Sam­po San­dell

Jos­kus pu­heis­sa kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä us­ko­vai­nen ei saa esi­mer­kik­si juo­da al­ko­ho­lia. On­ko us­ko sitä, mitä saa teh­dä ja mitä ei saa teh­dä? On­ko pe­las­tus riip­pu­vai­nen sii­tä, mitä ih­mi­nen te­kee tai jät­tää te­ke­mät­tä?

Paa­va­li kä­sit­te­lee näi­tä ky­sy­myk­siä roo­ma­lais­kir­jees­sä laa­jas­ti ja sy­väl­li­ses­ti. Paa­va­li ku­vaa kris­ti­tyn elä­mää va­pau­te­na lain ja syn­nin or­juu­des­ta. Us­ko­vai­sen elä­mä on va­el­ta­mis­ta Kris­tuk­ses­sa, hä­nen oma­naan.

Ku­kaan ei voi omil­la te­oil­laan an­sai­ta pe­las­tus­ta. Pe­ri­syn­nin tur­me­le­ma ih­mi­nen on ky­vy­tön elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti. Jo­kai­nen ih­mi­nen rik­koo Ju­ma­lan tah­toa vas­taan aja­tuk­sin, sa­noin ja te­oin.

Sik­si kris­ti­tyn va­paus ei ole lain al­la kul­ke­mis­ta, yri­tys­tä täyt­tää Ju­ma­lan la­kia. Laki ei kuu­lu kris­ti­tyl­le. Elä­mä Kris­tuk­ses­sa on us­koa ja luot­ta­mis­ta sii­hen, et­tä Jee­sus on täyt­tä­nyt Ju­ma­lan vaa­ti­van lain puo­les­tam­me. Ju­ma­la ar­mah­taa us­ko­vai­set Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn an­si­os­ta. Tä­män ar­mon saa omak­seen us­kon kaut­ta.

Roo­ma­lais­kir­jees­sä Paa­va­li ky­syy: “On­ko mei­dän jat­ku­vas­ti teh­tä­vä syn­tiä, jot­ta ar­mo tu­li­si yhä suu­rem­mak­si?” Ja vas­taa: “Ei tie­ten­kään. Kun ker­ran olem­me kuol­leet pois syn­nis­tä, kuin­ka voi­sim­me edel­leen elää sii­nä?” (Room. 6:1–2.) Ju­ma­lan lap­si on va­paa syn­nin or­juu­des­ta.

Jo­kai­nen lap­si syn­tyy tän­ne maa­il­maan Ju­ma­lan lap­se­na, Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­tä osal­li­se­na. Kris­ti­tyt tah­to­vat tuo­da pie­net lap­set kas­tet­ta­vik­si Jee­suk­sen käs­kyn mu­kai­se­na. Kas­tees­sa lap­si saa­te­taan Ju­ma­lan ar­mo­liit­toon. Kas­teen lii­tos­sa elä­mi­nen on jo­ka­päi­väis­tä kil­voit­te­lua, kuo­le­mis­ta pois syn­nis­tä.

Us­ko­vai­sen va­el­lus on Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa elä­mis­tä. Ar­mo opet­taa hyl­kää­mään syn­nin. Ju­ma­lan ar­mo­lii­tos­sa py­sy­mi­seen kuu­luu tais­te­lu syn­tiä vas­taan. Tuo­hon kamp­pai­luun ei ke­nes­tä­kään ole oman ih­mi­syy­den puo­les­ta. Tä­män Pie­ta­ri sai ko­kea en­sim­mäi­sen pit­kä­per­jan­tain aa­mu­na van­not­tu­aan ole­maan hyl­kää­mät­tä Mes­ta­ri­aan.

Us­kon tais­te­lua syn­tiä vas­taan käy­dään Ju­ma­lan voi­mil­la ja hä­nen lah­joit­ta­mil­laan sota-aseil­la. Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­mo­e­van­ke­liu­mi vah­vis­taa tais­te­lus­sa haa­voil­le lyö­tyä. Tuol­la evan­ke­liu­mil­la on myös ih­mis­jär­jel­le kä­sit­tä­mä­tön voi­ma vir­voit­taa tais­te­lus­sa kuol­lut ta­kai­sin elä­mään, nos­taa epä­us­koon jou­tu­nut Ju­ma­lan lap­sek­si.

Elä­mä Kris­tuk­ses­sa on myös elä­vää yh­teyt­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan. Seu­ra­kun­ta on Kris­tuk­sen ruu­mis maan pääl­lä. Kris­tus on löy­det­tä­vis­sä vain Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan kes­kel­tä, Ju­ma­lan las­ten jou­kos­ta.

Kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ju­lis­te­taan kai­kil­le. Saar­na syn­tien so­vi­tuk­ses­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä kai­kuu yhä vah­vis­ta­va­na ja kut­su­va­na. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ on so­vi­tuk­sen sa­nan ju­lis­ta­mis­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä teh­dään eri­lai­sis­sa toi­min­ta­muo­dois­sa. Sii­hen työ­hön on jo­kai­nen us­ko­vai­nen kut­sut­tu. Kal­lein­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä teh­dään ko­deis­sa, kun siel­lä ju­lis­te­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ilo­sa­no­maa.

Tu­le­vai­suu­des­sa on het­ki, jol­loin kaik­ki Ju­ma­lan lap­set koo­taan tai­vaa­seen. Sil­loin us­koa ja kil­voit­te­lua ei tar­vi­ta. Syn­nin, ki­pu­jen ja kär­si­myk­sen ruu­mis on vaih­tu­nut ylös­nous­seen Kris­tuk­sen kal­tai­seen täy­del­li­seen ruu­mii­seen. Siel­lä ilo, rau­ha ja rie­mu on täy­del­lis­tä. Sik­si kan­nat­taa us­koa, vie­lä tä­nään­kin.