Toteutuneita ja toteutumattomia toiveita

23.11.2018 06:57 | Virpi Mäkinen
– Jos jotain toivoo oikein kovasti, niin toteutuuko se? lapsi kysyy.
– Ei välttämättä, minä vastaan. – Mutta aika usein toteutuu, jos jotain haluaa tosi paljon ja on valmis käyttämään aikaa ja tekemään työtä sen unelman eteen. Kun jotakin oikein toivoo, sitä voi pyytää myös Taivaan Isältä.

Vastatessani ajattelen itseäni, sitä, miten minä toivon, että saisin tehdä taidetta työkseni vielä vuosikymmenienkin päästä. Ja toivetta, että minun ja puolisoni välinen rakkaus säilyisi ja että oppisimme paremmin ymmärtämään toistemme luonteiden erilaisuutta.

Minä toivon, että osaisin olla ymmärtäväinen äiti. Toivon lapsillemme hyvää, turvallista tulevaisuutta. Toivon myös, ettei minulle ja lähipiirillemme tulisi pahoja sairauksia tai muita koettelemuksia. Eniten toivon, että meillä kaikilla säilyisi taivastoivo.

Lapsi toivoo kissan- tai koiranpentua ja tietää, että minä saatan vielä joskus heltyäkin ainakin kissan suhteen. Osa perheenjäsenistä vastustaa ajatusta uudesta lemmikistä. Jos et saa kissaa lapsena, voit saada sen aikuisena, yritän valostuttaa. Lapsi toivoo myös Turkin-matkaa, sillä hän on sisarustensa kuvista nähnyt, miten siellä vilisee kissoja kadulla ja jonkun ravintolan terassilla on pikkuruisia koiranpentuja. Minäkin haaveilen matkoista, mutten katukissojen tai -koirien vuoksi.

Lapsena toivoin omaa linnunpoikasta. Voi, miten kovasti siitä haaveilin. Yritin usein lähestyä pikkulintua hiipien, että olisin saanut sen syliini. En ollut kyllin nopea. Aloin sitten haaveilla täytetystä linnusta. Ajattelin, että jos löydän kuolleen linnun, niin nostan sen oksalle koristamaan sänkyni päätyä. Rukoilin illalla, että löytäisin.

Miten iloiseksi tulinkaan, kun seuraavana päivänä haistoin mädän tuoksun kanavan reunalla. Tiesin, että sieltä löytyisi kuollut lintu, kuten löytyikin. Minä kiikutin sen välittömästi äitini luokse ja pyysin saada sen huoneeseeni. Äitini ei ilahtunut ajatuksesta, ja kyllä se minustakin haisi pahalle. Tämä lintutoive jäi toteutumatta. Koiranpentuakaan en saanut, enkä hanhia, vaikka niistä haaveilin, mutta kissanpennun sain ja hamsterin.

Kerran, noin kymmenen vuotta sitten, otin kaksi vanhinta lasta lähelleni, ja kerroin, että meille on tulossa vauva. Jes! He huudahtivat yhteen ääneen. Vanhempi hihkaisi:

– Toivottavasti tulis kaksoset!

Nuorempi huudahti:

– Toivottavasti tulis kehitysvammainen!

Hän oli seuroissa nähnyt söpön ja hymysuisen down-pojan. Ihmeeksemme vanhimman tyttären toive toteutui, meille syntyi suloiset kaksostytöt.

Kun kaksosten jälkeen oli taas aika kertoa lapsille, että meille on tulossa vauva, kaksosia aiemmin toivonut esikoinen alkoi uskoa tuuriinsa: ehkä hänen toiveensa toteutuisivat jatkossakin. Hän alkoi miettiä:

– Hmmm… Seuraavaksi mää toivon meille tummaihoista vauvaa, hän sanoi pilke silmäkulmassaan.

Sillä kertaa toive ei toteutunut. Saimme maidonvaalean tyttövauvan.

Jokin aika sitten silloinen 4-vuotias kuopuksemme toivoi vauvaa niin hartaasti, että hän joskus ihan itki. Minäkin itkin, sillä hänen surunsa satutti minuakin. Hän harkitsi jopa muuttamista Kosolaan, kun heillä on niin hyvä äiti. Niin hyvä, että synnytti heille vauvan, vaikka heillä oli jo 1-vuotias vauva.

– Miksi Taivaan Isä antaa toisille vauvoja, muttei meille, kyselivät kuopuksen lisäksi muutkin lapsemme.

En osannut vastata, mutta muistutin, että aika monta hän on meillekin antanut, kerran jopa kaksi vauvaa kerralla. Kyllä meitäkin silloin kadehdittiin (jos säälittiinkin), tiesin. Silloin, kun olin vauvojen kanssa vielä sairaalassa, hoitotätimme huokasi, että oispa meilläkin vauva. Tuolloin meidän 3-vuotias tyttösemme lupasi välittömästi, että saatte sen villimmän kaksosvauvoista. Hän tarkoitti sitä vähän pienempää vauvaa, joka oli potkinut vatsassa rivakammin. Omaksi emme kumminkaan raaskineet häntä antaa, kummilapseksi kylläkin.

Tuosta vauvaa toivoneesta kuopuksesta tuli isosisko, kun saimme vauvan viime maaliskuussa. Kylläpä tuo nykyinen isosisko onkin ihmetellyt, että miten Taivaan Isä kuuli hänen toiveensa ja antoi meille Aatoksen. Antoi sellaisen pienen pojan, joka ilahduttaa meitä joka hetki. Vauva ei itse voi ymmärtääkään, mikä merkkihenkilö hän on. Hän on päätynyt muun muassa yhdentoista ihmisen kännykän taustakuvaksi. 

Vanhemmat

Uudemmat

Virpi Mäkinen

Minulla on keltainen keinutuoli. Se on minun ensimmäinen omilla rahoilla hankkimani huonekalu. Ostin sen vanhojen tavaroiden liikkeestä Pattijoelta, josta olen kotoisin. Se on kulkenut mukanani ensin Ouluun ja siellä moneen eri asuntoon. Sitten se muutti kanssamme Kuortaneelle ja sieltä Seinäjoelle, jossa nyt asumme. Istun siinä ihmettelemässä elämää maalaten, kirjoittaen tai vielä tärkeämpää: lapsiamme sylitellen.

Voit kirjoittaa minulle: virpi@keltainenkeinutuoli.fi

Virpi Mäkinen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi