”Ilo val­ta­si mi­nut, kun kuu­lin sa­nan: Me läh­dem­me Her­ran huo­nee­seen! Nyt sei­som­me por­teil­la­si, Je­ru­sa­lem. Je­ru­sa­lem, olet kau­pun­kim­me, tän­ne kan­sam­me ko­koon­tuu, tän­ne va­el­ta­vat hei­mom­me, Her­ran hei­mot, tääl­lä, niin kuin on sää­det­ty, Is­ra­el kiit­tää Her­ran ni­meä.” (Ps. 122:1–4.) Teks­tim­me alus­sa ker­ro­taan psal­min ole­van Daa­vi­din psal­mi ja mat­ka­lau­lu. Mat­ka Je­ru­sa­le­miin on tul­lut pää­tök­seen; ilo täyt­tää sy­dä­men mat­ka­lais­ten ol­les­sa kau­pun­gin por­til­la, ja Her­ran temp­pe­lin siin­tä­es­sä sil­mien edes­sä.

Toi­sen Moo­sek­sen kir­jan mu­kaan jo­kai­sen Is­ra­e­lin mie­hen tuli näyt­täy­tyä kol­me ker­taa vuo­des­sa Her­ran kas­vo­jen edes­sä (2. Moos. 23:17). Vaik­ka Her­ran kas­vo­jen eteen saa­pu­mi­nen oli käs­ky, lau­la­jal­lem­me se oli mie­lui­nen käs­ky ja etuo­i­keus. Psal­mi­lau­la­jan täyt­tää ilo sii­tä, et­tä hän pää­see Her­ran huo­nee­seen. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen ja Her­ran ni­men kiit­tä­mi­nen tyy­dyt­tä­vät sy­dä­men kai­pauk­sen.

Us­ko ja kuu­le­mi­nen

Kirk­kom­me vuo­den 1948 kris­ti­nop­pi to­te­aa us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­ses­ta: ”Py­sy­äk­seen ja vah­vis­tu­ak­seen us­kos­sa kris­ti­tyn tu­lee ah­ke­ras­ti käyt­tää Ju­ma­lan sa­naa ja Her­ran py­hää eh­tool­lis­ta, ru­kous­ta ja kris­tit­ty­jen kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä” (KO 77). Us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­seen kuu­luu Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen. ”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17). Psal­mis­sam­me ker­ro­taan, kuin­ka Her­ran hei­mot saa­pu­vat yh­del­le kool­le, Ju­ma­lan lap­set ko­koon­tu­vat ja naut­ti­vat kris­tit­ty­jen kes­ki­näi­ses­tä yh­tey­des­tä. Vaik­ka kris­tit­ty­jen kes­ki­näi­nen yh­teys on­kin tär­ke­ää, teks­tim­me kär­ki on kui­ten­kin Her­ran ni­men kiit­tä­mi­ses­sä, joka kum­pu­aa lah­ja­na saa­dus­ta us­kos­ta.

Meil­lä Suo­mes­sa on eri­no­mai­set mah­dol­li­suu­det ko­koon­tua yh­del­le kool­le tois­ten Ju­ma­lan las­ten kans­sa. Yh­tei­siä ko­koon­tu­mi­sia on pal­jon, ja ko­koon­tu­mi­sis­sa kes­keis­tä on py­säh­ty­mi­nen Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le. Osaam­me­ko ol­la kii­tol­li­sia? On­ko Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon läh­te­mi­nen kii­tok­sen ai­he, ku­ten psal­mis­sam­me ku­va­taan? Tai olet­ko ha­vah­tu­nut sii­hen, et­tä sa­nan kuu­los­sa aja­tuk­set ovat jos­sa­kin ai­van muu­al­la ja kuun­te­le­mi­seen on vai­kea kes­kit­tyä?

Olen kuul­lut useil­ta ys­tä­vil­tä­ni, kuin­ka pit­kät reis­sut ul­ko­mail­la opin­to­jen tai työn pa­ris­sa ovat opet­ta­neet ar­vos­ta­maan mah­dol­li­suut­ta pääs­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon. Kun seu­ro­ja ei ole­kaan joka viik­ko, vaan vaik­ka­pa muu­ta­man ker­ran vuo­des­sa, tuos­ta ta­pah­tu­mas­ta tu­lee eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­nen. Sy­dän kai­paa elä­vää Ju­ma­lan sa­naa, evan­ke­liu­mia sekä yh­teyt­tä ja rak­kaut­ta tois­ten Ju­ma­lan las­ten kans­sa.

Eri­lais­ten tun­te­mis­ten kes­kel­lä saam­me loh­dut­tau­tua sil­lä, et­tä us­kom­me ei ole tun­te­mis­ten va­ras­sa. Tär­kein­tä on sy­dä­men halu kil­voi­tel­la, vaik­ka sit­ten mat­ka­saa­ton vii­mei­sim­pä­nä, mut­ta Ju­ma­lan ar­moon ja an­teek­si­an­ta­muk­seen tur­vau­tu­en.

Ym­mär­ryk­sen ylit­tä­vä rau­ha

”Ole ter­veh­dit­ty, Je­ru­sa­lem! Ol­koon rau­ha si­nul­la ja ys­tä­vil­lä­si. Val­lit­koon rau­ha muu­reil­la­si ja hy­vin­voin­ti lin­nois­sa­si. Vel­jie­ni ja ys­tä­vie­ni täh­den toi­vo­tan si­nul­le rau­haa. Her­ran, Ju­ma­lam­me, huo­neen täh­den ru­koi­len si­nul­le me­nes­tys­tä.” (Ps. 122:6–9.) Psal­min jäl­kim­mäi­sis­sä ja­keis­sa ko­ros­tuu rau­han sa­no­ma. Je­ru­sa­le­mia ter­veh­di­tään ilol­la, toi­vot­ta­en sa­mal­la rau­haa Ju­ma­lan kau­pun­gil­le. Täs­sä yh­tey­des­sä ei ole ky­sy­mys pel­käs­tään rau­has­ta so­dan vas­ta­koh­ta­na vaan Ju­ma­lan rau­has­ta, jol­la on pal­jon laa­jem­pi ja sy­väl­li­sem­pi mer­ki­tys.

Paa­va­li ku­vaa Ju­ma­lan rau­haa kir­jees­sään Fi­lip­pin seu­ra­kun­nan Ju­ma­lan lap­sil­le: ”Sil­loin Ju­ma­lan rau­ha, joka ylit­tää kai­ken ym­mär­ryk­sen, var­je­lee tei­dän sy­dä­men­ne ja aja­tuk­sen­ne, niin et­tä py­syt­te Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa” (Fil. 4:7). Pu­hu­taan siis rau­has­ta, joka ylit­tää kai­ken ih­mi­sym­mär­ryk­sen, mut­ta joka sa­mal­la ky­ke­nee var­je­le­maan tuon rau­han osal­li­suu­des­sa elä­vän ih­mi­sen Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa eli us­ko­mas­sa.

Ju­ma­lan kau­pun­ki py­syy

Van­han tes­ta­men­tin Je­ru­sa­le­mia käy­te­tään usein ver­taus­ku­va­na Ju­ma­lan kau­pun­gis­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Tuon kau­pun­gin kan­sa­lai­set ovat Ju­ma­lan omaa kan­saa, jon­ka jä­se­net Ju­ma­la on it­se ni­mel­tä kut­su­nut. Psal­mi­lau­la­ja toi­vot­taa rau­haa tä­män kau­pun­gin muu­reil­le ja hy­vin­voin­tia sen lin­noi­tuk­sil­le.

Sa­mal­la ta­voin kuin Je­ru­sa­lem on ol­lut kaut­ta ai­ko­jen mo­nen­lais­ten tais­te­lu­jen näyt­tä­mö, myös Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on tais­te­le­va seu­ra­kun­ta. Jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si on jat­ku­vas­sa tais­te­lus­sa sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan, omal­la var­ti­o­pai­kal­laan. Ju­ma­lan kau­pun­ki, sen muu­ri ja var­ti­jat ovat ala­ti vi­hol­li­sen hyök­käys­ten koh­tee­na. Tais­te­lun kes­kel­lä tur­vaa tuo tie­to sii­tä, et­tä Ju­ma­lan kau­pun­gin muu­rit kes­tä­vät. Ei­vät sen vuok­si, et­tä var­ti­jat oli­si­vat niin eri­no­mai­sia, vaan sik­si, et­tä Ju­ma­la on kau­pun­kin­sa ja kan­san­sa vah­va tur­va.

Us­kos­ta kum­pu­a­va luot­ta­mus Ju­ma­lan huo­len­pi­toon tuo iloa, loh­tua, tur­vaa ja rau­haa. Maa­il­man mels­kei­den kes­kel­lä Ju­ma­lan lap­si saa evan­ke­liu­min loh­dul­li­sen sa­no­man kaut­ta ko­kea sy­dä­mes­sään Ju­ma­lan rau­haa, Ju­ma­lan kau­pun­gis­sa, Sii­o­nin muu­rien suo­jas­sa.

P.M.

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Ps. 122:1–9

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 1/2015.