Sunnuntai 22.9.2019
"
Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Luuk. 17:14

Reissumuistoja

19.8.2019 06:11 | Virpi Myllyniemi
Kirjoittelen taas blogitekstiä asuntovaunussa, tällä kertaa ihan omassa pihassa. Aion nyt palata ajatuksissani hetkeksi Lofooteille ja tarjota teillekin tunnelmia sieltä. Alkukankeuksien jälkeen meillä oli oikein onnistunut pohjoisen reissu. Asuntovaunuilu tuli tutuksi, sillä reissumme kesti kokonaisuudessaan lähes neljä viikkoa. Toki lasten kanssa reissatessa arki on mukana, mutta silti se näyttäytyy siellä erilaisena. En esimerkiksi laittanut reissun aikana kertaakaan ruokaa, sillä mieheni hoiti tämän puolen erinomaisesti. Asuntovaunukokkailu ei ollut oikein meidän juttu, mutta sen sijaan kaasugrilli kulki mukanamme mitä eksoottisimpiin paikkoihin. Reissun aikana huomasimme sen, että lasten kanssa matkustaessa kannattaa minimoida asuntovaunun sisällä vietetty aika. Ja jos mukana on yksivuotias lapsi, niin syöttötuoli on tärkein asuntovaunun kaluste. 

Lofoottien reissusta teki erityisen onnistuneen se, että saimme ihastella näkymiä auringonpaisteessa ja meillä oli mukana ystävämme omalla asuntovaunullaan. Näin meidän porukka jakaantui mukavasti kahteen autokuntaan. Lisäksi etukäteen saadut matkavinkit osoittautuivat erinomaisiksi. Kiitos niitä jakaneille! Lofooteilla leiriydyimme yhdelle leirintäalueelle neljäksi yöksi, mistä teimme sitten päivänmittaisia reissuja. Vuorien näkeminen toi mieleeni vaihto-oppilaana vietetyt kuukaudet Itävallassa. Vuorikiipeily on muutenkin aina vedonnut minuun, ja yhtenä henkilökohtaisena tavoitteena reissussa minulla olikin kiivetä jonnekin, toki kokoonpanon sallimissa rajoissa. Niinpä heti tuloa seuraavana päivänä otimme selvää mahdollisesta kohteesta. 

Vuoren juurelta katsoessa huippu näytti siintävän hyvin korkealla, mutta päätimme lähteä matkaan. Olimme liikenteessä muutenkin hyvin rennolla asenteella; mennään sinne asti, mihin päästään. Pian maasto osoittautui hyvin jyrkäksi ja muutenkin vaikeakulkuiseksi. Mies sai lisätreeniä kipuamiseen nuorimman ollessa selkärinkassa, ja minä taas kuljin kolmevuotiaan rinnalla. Kiivetessä tuin häntä selästä, ja alastulo sujui minun reppuselässäni. Loput kulkivatkin omilla jaloillaan. Oltiinhan me mahtava näky, kun siinä vielä koira kulki joukossamme. Jälkikäteen ajateltuna mentiin ehkä pienellä riskillä, mutta fiilikseni oli aivan huikea: ”Me pystytään tähän!”

Seuraavan päivän ohjelmassa oli Lofoottien eteläkärkeen ajaminen. Aamu koitti hyvin lämpimänä ja autossa istumisen sijaan lapsia olisi houkutellut rannalle meneminen. Lupasimme, että perillä lapset pääsevät uimaan. Keli lähtiessä oli niin lämmin, että minä varustevastaavana lähdin reissuun aika keveällä varustuksella. Jonkin aikaa ajettuamme pysähdyimme perinteisillä valokuvauspaikoilla, jolloin tajusin tylyn tosiasian: minulla ja lapsilla ei todellakaan ole tarpeeksi vaatetta mukana. Kuinka tyhmä olinkaan, kun kuvittelin kärjessä olevan yhtä lämmintä kuin lähtöpaikassa. Kaiholla ajattelin kaikkia toppatakkeja, jota fiksuna olin mukaan vaunuun pakannut. Ne eivät nyt paljoa lämmittäneet. Ajattelin katteetonta rantapäivälupausta, jonka olin lapsille luvannut. Ja tämä kaikki vain siksi, että aikuiset halusivat nähdä kaiken mahdollisen. Parinkympin mittarilukema laski yhdeksään asteeseen, ja välillä ajoimme sankassa sumussa maisemien jäädessä arvailujen varaan. Mutta määränpään lähestyessä mittarilukema alkoi kuin alkoikin nousta, ja perillä meitä odotti auringonpaiste samaisissa parinkympin lähtölukemissa. Huh, huh, päivä oli pelastettu. Rohkeimmat uskaltautuivat siellä hyiseen veteen. Kyllä kannatti ajaa, sillä aavan meren näkeminen toi aivan oman lisänsä huikeisiin vuorimaisemiin. 

Alustavasti lähtöpäiväksi suunniteltuna aamuna säätiedotteet lupasivat juuri Lofooteille parasta keliä, joten emme millään raskineet käyttää sitä päivää ajamiseen vaan päätimme etsiä läheltä kunnon biitsin. Sellainen löytyikin pienen harhailun jälkeen. Kohde oli kuin mistäkin parhaasta rantalomakohteesta. Leiriytyminen rannalle kesti taas kauan aikaa, sillä olihan meillä paljon kannettavaa kaasugrillistä lähtien. Mutta edellispäivän kokemuksen perusteella vaiva kannatti, sillä päivälle saatiin mukavasti lisäpituutta, kun saimme syödä välillä kunnolla. Ja kokin ammattitaito oli jo tässä vaiheessa karttunut sille tasolle, ettei minua enää siihen hommaan edes huolittu. 

Jossain vaiheessa rantapäivää päätimme lähteä tutustumaan lähellä olevaan mukavaan pieneen kylään. Tavaroita veimme autoon useammassa erässä. Viimeiset laukut ehtivät olla rannalla hetkisen, kun pakkailimme tavaroita autolla. Ystäväämme odotti rannalla pieni yllätys: laukut olivat osaksi vedessä. Kyllähän me toki olimme reissun aikana saaneet tutustua vuorovesi-ilmiöön, mutta eipä se vain käynyt mielessä leppoista rantapäivää viettäessä. Muutaman tunnin päästä, kun kylästä palatessa ajoimme paikan ohi, oli biitsimme hävinnyt kokonaan. Onneksi ehdimme alta pois.

Reissu sisälsi luonnollisesti erittäin paljon ajamista, mutta meidän perheelle se ei ole ongelma. Kun asuu suvuista kaukana, karttuu matkustuskilometrejä väistämättä. Lähdöt eivät sen sijaan ole meidän perheen vahvuus. Luulen, että lähtöjen pitkittyminen onkin yksi syy, miksi matkat sujuvat mukavasti: kaikki ovat helpottuneita, kun pääsemme lähtemään. Ja koska myös vilkas nuorimmainen viihtyy hyvin autossa, tarjoaa matkustaminen harvinaisen rauhallista jutteluaikaa meille vanhemmille. Tämä oli ensimmäinen pidempi reissu, jossa lapsille ei ollut kavereita. Huonojen puolien lisäksi asialla oli se hyvä puoli, että sisarussuhteet vahvistuivat pakostakin. Mutta olihan se riemullinen yllätys, kun Ruotsin puolella pari sukulaisperhettä liittyi seuraamme. 

Molempien mummoloiden kautta matkamme jatkui Keuruun opistoseuroihin. Loppureissusta minulla oli pientä flunssaa, joten mieheni hieman aprikoi, kannattaako meidän enää Keuruulle ajaakaan. Vakuutin kyllä jaksavani hänen työvuoronsa siellä, enkä pitänyt edes vaihtoehtona sitä, että ajaisimme suoraan kotiin. Ja sitä paitsi lähtöaamuna oloni oli sangen hyvä. Taisin kuitenkin sanoa, että vaikka päällä seisten hoidan homman. Mutta enpä hoitanutkaan. Helteisessä litramyyntijonossa minua alkoi yhtäkkiä kovasti paleltaa. Hytisten selvisin lasten kanssa vaunulle, ja diagnoosi oli harvinaisen selvä. Eipä siinä muuta kuin miehelle soitto, ja kun hieman tokenin särkylääkkeillä, sain ensiavun kautta lääkekuurin. Niistä tulikin sitten vähän erilaiset seurat, kun minä nukuin illan vaunulla, ja mieheni oli lasten kanssa kentällä. Mutta onneksi aamulla jo olin matkustuskunnossa.
      
Tässä istuessa alkaa vähän paleltaa. Kun katselen ympärilleni, näyttää vaunu hieman erilaiselta, kun reissutavarat on purettu. Olihan se mahtava palata reissusta kotiin, vaikka haikeudella siivosinkin vaunusta viimeisiä reissutavaroita samalla kun Kesäseuraradiossa lausuttiin päätössanoja. Miten tämä kesä meni taas näin nopeasti? Haluaisin vielä viipyä tässä. Oman haikeuden tähän elokuuhun tuo se, että olen menossa töihin ensi viikolla. Näin tässä taas kävi. Olen kiitollinen paikasta, joka keväällä tarjoutui minulle ja olen innolla aloittamassa pikkuoppilaiden kanssa. Minun täytyy kuitenkin kulkea läpi kipu, jonka nuorimmaisen laittaminen päiväkotiin minussa herättää. Miten hukassa nyt olisinkaan, jos en voisi luottaa Taivaan Isän johdatukseen.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Virpi Myllyniemi

Meidän pihan reunasta alkaa pelto. Kesäisin vien siihen rajalle koivun alle tuolin. Se on minun kahvilani, toimistoni ja vauvan syöttöpaikkani. Saan seurata siinä läheltä viljan kasvua. Monesti siihen tulee pian muitakin tuoleja ympärille.
 
Olen vaimo miehelleni, kahdeksan lapsen äiti, opettaja ja opiskelija.
 
Tykkään kirjoittaa. Elämäni tarjoilee minulle paljon kirjoitusaiheita. Läheskään kaikki ajatukset eivät ehdi tekstiksi asti. Ei se haittaa, sillä aina tulee uusia aiheita.
 
Rakastan kevättä, sen lämpöä ja sitä, kun kaikki on puhkeamaisillaan.
 
Minua kiinnostavat asiat ja ajattelutavat, jotka auttavat ihmisiä jaksamaan paremmin: vaikkapa tuoli pellon laidalla.

Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: virpi.myllyniemi(at)gmail.com

Virpi Myllyniemi

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi