JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Ju­ma­la pe­las­taa ja vah­vis­taa

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
1.12.2015 7.05

Juttua muokattu:

1.1. 23:21
2020010123213620151201070500

KUVA: H.H.

KUVA: H.H.

Pro­feet­ta Je­re­mia oli hy­vin nuo­ri, eh­kä pa­rin­kym­me­nen ikäi­nen pap­pis­su­vun vesa Je­ru­sa­le­min ku­pees­ta Ana­to­tis­ta, kun Ju­ma­la kut­sui hä­net kan­so­jen pro­fee­tak­si. Teh­tä­vä ei ol­lut Je­re­mi­an mie­leen: ”Voi, Her­ra, Ju­ma­la­ni, en minä osaa pu­hua, minä olen niin nuo­ri!” (Jer. 1:6.)

Ju­ma­la oli va­lin­tan­sa teh­nyt en­nen kuin Je­re­mia oli syn­ty­nyt maa­il­maan. Ju­ma­la roh­kai­si Je­re­mi­aa me­ne­mään sin­ne, mi­hin hän­tä käs­ke­tään ja pu­hu­maan, mitä hä­nen käs­ke­tään pu­hua: ”älä pel­kää ke­tään, sil­lä minä, Her­ra, olen si­nun kans­sa­si ja suo­je­len si­nua” (Jer. 1:8).

Je­re­mia ku­vaa lu­vun 30 alus­sa Juu­dan kan­san kär­si­mys­tä, joka sitä oli koh­dan­nut en­nus­tus­ten mu­kai­ses­ti: ”Kau­hun huu­to kii­rii: rau­ha on men­nyt­tä, vain pel­koa kaik­ki­al­la!” (Jer. 30:5.) Sa­man­kal­tai­sia en­nus­tuk­sia kuul­tiin usein Je­re­mi­an suus­ta. Sa­nat kuu­los­ti­vat kan­san kor­vis­sa mie­let­tö­mil­tä.

Je­re­mia jou­tui pu­hu­maan kan­saan­sa ja sen joh­ta­jia vas­taan, kun sa­maan ai­kaan use­at va­lep­ro­fee­tat oli­vat pu­hu­vi­naan Ju­ma­lan suul­la päin­vas­tais­ta sa­no­maa. Je­re­mi­an teh­tä­vää ei hel­pot­ta­nut se­kään, et­tä pu­heet en­nus­ti­vat me­nes­tys­tä Is­ra­e­lin kan­san vi­hol­li­sil­le.

Luo­ta Ju­ma­laan

Je­re­mi­an ai­ka­na Juu­dan kan­sa vie­tiin pak­ko­siir­to­lai­suu­teen Ba­by­lo­niin. Ju­ma­la käyt­ti kan­san­sa ku­rit­ta­mi­ses­sa apu­na myös vi­hol­lis­kan­san ku­nin­gas­ta. ”Suu­rel­la voi­mal­la­ni ja vä­ke­väl­lä kä­del­lä­ni minä olen luo­nut sekä maan et­tä ih­mi­set ja eläi­met, jot­ka maan pääl­lä ovat. Mi­nul­la on val­ta an­taa ne ke­nel­le hy­väk­si näen. Nyt minä an­nan tei­dän maan­ne pal­ve­li­jal­le­ni Ne­bu­kad­nes­sa­ril­le, Ba­by­lo­ni­an ku­nin­kaal­le.” (Jer. 27:5–6.)

Je­re­mi­an en­nus­tus­ten yti­mes­sä oli vies­ti, jos­sa Is­ra­e­lin kan­saa ke­ho­tet­tiin luot­ta­maan omien ky­ky­jen­sä ja eri­näis­ten liit­to­jen si­jaan Ju­ma­laan, jon­ka kä­des­sä oli myös Juu­dan kan­san vai­heet ja tu­le­vai­suus.

Je­re­mi­an kir­jan lu­vus­sa 30 Ju­ma­la loh­dut­taa is­ra­e­li­lai­sia aja­tuk­sel­la pak­ko­siir­to­lai­suu­den päät­ty­mi­ses­tä: ”Minä olen si­nun kans­sa­si ja pe­las­tan si­nut, sa­noo Her­ra.” (Jer. 30:11.) Ju­ma­la ei jät­tä­nyt pak­ko­siir­to­lai­suu­teen vie­tyä omai­suus­kan­saan­sa yk­sin ja vail­le toi­voa. Hän roh­kai­si ja vah­vis­ti hei­tä sa­nal­laan: ”Minä täy­tän lu­pauk­se­ni ja tuon tei­dät ta­kai­sin omaan maa­han­ne. Mi­nul­la on omat suun­ni­tel­ma­ni tei­tä var­ten, sa­noo Her­ra. Mi­nun aja­tuk­se­ni ovat rau­han ei­vät­kä tu­hon aja­tuk­sia: minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.” (Jer. 29:10–11.)

Ko­et­te­lee vaan ei hyl­kää

Je­re­mi­an kir­ja piir­tää meil­le ku­van Ju­ma­las­ta, jon­ka rak­kau­teen kuu­lu­vat niin yk­sit­täi­sen ih­mi­sen kuin ko­ko­nai­sen kan­san­kin koh­taa­mat ko­et­te­le­muk­set. Ko­et­te­le­muk­set rii­su­vat ih­mis­tä it­se­riit­toi­suu­des­ta ja oma­voi­mai­suu­des­ta.

Ju­ma­lan sa­nan va­los­sa ko­et­te­le­muk­set ovat Ju­ma­lan rak­kaut­ta, jol­la tai­vaal­li­nen Isä eri­tyi­ses­ti ve­tää mei­tä lä­hel­leen. Ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä tätä voi ol­la han­ka­la ym­mär­tää ja hy­väk­syä. Ih­mi­si­nä ha­lu­ai­sim­me sel­vi­tä elä­mäs­täm­me mah­dol­li­sim­man vä­hin vai­voin; ko­et­te­le­muk­sil­le ei tun­nu löy­ty­vän so­pi­vaa ai­kaa ei­kä paik­kaa.

Ajal­li­sen elä­män ko­et­te­le­muk­set saat­ta­vat kul­kea käsi kä­des­sä us­ko­ne­lä­män ko­et­te­le­mus­ten kans­sa. Ju­ma­lan hy­vyy­teen ja rak­kau­teen luot­ta­mi­nen on lu­jil­la, kun edes­sä on vain mus­taa ja yk­sit­täi­set­kin toi­von­pil­kah­duk­set tun­tu­vat hii­pu­van. Mie­li te­ki­si käy­dä oi­keut­ta Ju­ma­lan kans­sa Jo­bin ta­voin.

Ju­ma­la ei kiu­saa ja mu­ser­ra yli­voi­mais­ten taak­ko­jen al­le. Je­sa­jan suul­la an­net­tu lu­paus on ai­na tot­ta: ”Mur­tu­nut­ta ruo­koa hän ei mu­ser­ra, lam­pun hii­pu­vaa liek­kiä hän ei sam­mu­ta.” (Jes. 42:3.)

Toi­vo kan­taa

Je­re­mi­an kir­ja ker­too meil­le Ju­ma­lan pit­kä­mie­li­ses­tä ja kär­si­väl­li­ses­tä rak­kau­des­ta. Teks­tis­säm­me Ju­ma­la an­toi lu­pauk­sen ol­la kan­san­sa kans­sa, pe­las­taa sen ja var­jel­la sitä. Tämä lu­paus kos­kee jo­kais­ta Ju­ma­lan las­ta nyt ja ai­na.

Ju­ma­lan lap­sen huu­lil­la ol­koon huo­kaus tai­vaal­li­sen Isän puo­leen, et­tä hän li­säi­si meil­le us­koa. Us­kon kaut­ta saam­me luot­taa sii­hen, et­tä kai­kis­sa elä­män­vai­heis­sa, myös ras­kaim­pien ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä, Ju­ma­lan aja­tuk­set ei­vät ole tu­hon vaan rau­han aja­tuk­sia. Hän an­taa meil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.

An­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­miin tur­vau­tu­en toi­vo muut­tuu ker­ran nä­ke­mi­sek­si. Daa­vi­din psal­min sa­noin ru­koi­lem­me: ”Tut­ki mi­nut, Ju­ma­la, kat­so sy­dä­mee­ni. Ko­et­te­le mi­nua, kat­so aja­tuk­sii­ni. Kat­so, olen­ko vie­raal­la, vää­räl­lä tiel­lä, ja oh­jaa mi­nut iki­ai­ko­jen tiel­le.” (Ps. 139:23–24.)

P. M.

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Jer. 29–30

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 11/2015

14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys