JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Sa­mu­el, Is­ra­e­lin vii­mei­nen tuo­ma­ri

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
12.2.2014 10.24

Juttua muokattu:

1.1. 23:42
2020010123421220140212102400

Sa­mu­e­lin kir­jat kuu­lu­vat Van­han tes­ta­men­tin his­to­ri­a­kir­joi­hin. En­sim­mäi­nen kir­ja ker­too Is­ra­e­lin kan­san vai­heis­ta Sa­mu­e­lin ajois­ta ku­nin­gas Sau­lin kuo­le­maan as­ti ja toi­nen ku­vaa Daa­vi­din ku­nin­kuu­den kaut­ta.

Sa­mu­el eli noin 1 000 vuot­ta en­nen Kris­tus­ta. Hä­nen elä­män­sä ja toi­min­tan­sa liit­tyy nii­hin ta­pah­tu­miin, jol­loin tuo­ma­rien joh­ta­ma ha­ja­nai­nen hei­mo­liit­to muut­tui ku­nin­gas­ten hal­lit­se­mak­si kan­sal­lis­val­ti­ok­si. Vii­mei­nen tuo­ma­rien ajan kan­san­joh­ta­ja ja pro­feet­ta Sa­mu­el voi­te­li maan en­sim­mäi­sek­si ku­nin­kaak­si ben­ja­mi­ni­lai­sen Sau­lin.

Saul luo­pui Ju­ma­las­ta

Saul me­net­ti luo­pu­muk­sen­sa vuok­si ku­nin­kuu­ten­sa. Her­ra sa­noi: ”Minä ka­dun, et­tä tein Sau­lis­ta ku­nin­kaan, sil­lä hän on luo­pu­nut mi­nus­ta ei­kä ole täyt­tä­nyt käs­ky­ä­ni” (1. Sam. 15:11). Tä­män jäl­keen Sa­mu­el Ju­ma­lan joh­ta­ma­na voi­te­li uu­dek­si hal­lit­si­jak­si bet­le­he­mi­läi­sen Ii­sain nuo­rim­man po­jan, Daa­vi­din.

Seu­raa­va ly­hyt kat­kel­ma van­has­ta Sa­mu­e­lis­ta, mie­huu­den voi­mis­sa ole­vas­ta Sau­lis­ta ja nuo­res­ta Daa­vi­dis­ta va­lai­see tii­vis­te­tys­ti eräs­tä Is­rae-lin kan­san mer­kit­tä­vää vai­het­ta. ”Sa­mu­el ot­ti öl­jy­sar­ven­sa ja voi­te­li Daa­vi­din sii­nä vel­jes­ten kes­kel­lä, ja Her­ran hen­ki tuli Daa­vi­diin ja py­syi hä­nes­sä sii­tä päi­väs­tä al­ka­en. Sit­ten Sa­mu­el pa­la­si Ra­maan. Her­ran hen­ki siir­tyi pois Sau­lis­ta, ja Her­ran lä­het­tä­mä paha hen­ki al­koi ah­dis­taa hän­tä.” (1. Sam. 16:13–14.)

Sa­mu­e­lin toi­min­ta us­kon­nol­li­se­na he­rät­tä­jä­nä ja nä­ki­jä­nä koi­tui­kin koko kan­san pe­las­tuk­sek­si. Is­ra­el saat­toi us­kon­ton­sa säi­lyt­tä­en ke­hit­tyä yh­te­näi­sek­si ku­nin­gas­kun­nak­si.

Ru­kous­ten lap­si

Sa­mu­e­lin elä­mää oh­ja­si syn­ty­mäs­tä as­ti ih­meel­li­nen Ju­ma­lan joh­da­tus. Hä­nen hep­re­an­kie­li­nen ni­men­sä­kin, joka mer­kit­see Ju­ma­lal­ta pyy­det­tyä, viit­taa tä­hän. Sa­mu­el oli ru­kous­ten lap­si. Hä­nen äi­tin­sä oli Han­na ja isän­sä El­ka­na. Han­na toi­voi las­ta ja lu­pa­si ru­kouk­ses­saan, et­tä luo­vut­tai­si tu­le­van lap­sen­sa na­sii­rik­si eli Her­ran pal­ve­luk­seen ero­te­tuk­si koko elä­män­sä ajak­si. Kun lap­si syn­tyi, Han­na an­toi hä­nel­le ni­men Sa­mu­el ja sa­noi: ”Her­ral­ta minä hän­tä pyy­sin” (1. Sam. 1:20).

Lap­suu­des­taan al­ka­en Sa­mu­el kas­voi Sii­lon py­hä­kös­sä pap­pi Ee­lin hoi­vis­sa. Ef­rai­min alu­eel­la si­jait­se­va Sii­lo oli koko maan us­kon­nol­li­sen elä­män kes­kus vuo­si­sa­to­jen ajan, ja siel­lä oli ta­pa­na viet­tää vuo­sit­tain Her­ran juh­laa. Lu­va­tun maan val­loi­tuk­sen jäl­keen Joo­sua vei Il­mes­tys­ma­jan Sii­loon, kun­nes fi­lis­te­a­lai­set Ee­lin ai­ka­na sai­vat sen val­la­tuk­si. Sii­lon temp­pe­lis­sä nuo­ri Sa­mu­el sai yöl­li­sen kut­sun Ju­ma­lal­ta. Sa­mu­el luu­li Ee­lin kut­su­van hän­tä. Kut­sun yhä uu­siu­tu­es­sa hän sai kas­vat­ta­jal­taan neu­von vas­ta­ta sii­hen, et­tä ”Puhu, Her­ra, pal­ve­li­ja­si kuu­lee”.

Sa­mu­e­lia on elä­män­teh­tä­vän­sä mu­kaan luon­neh­dit­tu ”toi­sek­si Moo­sek­sek­si”. Yh­tä­läi­syys on ha­vait­ta­vis­sa jo ti­lan­teis­ta, jol­loin Moo­ses ja Sa­mu­el kut­sut­tiin Her­ran pal­ve­luk­seen. Kun Ju­ma­la kut­sui Moo­ses­ta Hoo­re­bil­la pa­la­vas­ta pen­saas­ta, Moo­ses vas­ta­si: ”Täs­sä minä olen” (2. Moos. 3:4). Sekä Sa­mu­e­lin et­tä Moo­sek­sen vas­tauk­sis­ta il­me­nee nöy­rä kuu­li­ai­suus ot­taa vas­taan Ju­ma­lan an­ta­ma teh­tä­vä. Kuu­li­ai­suut­ta seu­raa Ju­ma­lan siu­naus.

Sa­mu­el luot­ti Ju­ma­laan

Ee­lin su­vun kuo­le­man jäl­keen Sa­mu­el al­koi vai­kut­taa ene­ne­väs­sä mää­rin kan­san­sa joh­ta­ja­na. Hä­nen käs­kys­tään kan­sa uu­dis­ti us­kol­li­suu­den lii­ton Her­ran kans­sa. Fi­lis­te­a­lais­ten uh­ka saa­tiin tor­ju­tuk­si ja lii­to­nark­ku saa­tiin ta­kai­sin. Sa­mu­el ke­hot­ti kan­saa luo­pu­maan vie­rais­ta ju­ma­lis­ta ja pa­laa­maan Her­ran luo. Ju­ma­lan Hen­gen vai­ku­tus sai muo­ka­ta sy­dä­miä ja muut­taa mie­let. Is­ra­e­li­lai­set hä­vit­ti­vät baa­lit ja as­tar­tet ja pal­ve­li­vat ai­no­as­taan Her­raa. Kan­sa paas­to­si Her­ran edes­sä ja pa­ran­nuk­seen käy­den se tun­nus­ti: ”Me olem­me rik­ko­neet Her­raa vas­taan.”

Kun tais­te­lu vi­hol­lis­ta vas­taan oli pe­lot­ta­vaa, Sa­mu­el kan­san pyyn­nös­tä huu­si avuk­si Her­raa. Hän ot­ti ka­rit­san ja uh­ra­si sen polt­touh­ri­na Her­ral­le. Ju­ma­la vas­ta­si Sa­mu­e­lin ru­kouk­seen. Hän var­je­li ja aut­toi kan­saan­sa. Kun vi­hol­li­nen oli ku­kis­tet­tu, Sa­mu­el ot­ti ki­ven. Hän an­toi sil­le ni­men Eben-Eser, Avun­ki­vi, ja sa­noi: ”Tä­hän as­ti Her­ra on aut­ta­nut mei­tä” (1. Sam. 7: 12).

Sa­mu­e­lin us­koon ja ope­tuk­seen vii­ta­taan Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa. Kun apos­to­li Pie­ta­ri piti pu­heen­sa Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä Sa­lo­mon pyl­väi­kös­sä, hän ke­hot­ti kuu­li­joi­taan kään­ty­myk­seen ja ka­tu­muk­seen syn­neis­tä ja kat­so­maan Va­pah­ta­jaa. Pie­ta­ri mai­nit­see Sa­mu­e­lin pu­hu­es­saan pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sis­ta: ”Hä­nen Voi­del­tun­sa tuli kär­siä ja kuol­la. – – Sa­moin ovat muut pro­fee­tat, niin Sa­mu­el kuin kaik­ki myö­hem­mät­kin, kan­sal­le pu­hu­es­saan myös en­nus­ta­neet näis­tä päi­vis­tä.” (Ap. t. 3:18, 24.)

Kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri

Sa­mu­e­lin sa­nat tot­te­le­mat­to­muu­teen lan­gen­neel­le ku­nin­gas Sau­lil­le oli­vat va­ka­vat: ”Kum­pi on Her­ral­le mie­leen, uh­rit vai kuu­li­ai­suus? Kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri, tot­te­le­mi­nen pa­rem­pi kuin oi­nas­ten ras­va. – – Sinä olet hy­län­nyt Her­ran sa­nan. Sik­si hän hyl­kää si­nun ku­nin­kuu­te­si.” (1. Sam. 15:22–23.)

Jo­kai­sel­ta kil­voit­te­li­jal­ta ky­sy­tään oma­koh­tais­ta us­koa Ju­ma­laan, luot­ta­mus­ta hä­nen apuun­sa ja joh­da­tuk­seen­sa sekä kuu­li­ai­suut­ta Ju­ma­lan ää­nel­le. Ju­ma­lan lap­set ovat elä­vi­nä ki­vi­nä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus (Ef. 2:20). Us­ko an­taa voi­man kul­kea en­tis­ten mat­ka­mies­ten saa­tos­sa, lam­mas­ten puo­les­ta hen­ken­sä an­ta­neen Hy­vän Pai­me­nen ar­mol­li­ses­sa hoi­dos­sa.

Pent­ti Sau­lio

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: 1. Sam. 2:18, 19, 26

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 2/2014

7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys