Torstai 17.10.2019
"
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Ps. 136:1

Mummoja ja vaareja päiväkoteihin – lisää yhteisöllisyyttä ja iloa

16.9.2019 14:13 | Virpi Myllyniemi
Olemme eläneet nyt noin kuukauden verran päiväkotiarkea. Alkusopeutumisien jälkeen voin nyt kiitollisena todeta arkemme sujuvan aivan hyvin. Toki kymmenhenkisen perheemme elämä on hyvin täyttä, kun molemmat vanhemmat käyvät töissä. Mutta se on myös mielekkään mukavaa. 

Suurin jännäys itselläni oli se, miten kahden nuorimman päiväkotitaival käynnistyy. On helpottavaa, että tällä hetkellä lapset viihtyvät hoidossa mukavasti. Päiväkoti on osoittautunut erittäin hyväksi, ja hoitajat ovat suurenmoisia.

Minua kuitenkin huolettaa eräs asia, jonka kanssa monet päiväkodit painiskelevat päivittäin: liian suuret ryhmäkoot. Yksinkertaisesti päiväkodeissa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, vaikka lakipykälät täyttyisivätkin. Ja silloin kun ajoittain lasten määrään tulee vielä tilapäisylityksiä, tilanne vaikeutuu entisestään. Ajatukseni ovat nyt erityisesti pienempien ryhmässä.

Tuntuukin ristiriitaiselta, että yhteiskunnassamme yleisesti pidetään suositeltavana, että äidit siirtyisivät nopeasti työelämään ja hyvinkin pienet lapset, jopa vauvat, vietäisiin hoitoon päiväkotiin. Koen, että päivähoitoa ihannoidaan kotihoidon kustannuksella. 

Jos kotiäidillä on neljä pientä lasta hoidettavanaan, sitä pidetään isona määränä. Mutta miksi sitä ei kauhistella, että lastenhoitajalla on sama määrä 1–2-vuotiaita hoidettavanaan? Usein ihastellaan sitä, miten pieni lapsi sopeutuu päiväkotiin. Jotta arki pyörisi päiväkodissa, olennaista on, että lapset oppivat kiltisti odottamaan omaa vuoroaan. Moni lapsi oppii päiväkodissa sen taidon yllättävän hyvin. Itse kuitenkin ajattelen, että yksivuotiaalta ei tällaista vielä pitäisi vaatia. Hänen tulisi saada omantahtista hoivaa, huolenpitoa, läheisyyttä ja turvaa. Ja erityisen tärkeältä tuntuu, että lapsi saisi kokea olevansa hyvä tyyppi, että hänestä iloittaisiin.

Aika vasta törmäsin lehtijuttuun, jossa todettiin, että pienten ryhmissä varhaiskasvatuksen suunnitelmiin kirjatut tavoitteet eivät useinkaan toteudu. Itseäni tuo ei yllätä. Tavoitteet kuulostavat erittäin hyviltä, mutta annetaanko päiväkodin henkilökunnalle mahdollisuutta toteuttaa niitä? Väitän, että nykyisillä henkilömitoituksilla vastaus on kielteinen.

Hienojen tavoitteiden toteutumista tärkeämpää itselleni on se, että pieni lapseni saisi mahdollisimman paljon syliä päiväkodissa. Kun resurssit ovat vähäiset, luonnollista on, että äänekkäästi tarpeitaan ilmaisevat saavat enemmän huomiota ja hiljaiset sopeutujat jäävät vähemmälle.

Mitä asialle voitaisiin tehdä? Toivoisin, että päiväkodin henkilökunta pitäisi isompaa meteliä työoloistaan. Toivoisin, että henkilökuntaa olisi enemmän. Toivoisin, että jokainen päättäjä, joka vähääkään on päättämässä päiväkodin arkeen liittyvistä asioista, viettäisi edes muutaman päivän itse päiväkodissa. Uskon, että sitä kautta tulisi lisää ymmärrystä ja taloudellista panostusta päivähoitoon.

Kaikki ei kuitenkaan ole kiinni rahasta. Minulla on unelma, jonka toteuttaminen ei vaatisi lisäeuroja. Aamuisin moni eläkeläinen herää aamuun, joka voi tuntua liiankin rauhalliselta. Samaan aikaan ruuhkavuosia elävät vanhemmat pakkaavat kiireisinä päiväkotilaisia autoihinsa – samalla funtsien ovatko kaikki tarvittavat tavarat kyydissä ja tulevan työpäivän tehtävät jo mielessä. Kun pienet saapuvat päiväkotiin, työntekijät yrittävät ehtiä hoivaamaan heitä kaikkia.

Miten ihanaa olisi, että eläkeläinen, joka saattaa kokea yksinäisyyttä tai kaivata lapsenlapsiaan, voisi kävellä lähipäiväkotiin lapsille seuraksi. Hän voisi istahtaa keinutuoliin ja ottaa syliin pieniä. Ei hänen tarvitsisi siellä pyllyjä pestä, ei selviytyä haastavasta kuravaateshowsta. Riittäisi, että olisi turvallisena aikuisena läsnä lapsille, juttelisi, lukisi tai vaikkapa pelaisi kaverina Kimble-peliä. 

Ei työvuorojen tarvitsisi olla pitkiä. Ja jos aamulla selkää kolottaisi liikaa, voisi pitää hyvillä mielin vapaapäivän. Uskon, että tällaisesta vapaaehtoistyöstä hyötyisivät niin lapset, vapaaehtoiset kuin henkilökuntakin. Eri-ikäisten kohtaamiset voisivat tuoda lisää yhteisöllisyyttä, iloa ja merkityksellisyyttä.

Voisimmeko tällä tavalla hiukan palata siihen yhteisöllisyyteen, jota koettiin, kun asuttiin vauvasta vaariin samassa pihapiirissä?

Vanhemmat

Uudemmat

Virpi Myllyniemi

Meidän pihan reunasta alkaa pelto. Kesäisin vien siihen rajalle koivun alle tuolin. Se on minun kahvilani, toimistoni ja vauvan syöttöpaikkani. Saan seurata siinä läheltä viljan kasvua. Monesti siihen tulee pian muitakin tuoleja ympärille.
 
Olen vaimo miehelleni, kahdeksan lapsen äiti, opettaja ja opiskelija.
 
Tykkään kirjoittaa. Elämäni tarjoilee minulle paljon kirjoitusaiheita. Läheskään kaikki ajatukset eivät ehdi tekstiksi asti. Ei se haittaa, sillä aina tulee uusia aiheita.
 
Rakastan kevättä, sen lämpöä ja sitä, kun kaikki on puhkeamaisillaan.
 
Minua kiinnostavat asiat ja ajattelutavat, jotka auttavat ihmisiä jaksamaan paremmin: vaikkapa tuoli pellon laidalla.

Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: virpi.myllyniemi(at)gmail.com

Virpi Myllyniemi

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi