JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Toi­vo pil­kah­taa hä­vi­tyk­sen kes­kel­lä

Päivämies
Hartauskirjoitukset
15.5.2018 6.23

Juttua muokattu:

31.12. 09:27
2019123109274620180515062300

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa on kir­ja, joka on Bib­li­as­sa ni­met­ty Je­re­mi­an Va­li­tus­vir­sik­si. Sii­nä kir­joit­ta­ja, pro­feet­ta Je­re­mia va­lit­taa vuon­na 586 eKr. ta­pah­tu­nut­ta Je­ru­sa­le­min hä­vi­tys­tä.

Var­mas­ti se oli sur­kea näky, joka avau­tui ih­mis­ten sil­mien eteen. ”Voi mi­ten yk­sin on­kaan nyt kau­pun­ki”, ku­vai­lee Je­re­mia en­nen niin yl­vään kau­pun­gin tu­hou­tu­mis­ta, jon­ka Ju­ma­la oli sal­li­nut. (Val. 1:1) ”Tämä ta­pah­tui pro­feet­to­jen syn­tien täh­den, pap­pien rik­ko­mus­ten täh­den. He vuo­dat­ti­vat kau­pun­gis­sa vi­at­to­mien ver­ta” (Val. 4:13).

Hen­ki sen­tään sääs­tyi

Hä­vi­tyk­sen näh­nee­nä Je­re­mia kat­soo kui­ten­kin toi­veik­kaa­na eteen­päin: ”Her­ran ar­moa on se, et­tä vie­lä eläm­me” (Val. 3:22). Vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä mo­nes­ti kir­kas­tuu, kuin­ka suu­ri on elä­män lah­ja. On­net­to­muu­des­ta pe­las­tu­nut saat­taa saa­da sen ym­mär­ryk­sen, et­tä Ju­ma­la oli en­ke­lei­neen var­je­le­mas­sa.

Jos­kus kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä ”oli­pa mi­nul­la tuu­ria”. Ih­mi­sen elä­män­lan­ka ei ole min­kään tuu­rin va­ras­sa, vaan jo­kai­nen as­kel on Ju­ma­lan kä­sis­sä. Ju­ma­la an­taa on­nen ja sal­lii on­net­to­muu­den, mut­ta Ju­ma­la ei ole kiu­saa­ja pa­huu­teen, niin kuin apos­to­li Jaa­kob sii­tä kir­jees­sään kir­joit­taa (Jaak. 1:13).

Kii­tol­li­suus ian­kaik­ki­ses­ta aar­tees­ta

Ku­nin­gas Daa­vid oli kii­tol­li­nen Ju­ma­lan lah­jois­ta: ”Kii­tä Her­raa sie­lu­ni ja kaik­ki mitä mi­nus­sa on hä­nen py­hää ni­me­än­sä. Kii­tä Her­raa sie­lu­ni ja älä unoh­da mitä hy­vää hän mi­nul­le teh­nyt on” (Ps. 103:1–2).

Kii­tok­sen ai­hee­na ei Daa­vi­dil­la ol­lut en­si­si­jai­ses­ti nämä ajal­li­set lah­jat, vaan en­nen kaik­kea ian­kaik­ki­set aar­teet.

Iloa tur­han mur­heen si­jaan

Ih­mi­nen saat­taa jos­kus nään­nyt­tää it­sen­sä mur­heil­la, joi­ta voi sa­noa tur­hik­si mur­heik­si. On asi­oi­ta, joi­hin voi vai­kut­taa, mut­ta on myös asi­oi­ta, joi­ta mu­reh­ti­mi­nen ei vie yh­tään eteen­päin.

Jee­sus ke­hot­ti kat­so­maan tai­vaan lin­tu­ja: “Ei­vät ne kyl­vä, ei­vät ne leik­kaa ei­vät­kä ko­koa va­ras­toon, ja sil­ti tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne ruok­kii ne.” (Matt. 6:26).

Us­ko­mis­ta­kaan ei Ju­ma­la ole aset­ta­nut ih­mi­sel­le taa­kak­si. Kai­kil­la on lupa tun­tea sa­man­lais­ta iloa, ku­ten Eti­o­pi­an ku­nin­gat­ta­ren ka­ma­ri­pal­ve­li­ja saa­tu­aan us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si: “hän jat­koi iloi­se­na mat­kaan­sa” (Apt. 8:39). Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ar­mo­e­van­ke­liu­mi oli se voi­ma, joka aut­toi hän­tä iloit­se­maan.

Vaa­rat ja on­net­to­muu­det pu­hut­te­le­vat

Pro­feet­ta Je­re­mia kir­joit­taa: ”Sinä olet ai­noa tur­va­ni, kun on­net­to­muu­den päi­vä tu­lee.” (Jer. 17:17).

Vaa­ro­jen ja on­net­to­muuk­sien kes­kel­lä ih­mi­nen kai­paa tur­vaa. Ju­ma­la pu­hut­te­lee ja kut­suu ar­mo­val­ta­kun­taan­sa nii­den kaut­ta.

Moni on teh­nyt mie­les­sään pa­ran­nuk­sen lu­pauk­sia kuo­le­man­vaa­ran kes­kel­lä. Lii­an moni on unoh­ta­nut an­ta­man­sa lu­pauk­set, kun vaa­ra on kai­kon­nut.

Ar­mo ei ole tar­jol­la ai­na

Ju­ma­lan ar­mo ei ole ai­na ja kaik­ki­al­la tar­jol­la, ei­kä Ju­ma­lan hen­ki nuh­te­le ih­mis­tä ikui­ses­ti (Bib­lia 1. Moos. 6:3). Sen vuok­si Ju­ma­lan Sana ke­hot­taa ole­maan ah­ke­ra ja kuu­li­ai­nen sil­loin, kun Ju­ma­la pu­hut­te­lee (Ilm. 3:19).

Ih­mi­nen voi jou­tua tot­te­le­mat­to­muu­den kaut­ta paa­tu­muk­sen rau­haan. Voi käy­dä niin­kin, et­tä Ju­ma­la ei an­na enää pa­laa­mi­sen ar­moa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ar­mo­kut­sua vie­lä kuu­lu­te­taan. Jos kuu­let tä­män kut­sun, niin ole sil­le kuu­li­ai­nen.

Ker­ran tu­lee päi­vä, jol­loin ”ovet ka­tua vas­taan sul­je­taan” (Saar. 12:4), jol­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­la ole­vil­le ei enää saar­na­ta an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Us­ko­vai­nen muis­taa Ju­ma­laa hy­vi­nä päi­vi­nä

Us­ko­vai­sel­la ih­mi­sel­lä on kui­ten­kin ai­na tur­va evan­ke­liu­mis­sa ja iki­ai­ko­jen Ju­ma­las­sa. Hä­nen lu­pauk­sen­sa pi­tä­vät. Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa tur­va­ta tai­vaal­li­seen Isään­sä myös myö­tä­käy­mis­ten kes­kel­lä. Hä­nel­tä tu­lee kaik­ki hyvä an­to ja täy­del­li­nen lah­ja, niin kuin sii­tä Jaa­kob kir­joit­taa (Jaak. 1:17).

Kan­nat­taa pi­tää kiin­ni evan­ke­liu­min lu­pauk­sis­ta elä­män lop­puun as­ti. Vain us­ko­mal­la pää­see tai­vaa­sen.

Aa­po Mä­en­pää

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 9.5.2018

3.7.2020

Minä tun­nus­tin si­nul­le syn­ti­ni, en sa­lan­nut pa­ho­ja te­ko­ja­ni. Minä sa­noin: "Tun­nus­tan syn­ti­ni Her­ral­le." Sinä an­noit an­teek­si pa­hat te­ko­ni, otit pois syn­tie­ni taa­kan. Ps. 32:5

Viikon kysymys