajat. Ehdin jo käydä muutamissa, mutta mieleeni ei jäänyt lämmintä tunnelmaa kummempaa.

Loppiaisaattona menin ortodoksisen kirkon iltapalvelukseen. Venäläisen kirjallisuuden suurkuluttajana lumouduin kuvien ja loistavien värien paljoudesta, suitsukkeen tuoksusta, liturgian kauneudesta. Samana iltana heti palveluksen jälkeen menin rauhanyhdistykselle.

Kadulta noustiin pieneen eteiseen. Oikealla oli keittiö, vasemmalla seurasali kermanvaaleine puupenkkeineen. Edessä puhujakoroke, harmoni, seinällä kaksi mustavalkoista henkilökuvaa, Martti Luther ja Lars Leevi Laestadius. Istuuduin takapenkkiin vanhempien naisten viereen.

Kun puhe alkoi, luulen kokeneeni jotain samankaltaista kuin ne Johanneksen evankeliumin miehet, jotka fariseukset ja ylipapit lähettivät Jeesuksen luo pidättämään hänet. Miehet palasivat tyhjin käsin. Pappien tivatessa, miksi te ette tuoneet Jeesusta, miehet sanoivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän”. Koin voimakkaasti, miksi kukaan ei ole ennen noin puhunut, noinhan asiat ovat. Jotkut lähelläni olevat naiset nousivat ylös ja pyysivät syntejään anteeksi. Minäkin nousin.



Sen illan jälkeen etsiminen päättyi. Alkoi tie ja matka, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Kevättalven kirkkaus, huhtikuun alun pääsiäinen, ensimmäiset suviseurat nousevat muistoissani mieleen täynnä riemua kuin psalmin 122 alkusanat: ”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!”

Kirkkoisä Augustinuksen lause, ihmissydän on levoton niin kauan, kunnes se löytää levon Jumalassa, muuttui todeksi. Myös Lutherin selitys kolmanteen uskonkappaleeseen puhutteli: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen,vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin välityksellä.”



Kaikki, alusta alkaen, on ollut Jumalan käsittämätöntä armoa. En milloinkaan olisi löytänyt, jos minua ei olisi  kutsuttu etsimään.

Vanhemmat

Tuula Stång

Olen syntyperäinen kainuulainen, kolmilapsisen pienviljelijäperheen tytär. Työkseni opetin ala-asteikäisiä lapsia Kainuun kunnissa ja pari vuotta muuallakin. Asun Kajaanissa kerrostalokodissa. Lapsuudenkotini maalla on toinen elämänympäristöni.

Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: tuula.stang(at)gmail.com 

Tuula Stång

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi