Sääs­ki­lah­ti Jaak­ko

To­tuus te­kee va­paak­si syn­nin or­juu­des­ta. Ar­mos­ta saa voi­man us­kon tiel­lä kil­voit­te­le­mi­seen.

Van­han tes­ta­men­tin py­hät us­koi­vat tu­le­vaan pe­las­ta­jaan. Moni odot­ti ja toi­voin nä­ke­vän­sä Mes­si­aan. Odo­tus ei kui­ten­kaan to­teu­tu­nut hei­dän eli­nai­ka­naan. Ab­ra­ham ja muut py­hät ovat Raa­ma­tun mu­kaan kui­ten­kin pääs­seet Ju­ma­lan luo, vaik­ka ajal­li­nen elä­mä päät­tyi en­nen Mes­si­aan tu­loa maa­il­maan. Us­kon ih­me on sii­nä, et­tä mah­dot­to­mas­ta tu­lee mah­dol­lis­ta.

Epä­us­kon syy on syn­ti

Jee­sus pu­hui tä­män päi­vän teks­tis­sä juu­ta­lai­sil­le sekä toi­ses­sa vaih­to­eh­toi­ses­sa teks­tis­sä omil­le ope­tus­lap­sil­le. Epä­us­kon suu­rin syy on ai­na syn­ti. Syn­nin vuok­si sy­dän ei ole va­paa us­ko­maan. Juu­ta­lai­set ei­vät ym­mär­tä­neet Jee­suk­sen pe­rim­mäis­tä ole­mus­ta. He kä­vi­vät usein kes­kus­te­lua Jee­suk­sen kans­sa ja tun­si­vat hä­net tai­ta­vak­si opet­ta­jak­si ja vii­saak­si ju­lis­ta­jak­si. He ajat­te­li­vat kui­ten­kin ole­van­sa pa­rem­pia ja vii­saam­pia. He yrit­ti­vät saa­da usein Jee­sus­ta kiin­ni sa­nois­taan, mut­ta jou­tui­vat yhä uu­des­taan tap­pi­ol­le. (1. Kor. 1:18–20.)

Jee­sus oli va­paa pu­hu­maan Ju­ma­lan tah­don mu­kaan. Hän sa­noi to­tuu­den. Ei ole help­poa kuul­la to­tuut­ta, joka pal­jas­taa ih­mi­sen tur­mel­tu­nei­suu­den. Va­paus ei tule hel­pol­la. Eräs ih­mi­nen to­te­si pa­ran­nuk­sen teon ol­leen ai­van mah­do­ton­ta, mut­ta lo­pul­ta hän ei enää voi­nut pa­e­ta syn­nin­hä­tää. Pa­ran­nuk­sen ar­mon jäl­keen hä­nel­lä oli niin help­poa ol­la, et­tä hän ih­met­te­li, mik­si kaik­ki ei­vät tee pa­ran­nus­ta. Jee­sus oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta (Joh. 1:17). Mo­lem­pia tar­vi­taan au­tuu­den saa­vut­ta­mi­seen; to­tuus te­kee va­paak­si syn­nin or­juu­des­ta, ja ar­mos­ta saa voi­man us­kon­tiel­le ja kil­voi­tuk­seen.

Val­ta tu­lee Ju­ma­lal­ta

Jee­sus ha­lu­si, et­tä hä­nen seu­raa­jan­sa toi­mi­si­vat yh­teis­kun­nan par­haak­si. Hän sa­noi, et­tä kei­sa­ril­le kan­ne­tut ve­rot ovat oi­keu­tet­tu­ja (Mark. 12:17). Hal­lit­si­joi­den käyt­tä­mä val­ta tu­lee Ju­ma­lal­ta. Jee­sus sa­noi Pi­la­tuk­sel­le, et­tei hä­nel­lä oli­si val­taa tuo­mi­ta, jos Ju­ma­la ei sitä hä­nel­le oli­si an­ta­nut. (Joh. 19:10.) Jos Jee­sus suos­tui omas­sa elä­mäs­sä Pi­la­tuk­sen tuo­mit­ta­vak­si ja val­lan al­le, niin ei­kö mei­dän tu­li­si suos­tua myös esi­val­lan kun­ni­oit­ta­mi­seen?

Ope­tus­las­ten yh­tei­nen kil­voi­tus oli ai­heut­ta­nut usein sä­rö­jä. Eri­mie­li­syyk­siä hoi­det­tiin avoi­mes­ti kes­kus­te­le­mal­la ja Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­seen luot­ta­en. Jee­suk­sen va­roit­ta­vat sa­nat pal­jas­ta­vat ih­mi­sen luon­teen laa­dun. Olem­me her­käs­ti ko­rot­ta­mas­sa it­se­äm­me tois­tem­me ylä­puo­lel­le. ”--- joka tah­too tul­la tei­dän jou­kos­san­ne en­sim­mäi­sek­si, se ol­koon kaik­kien or­ja.” (Mark. 10: 42–44.) Pal­ve­le­mi­sen alt­tius rin­nas­tuu or­juu­teen: ”Joka tah­too tei­dän jou­kos­san­ne tul­la suu­rek­si, se ol­koon tois­ten pal­ve­li­ja” (Matt. 20:26-28). Se eh­kä ku­vaa sitä, et­tei aut­ta­mis­ta hal­lit­se mei­dän oma tah­tom­me, joka usein lait­taa eh­to­ja aut­ta­mi­sel­le, vaan et­tä tur­vau­tui­sim­me Ju­ma­lan täy­del­li­seen huo­len­pi­toon. Aut­ta­mi­sen vuok­si saa­tam­me me­net­tää ajal­li­sia va­ro­ja tai omaa ai­kaam­me, mut­ta aut­ta­mal­la saam­me hy­vän mie­len.

Ju­ma­lan an­teek­si­an­ta­mus on us­kon suu­rin si­säl­tö. Evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen jäl­keen myös lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­seen saa voi­maa. Ju­ma­lan huo­len­pi­to vä­lit­tyy usein Ju­ma­lan las­ten rak­kau­den kaut­ta.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 8:31–36

Raa­mat­tu 1992: Niil­le juu­ta­lai­sil­le, jot­ka nyt us­koi­vat hä­neen, Jee­sus sa­noi: ”Jos te py­syt­te us­kol­li­si­na mi­nun sa­nal­le­ni, te olet­te to­del­la ope­tus­lap­si­a­ni. Te opit­te tun­te­maan to­tuu­den, ja to­tuus te­kee teis­tä va­pai­ta.” He vas­ta­si­vat hä­nel­le: ”Me olem­me Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä, em­me me ole kos­kaan ol­leet ke­nen­kään or­jia. Kuin­ka voit sa­noa, et­tä meis­tä tu­lee va­pai­ta?” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jo­kai­nen, joka te­kee syn­tiä, on syn­nin or­ja. Or­ja ei pysy ta­los­sa ikui­ses­ti, mut­ta poi­ka py­syy. Jos Poi­ka va­paut­taa tei­dät, te olet­te to­del­la va­pai­ta.

Bib­lia: Niin Je­sus sa­noi niil­le Juu­da­lai­sil­le, jot­ka hä­nen us­koi­vat: jos te py­syt­te mi­nun pu­hees­sa­ni, niin te to­ti­ses­ti mi­nun ope­tus­lap­se­ni olet­te. Ja tei­dän pi­tää to­tuu­den ym­mär­tä­män, ja to­tuu­den pi­tää tei­dät va­pah­ta­man. Niin he vas­ta­si­vat hän­tä: me olem­me Ab­ra­ha­min sie­men, em­me­kä ole kos­kaan ke­nen­kään or­ji­na ol­leet; kuin­ka siis sinä sa­not: tei­dän pi­tää va­paik­si tu­le­man? Je­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: jo­kai­nen, joka te­kee syn­tiä, hän on syn­nin or­ja. Mut­ta ei or­ja pysy ijan­kaik­ki­ses­ti huo­nees­sa; vaan Poi­ka py­syy ijan­kaik­ki­ses­ti. Jos siis Poi­ka tei­dät va­paik­si te­kee, niin te to­ti­ses­ti olet­te va­paat.