Jee­suk­sen tun­ne­tuin­ta pu­het­ta kut­su­taan Vuo­ri­saar­nak­si. Ni­men­sä puhe on saa­nut sii­tä, et­tä Jee­sus piti sen vuo­rel­la. Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, kuin­ka suu­ret vä­ki­jou­kot seu­ra­si­vat Jee­sus­ta. Kun Jee­sus näki hei­dät, hän nou­si vuo­rel­le ja is­tuu­tui. Sit­ten hän al­koi opet­taa. (Matt. 5:1–2.)

Mik­si Jee­suk­sen seu­ras­sa oli Vuo­ri­saar­nan ai­ka­na pal­jon vä­keä? Evan­ke­lis­ta Mat­teus ker­too, et­tä Jee­sus oli hil­jat­tain aloit­ta­nut jul­ki­sen toi­min­tan­sa, ja hä­nen mai­neen­sa oli kii­ri­nyt jo koko Syy­ri­an alu­eel­le. Jee­sus oli opet­ta­nut seu­dun sy­na­go­gis­sa ja ju­lis­ta­nut ilo­sa­no­maa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Hä­nen luok­seen tuo­tiin eri­lai­sis­ta tau­deis­ta kär­si­viä ih­mi­siä, ja Jee­sus pa­ran­si hei­dät. (Matt. 4:23–25.) Ei si­ten ol­lut ih­me, et­tä Jee­suk­sen mu­ka­na kul­ki suu­ri jouk­ko ih­mi­siä.

Jee­sus opet­ti us­ko­mi­sen lah­jan tär­key­des­tä

Ke­nel­le ja mitä Jee­sus opet­ti Vuo­ri­saar­nas­sa? Vuo­ri­saar­na on niin ri­kas ja laa­ja, et­tä sen si­säl­töä on vai­kea luon­neh­tia ly­hy­es­ti. Vuo­ri­saar­nan ko­ko­nai­suu­des­ta on kui­ten­kin pää­tel­tä­vis­sä, et­tä puhe oli suun­nat­tu en­si si­jas­sa Jee­suk­sen seu­raa­jil­le, hä­nen ope­tus­lap­sil­leen eli us­ko­vai­sil­le ih­mi­sil­le. Tämä käy il­mi myös Mat­teuk­sen ta­pah­tu­ma­ku­vauk­ses­ta. (Matt. 5:2).

Vuo­ri­saar­nan kes­kei­nen sa­no­ma kos­ket­taa­kin sy­väs­ti Jee­suk­sen seu­raa­jien elä­mää. Jee­sus opet­taa laa­jas­sa ope­tus­ko­ko­nai­suu­des­sa us­ko­vai­sen ih­mi­sen osas­ta maan pääl­lä, us­ko­mi­sen lah­jan tär­key­des­tä ja Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta elä­män eri vai­heis­sa.

Jee­sus opet­ti saar­nas­saan pu­hut­te­le­vas­ti asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tyk­ses­tä ja ih­mi­sel­le tär­keim­mis­tä pe­ru­sar­vois­ta. Vuo­ri­saar­nas­sa, ku­ten use­as­ti muul­loin­kin, Jee­sus käyt­ti ha­vain­nol­li­sia, kuu­li­joil­le ym­mär­ret­tä­viä ver­tauk­sia ja kie­li­ku­via. Jee­sus aset­ti vas­tak­kain ajal­li­sen elä­män pyr­ki­myk­set ja ian­kaik­ki­sen elä­män osal­li­suu­den. Täs­sä hän käyt­tää ku­vaa aar­tees­ta, joka mer­kit­see Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa ih­mi­sel­le tär­kein­tä asi­aa.

Ajal­li­set aar­teet ovat ka­to­a­via

Jee­suk­sen ope­tus on py­säyt­tä­vä ja ai­na ajan­koh­tai­nen: ”Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen” (Matt. 6:20). Jee­sus opet­taa yti­mek­kääs­ti, kuin­ka us­ko­mi­sen asi­an tu­li­si ol­la ih­mi­sel­le tär­kein­tä. Kun ih­mi­nen us­koo ja seu­raa Jee­sus­ta, hä­nel­lä on aar­re odot­ta­mas­sa tai­vaas­sa. Jee­sus myös pe­rus­te­lee ope­tuk­sen­sa. Hän ku­vaa sitä, kuin­ka ajal­li­sen elä­män saa­vu­tuk­set, ”aar­teet maan pääl­lä”, ovat vain vä­li­ai­kai­sia – toi­sin kuin tai­vaal­li­set aar­teet. Koit ja ruos­te te­ke­vät työ­tään ja var­kaat va­ras­ta­vat. (Matt. 6:19–20.)

Jo­kai­nen meis­tä voi tä­nään­kin pel­kän ar­ki­ko­ke­muk­sen pe­rus­teel­la yh­tyä Jee­suk­sen ope­tuk­seen ajal­li­sen hä­vi­ä­mi­ses­tä. Kau­nein ja par­hai­ten ra­ken­net­tu ra­ken­nus ker­ran hä­vi­ää, hie­noin au­to­kin me­nee lo­pul­ta ro­mu­tet­ta­vak­si. Työ­e­lä­mäs­sä saa­tu me­nes­tys, kun­nia ja mai­ne him­me­nee ja unoh­tuu ajan saa­tos­sa. Mi­kään ajal­li­sis­ta asi­ois­ta ei ole py­sy­vää. Koko elä­män lah­ja­kin on ikui­suu­den rin­nal­la ly­hyt: ”Vain kou­ral­li­sen päi­viä sinä an­noit mi­nul­le, elä­mä­ni on si­nun sil­mis­sä­si kuin ohi­kii­tä­vä het­ki. Vain tuu­len­hen­käys ovat ih­mi­set, kaik­ki tyyn­ni.” (Ps. 39:5.)

Sik­si Jee­sus opet­taa, et­tä ih­mi­sen ei tule lii­kaa kiin­tyä ajal­li­sen elä­män asi­oi­hin ja ra­ken­taa elä­mään­sä nii­den va­raan. Jee­sus ei kui­ten­kaan vä­hät­te­le ajal­li­sen elä­män tar­pei­ta, vaan hän opet­taa asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä. Jos ajal­li­set asi­at tu­le­vat lii­an tär­keik­si, us­ko­mi­sen asia voi jää­dä taka-alal­le tai me­net­tää ko­ko­naan mer­ki­tyk­sen­sä. Tätä Jee­sus tar­koit­taa to­de­tes­saan: ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6:21). On tär­kein­tä, et­tä sy­dä­men asuk­kaa­na on elä­män her­ra Jee­sus ja ih­mi­nen omis­taa us­kon lah­jan.

Jee­sus muis­tut­taa: ”Ku­kaan ei voi pal­vel­la kah­ta her­raa. Jos hän tois­ta ra­kas­taa, hän vi­haa tois­ta; jos hän tois­ta pi­tää ar­vos­sa, hän hal­vek­sii tois­ta.” Jee­suk­sen mu­kaan hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät voi pal­vel­la sekä Ju­ma­laa et­tä mam­mo­naa. (Matt. 6:24.)

Aar­tei­ta tai­vas­ta var­ten

Mitä tar­koit­taa aar­tei­den ko­ko­a­mi­nen tai­vaa­seen? Jee­sus vas­taa tä­hän myö­hem­min Vuo­ri­saar­nas­sa: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan” (Matt. 6:33). Tämä mer­kit­see kuu­li­ai­suut­ta Ju­ma­lan sa­nal­le ja Jee­suk­sen seu­raa­mis­ta opis­sa, elä­mäs­sä ja kär­si­mi­ses­sä. En­nen muu­ta se tar­koit­taa Jee­suk­sen so­vi­tus­työn us­ko­mis­ta oma­koh­tai­ses­ti: Jee­sus on mi­nut­kin lu­nas­ta­nut ja ar­mos­ta val­mis­ta­nut mi­nul­le tien tai­vaal­lis­ten aar­tei­den omis­ta­jak­si.

Jee­suk­sen Vuo­ri­saar­na oli vai­kut­ta­va. Mat­teus ker­too, et­tä kun Jee­sus oli lo­pet­ta­nut pu­heen­sa, kan­san­jou­kot oli­vat häm­men­nyk­sis­sä. ”Hän opet­ti niin kuin se, jol­le on an­net­tu val­ta, ei niin kuin lai­no­pet­ta­jat.” (Matt. 7:28–29.) Ar­mon ja loh­du­tuk­sen sa­nat, ku­vaus Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta ja Ju­ma­lan rak­kau­den suu­ruu­den kir­kas­ta­mi­nen läm­mit­ti­vät mo­nien kuu­li­joi­den sy­dä­miä.

Jee­sus opet­taa yhä yh­tä vai­kut­ta­vas­ti. Maan pääl­lä on vie­lä­kin Jee­suk­sen seu­raa­jien jouk­ko, joka Py­hän Hen­gen voi­mal­la ja Jee­suk­sen an­ta­mal­la val­tuu­tuk­sel­la kuu­lut­taa ajas­sam­me asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä: ”äl­kää koot­ko it­sel­len­ne aar­tei­ta maan pääl­le – – Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen” (Matt. 6:19–20). Syn­te­jään ka­tu­val­le ih­mi­sel­le ju­lis­te­taan syn­nin­pääs­töä Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Täl­löin koo­taan aar­tei­ta tai­vaa­seen.

Ant­ti Sa­ve­la

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: Matt. 6:19–21

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 3/2014