JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Kuo­le­man­pe­los­ta ja kat­ke­ruu­des­ta rau­haan ja rak­kau­teen

Päivämies
Hartauskirjoitukset
19.3.2018 6.10

Juttua muokattu:

31.12. 09:27
2019123109271920180319061000

Kah­den vel­jen kuo­le­ma jät­ti epä­us­koi­sen ys­tä­vä­ni si­sim­pään kuo­le­man­pe­lon.

Kuun­te­lin hä­nen ker­to­mus­taan sii­tä, mi­ten hän löy­si Ju­ma­lan rau­han. Hän oli ol­lut lap­suu­des­taan as­ti he­rän­neel­lä tun­nol­la.

– Us­ko­vai­sen py­hä­kou­lu­no­pet­ta­jan sa­nat ja pu­heet jät­ti­vät si­sim­pää­ni kai­pauk­sen oman­tun­non rau­haan. Myö­hem­min et­sin hen­gel­lis­tä ko­tia. Mi­nul­la oli hätä sie­lu­ni ti­las­ta.

Ki­peä ky­sy­mys

Nuo­ren per­heen­sä kans­sa hän muut­ti paik­ka­kun­nal­le, jol­la asui ys­tä­vä­ni us­ko­vai­sia su­ku­lai­sia.

– Kun hei­dän kans­saan tuli pu­het­ta us­ko­na­si­ois­ta, mi­nul­la oli pal­jon ky­sy­myk­siä. He pyy­si­vät seu­roi­hin, ja vä­hän vas­ta­ha­koi­ses­ti me­nin. Vii­mei­seen as­ti ki­pui­lin, on­ko se niin yk­sin­ker­tai­nen asia: vain us­koa syn­nit an­teek­si!

– Läh­din seu­rois­ta ko­tiin, mut­ta sa­man tien mi­nun oli pa­lat­ta­va su­ku­lais­ta­loon. Ha­lu­sin us­koa. En osaa ku­va­ta tun­te­mi­si­a­ni, mut­ta muis­tan, mi­ten hel­pot­tu­nut ja on­nel­li­nen olin, kun mi­nul­le saar­nat­tiin syn­nit an­teek­si.

Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja

Et­si­jä sai rau­hat­to­mal­le tun­nol­leen Ju­ma­lan rau­han ja tun­si iloa löy­tä­mäs­tään.

Tuo­ta iloa ihas­te­lee myös lau­lun­te­ki­jä: ”Mikä ar­mo­si mit­ta, oi Her­ra, mi­nun koh­dal­le mää­rät­ty. Ole kii­tet­ty, Her­ra­ni Jee­sus…” (Sl. 295:4.)

Kun syn­tien­sä vuok­si Ju­ma­las­ta eros­sa elä­nyt ih­mi­nen us­koo syn­tin­sä an­teek­si, hän pa­laa Ju­ma­lan yh­tey­teen, hä­nen Hen­ken­sä osal­li­suu­teen, ja hä­nes­tä tu­lee van­hurs­kas, Ju­ma­lal­le kel­paa­va.

Apos­to­li Paa­va­li ki­teyt­tää Ju­ma­lan ar­mo­jär­jes­tyk­sen seu­raa­vas­ti: ”Tämä Ju­ma­lan van­hurs­kaus tu­lee us­kos­ta Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, ja sen saa­vat omak­seen kaik­ki, jot­ka us­ko­vat. Kaik­ki ovat sa­mas­sa ase­mas­sa, sil­lä kaik­ki ovat teh­neet syn­tiä ja ovat vail­la Ju­ma­lan kirk­kaut­ta mut­ta saa­vat hä­nen ar­mos­taan lah­jak­si van­hurs­kau­den, kos­ka Kris­tus Jee­sus on lu­nas­ta­nut hei­dät va­paik­si.” (Room. 3:22–24.)

Oma ide­at ja pon­nis­tuk­set ei­vät au­ta

Ju­ma­lan van­hurs­kau­den saa­vat omak­seen ne, jot­ka us­ko­vat.

Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja, ei ih­mi­sen omien pyr­ki­mys­ten ja pää­tel­mien tu­los.

Us­kon lah­jan saa­nut elää Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa, ai­na uu­des­taan evan­ke­liu­miin tur­vau­tu­en. Sii­tä hän saa voi­maa.

Paa­va­li, joka ai­ka­naan vah­vis­ti Fi­lip­pin kris­tit­ty­jä, roh­kai­see tä­män­kin päi­vän kil­voit­te­li­joi­ta: ”äl­kää ol­ko mis­tään huo­lis­san­ne, vaan saat­ta­kaa ai­na se, mitä tar­vit­set­te, ru­koil­len, ano­en ja kiit­tä­en Ju­ma­lan tie­toon. Sil­loin Ju­ma­lan rau­ha, joka ylit­tää kai­ken ym­mär­ryk­sen, var­je­lee tei­dän sy­dä­men­ne ja aja­tuk­sen­ne, niin et­tä py­syt­te Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa.” (Fil. 4:6–7.)

Mat­ka evan­ke­liu­min hoi­dos­sa

Edel­leen apos­to­li ke­hot­taa: ”Val­lit­koon tei­dän sy­dä­mis­sän­ne Kris­tuk­sen rau­ha, jo­hon tei­dät on yh­den ja sa­man ruu­miin jä­se­ni­nä kut­sut­tu.” (Kol. 3:15).

Kris­tuk­sen ruu­miin, Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan, sy­vin ole­mus on ”van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17).

Kun rau­haa et­si­nyt ys­tä­vä­ni ot­ti us­kol­la vas­taan an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min, hän pää­si ko­ke­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­kas­ta­vaa huo­len­pi­toa.

Vaik­ka tun­te­mi­set mat­kal­la vaih­te­le­vat ja epäi­lyk­set tah­to­vat es­tää us­ko­mas­ta va­paas­ti, Ju­ma­lan lap­sen sy­dä­men poh­ja­vi­re on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa. Se on sitä sik­si, et­tä hä­nen tur­van­sa on Ju­ma­lan ar­mo­työs­sä: ”Ei siis al­la kiu­saus­ten epäil­lä nyt tar­vit­se, ei­kä tiel­lä huo­kaus­ten epä­toi­vo val­lit­se, kun on täy­si so­vi­tus, sie­lun tur­va, pe­las­tus” (Vk. 301:4).

Pu­hut­te­le­va van­hus

Mi­nua pu­hut­te­lee vies­ti van­huk­ses­ta, joka oli saa­nut us­koa syn­tin­sä an­teek­si ja pa­la­ta lap­suu­ten­sa us­koon.

Kun joku ky­syi, ei­kö hän ole kat­ke­ra men­neis­tä eri­seu­ran ajois­ta, hän sa­noi: ”An­teek­si­an­ta­mus on sitä var­ten.”

Us­ko an­teek­si­an­ta­muk­seen oli tuo­nut hä­nel­le Ju­ma­lan rau­han ja rak­kau­den mie­len. Rau­han ja rak­kau­den evan­ke­liu­min kuu­lut­ta­mi­nen on Jee­suk­sen omil­leen an­ta­ma teh­tä­vä, joka on yhä voi­mas­sa.

Teks­ti: Mar­ja-Lii­sa Si­vu­la

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 14.3.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Jar­mo Määt­tä

3.7.2020

Minä tun­nus­tin si­nul­le syn­ti­ni, en sa­lan­nut pa­ho­ja te­ko­ja­ni. Minä sa­noin: "Tun­nus­tan syn­ti­ni Her­ral­le." Sinä an­noit an­teek­si pa­hat te­ko­ni, otit pois syn­tie­ni taa­kan. Ps. 32:5

Viikon kysymys