JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Kaik­ki tu­lee Ju­ma­lan kä­des­tä

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
9.7.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:44
2020010123443620140709000000

Saar­naa­ja esit­te­lee it­sen­sä Daa­vi­din po­jak­si ja Is­ra­e­lin ku­nin­kaak­si (Saarn. 1:1,12). Saar­naa­ja, mah­dol­li­ses­ti ku­nin­gas Sa­lo­mo, et­sii elä­män tar­koi­tus­ta (Saarn. 1:12–2:23). Hän on löy­tä­nyt vas­tauk­sen: ”Vai­van­nä­kön­sä kes­kel­lä ih­mi­sel­lä ei ole muu­ta on­nea kuin syö­dä ja juo­da ja naut­tia elä­män ilois­ta. Minä huo­ma­sin, et­tä myös tämä tu­lee Ju­ma­lan kä­des­tä.” (Saarn. 2:24.)

Ju­ma­la lah­joit­taa ilon

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­set ym­pä­röi­vät Saar­naa­jan. Työn ras­kaus ja ih­mi­se­lä­män karu ra­jal­li­suus (1. Moos. 3:17–19) nos­ta­vat Saar­naa­jan kat­seen Ju­ma­laan: ”Juu­ri tämä on ki­peä kär­si­mys: sel­lai­se­na kuin hän oli tul­lut, hä­nen oli myös läh­det­tä­vä. Mitä hyö­tyä oli siis sii­tä, et­tä hän oli näh­nyt vai­vaa – tuu­len hy­väk­si! Kaik­ki päi­vän­sä hän ku­lut­ti pi­me­äs­sä huo­lia kan­ta­en, vai­vaa ja mur­het­ta kär­sien. Niin­pä olen­kin ha­vain­nut, et­tä on oi­kein ja pai­kal­laan syö­dä ja juo­da ja naut­tia elä­mäs­tä kai­ken sen vai­van kes­kel­lä, jota ih­mi­nen nä­kee vä­hi­nä Ju­ma­lan an­ta­mi­na elin­päi­vi­nään au­rin­gon al­la; sel­lai­nen on hä­nen osan­sa.” (Saarn. 5:15–17.)

Saar­naa­ja ha­vah­tuu: ”Sil­lä kuka voi syö­dä ja kuka iloi­ta il­man hän­tä?” Hän ha­vait­see Ju­ma­lan läs­nä­o­lon mer­ki­tyk­sen ih­mi­sen elä­mäs­sä: ”Sil­le, joka on hä­nel­le mie­leen, hän an­taa vii­saut­ta, tie­toa ja iloa, mut­ta syn­ti­sen hän pa­nee ko­ko­a­maan ja kar­tut­ta­maan hy­vää sil­le, joka on hä­nel­le mie­lui­nen. Mut­ta tä­mä­kin on tur­huut­ta ja tuu­len ta­voit­te­lua.” (Saarn. 2:25–26.)

Elä­mää ei voi ra­ken­taa omai­suu­den va­raan

Saar­naa­jan sa­nat, ”tur­huus ja tuu­len ta­voit­te­lu”, va­roit­ta­vat ih­mis­tä: elä­mää ei voi ra­ken­taa omai­suu­den va­raan. Kuo­le­man het­kel­lä ku­nin­gas Sa­lo­mol­la ei ol­lut tur­vaa, vaik­ka hä­nel­lä ”oli hal­lin­nas­saan kaik­ki ku­nin­gas­kun­nat Euf­ra­til­ta fi­lis­te­a­lais­ten maan ja Egyp­tin ra­jal­le as­ti. Ku­nin­kaat toi­vat hä­nel­le lah­jo­ja ja tun­nus­ti­vat hä­nen her­ruu­ten­sa koko hä­nen elä­män­sä ajan.” (1. Kun. 5:1).

Pe­rin­nön­ja­on avus­ta­mi­ses­ta kiel­täy­ty­nyt Jee­sus sa­noi vä­ki­jou­kol­le (Luuk.12:13–14): ”Kart­ta­kaa tar­koin kai­ken­lais­ta ah­neut­ta. Ei ku­kaan voi ra­ken­taa elä­mään­sä omai­suu­den va­raan, vaik­ka sitä oli­si kuin­ka pal­jon ta­han­sa.” Jee­sus esit­ti heil­le ver­tauk­sen: ”Oli ri­kas mies, joka sai maas­taan hy­vän sa­don. Hän miet­ti it­sek­seen: ’Mitä te­ki­sin? Mi­nun sa­to­ni ei mah­du enää mi­hin­kään.’ Hän päät­ti: ’Mi­nä­pä teen näin: pu­ran ait­ta­ni ja ra­ken­nan isom­mat nii­den si­jaan. Nii­hin minä ke­rään koko sa­to­ni ja kai­ken muun, mitä omis­tan. Sit­ten sa­non it­sel­le­ni: Kel­paa si­nun elää! Si­nul­la on kaik­kea hy­vää va­ras­tos­sa mo­nek­si vuo­dek­si. Le­pää nyt, syö, juo ja nau­ti elä­mäs­tä!’ Mut­ta Ju­ma­la sa­noi hä­nel­le: ’Sinä hul­lu! Tänä yö­nä si­nun sie­lu­si vaa­di­taan si­nul­ta ta­kai­sin. Ja kaik­ki, min­kä olet it­sel­le­si va­ran­nut – ke­nel­le se jou­tuu?’ ’Näin käy sen, joka ke­rää rik­kaut­ta it­sel­leen mut­ta jol­la ei ole aar­ret­ta Ju­ma­lan luo­na.’” (Luuk. 12:15–21.)

”Et­si­käät en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa”

Vuo­ri­saar­nas­saan (Matt. 5–7) Jee­sus an­taa si­säl­lön sa­noil­le ”kaik­ki tu­lee Ju­ma­lan kä­des­tä”. Jee­sus sa­noo: ”Ei ken­kään voi pal­vel­la kah­ta her­raa, sil­lä taik­ka hän tätä vi­haa ja tois­ta ra­kas­taa – –. Et­te voi pal­vel­la Ju­ma­laa ja mam­mo­naa. Sen täh­den sa­non minä teil­le: äl­kää mu­reh­ti­ko hen­ken­ne täh­den, mitä te syöt­te ja mitä te juot­te, ei­kä ruu­miin­ne täh­den, mil­lä te tei­tän­ne ver­hoot­te. Ei­kö hen­ki enem­pi ole kuin ruo­ka ja ruu­mis pa­rem­pi kuin vaa­te? (Matt. 6:24–25.)

Jee­sus ke­hot­taa kat­so­maan tai­vaan lin­tu­ja: ne ei­vät kyl­vä ei­vät­kö ko­koa, Tai­vaan Isä ruok­kii ne. Hän ke­hot­taa myös kat­so­maan ke­don kuk­ka­sia: ei­vät ne tee työ­tä ei­vät­kä keh­rää ja sil­ti kas­va­vat. ”Kui­ten­kin sa­non minä teil­le, et­tei Sa­lo­mon kai­kes­sa kun­ni­as­san­sa ol­lut niin vaa­te­tet­tu kuin yk­si heis­tä. – – Vaan et­si­käät en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­tan­sa, ja niin kaik­ki nä­mät teil­le an­ne­taan.” (Matt. 6:29–33.)

”Kuka us­koo mei­dän sa­no­mam­me?”

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä nou­see esil­le ky­sy­mys: ”Kuka us­koo mei­dän sa­no­mam­me? Kuka ym­mär­tää Her­ran kä­si­var­ren voi­man?” (Jes. 53:1).

Ju­ma­lan lap­set ovat ar­mah­det­tu­ja syn­ti­siä: ”Kai­ken on saa­nut ai­kaan Ju­ma­la, joka Kris­tuk­sen vä­li­tyk­sel­lä on teh­nyt mei­dän kans­sam­me so­vin­non ja us­ko­nut meil­le tä­män so­vi­tuk­sen vi­ran. Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan – –. Me olem­me siis Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­tä, ja Ju­ma­la pu­huu teil­le mei­dän kaut­tam­me. Pyy­däm­me Kris­tuk­sen puo­les­ta: suos­tu­kaa so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa. Kris­tuk­seen, joka oli puh­das syn­nis­tä, Ju­ma­la siir­si kaik­ki mei­dän syn­tim­me, jot­ta me hä­nes­sä sai­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kau­den.” (2. Kor. 5:18–21.)

Evan­ke­liu­mis­sa us­kon voi­ma ja vir­voi­tus

Saam­me iloi­ta Ju­ma­lan täy­del­li­ses­tä huo­len­pi­dos­ta ja ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vos­ta. Evan­ke­liu­mi, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä, on us­kon voi­ma. Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­nas­sa sy­dä­mis­säm­me soi jo uu­si vir­si: ”Kuul­kaa, mi­ten voi­ton­huu­to ka­jah­taa,

rie­mu rai­kuu pe­las­tet­tu­jen ma­joil­ta:

Her­ran käsi on

voi­mal­li­nen!

Her­ran käsi on mei­dän

yl­läm­me.

Her­ran käsi on

voi­mal­li­nen.

Minä en kuo­le, vaan elän

ja ker­ron Her­ran te­ois­ta.”

(Ps. 118:15–17.)

Kyös­ti Pie­vi­läi­nen

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: Saarn. 2:24–26

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 7–8/2014

4.12.2020

Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan.

En­hän luo­ta tur­haan, et­hän an­na vi­hol­li­sil­le­ni sitä rie­mua, et­tä he voit­ta­vat mi­nut! Ps. 25:1–2

Viikon kysymys